Eksyneenä, viimeinkin, keskellä taloja ja metsiä ja puita ja puutarhoja. Kävelin älypuhelimen kanssa eksyneenä junaradan viertä ja kuvittelin oikean tien olevan tässä vaikka silmät sanoivat ihan muuta. Koiranulkoiluttajia ja koiria vilisi vastaan mutta mitä harpoin converseissani päättäväisenä vielä yhden mutkan taakse, jos sieltä löytyisi oikea polku.
Ja löytyi se, kotimatkalla osasin reitin jo niin hyvin että pystyin kulkemaan oikopolkuja ja koukkaamaan kauniimmalle omakotitaloalueelle.
2 kommenttia:
Yksi parhaimmista hetkistä on, kun luulee olevansa ehkä eksynyt, mutta sitten ei olekaan. : )
A: niinpä! Eksyminen ihanasti vapauttaa kaikista velvollisuuksista, voi vain nauttia maisemista!
Lähetä kommentti