Matka Kuopioon, kun soitan oikealle henkilölle on jo pimeää. Nähdään sokoksen alakerrassa, pitkään aikaan en ole ollut näkemättä niin pitkään. Vertaillaan teemakuja, puhutaan kaikki mitä on vuoden aikana tapahtunut ja valo on pehmeää, kyllä asiantuntija tietää.
Yöllä ennen nukkumaanmenoa ja aamulla kardemummakahvin valossa sanon että ei sitä oikein tiedä mitä haluaa. Paitsi sen tiedän että tätä haluan, nähdä pitkästä aikaa ja muistaa miten helppoa joskus on olla hiljaa ja onnellinen.
Meistä kaikista tulee kokoajan yhä enemmän sitä mitä me ollaan ja se on kauhean hauskaa.
2 kommenttia:
ihanasti sanottu tuo viiminen lause, ja niin totta !
niinpä! ihana olla itsensä.
Lähetä kommentti