Kun puhuu ensimmäistä kertaa, se on aina vähän sellaista hakemista. Että kenelle puhuu ja mistä ja kuinka paljon ja mihin sitä oikein laittaisi silmänsä siksi aikaa. (Puhumattakaan nutturasta joka taitaa olla aika vinossa.) Se on tietenkin mukavaa, että puhuteltava kuuntelee hyvin vaikka katseleekin paljon muualle. Silti tilannetta on vaikea nähdä kokonaisuudessa ja se kulkee kauhean nopeasti mutta onneksi se on ajan tapa muulloinkin.
Ihan kuin päärynäparat sokeriliemessä, korviaan myöten pulassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti