tiistai 25. helmikuuta 2014

3/1

Pieniä ikuisuuksia kestäneen kiirepäivän jälkeen sanon, ihan huomaamattani, että nyt olen kyllä niin onnellinen. Koska vaikka täytyy saman päivän aikana tehdä kolme päivää, siinä yhdessä päivässä on sitten huippua kolmen edestä. Pieni lista:

Me ollaan kaikki samassa veneessä.
Joogatuntia edeltävä väsytys, joogatunnin jälkeinen kollektiivinen hyvä mieli. Joogailukaveri moikkaa, puhutaan hetki linnuista.
Iltatentin jälkeen kahdeksalta kirjasto on edelleen täynnä vaihtareita, letitän hiukseni autiossa aulassa.
Katson kun se kirjoittaa säettä runoon, aika pysähtyy ja runo päättyy.
Lentoliput Roomaan.
On ihan parasta nauraa, on ihan parasta suunnitella, on ihan parasta että on valkoviiniä.
Ja vielä kerran nauraa niin paljon että en voi pitää silmiä auki.
Yöllä taistella hankala postilaatikko auki ja löytää postikortti.
Tänään kotiin.


Ei kommentteja: