Ja poimin kaikki pellon lemmikit

Hei kaikki.

Kävin tänään tutustumassa yhteen menneistä tulevaisuusmahdollisuuksistani. Piipahdin eräässä lukiossa, missä aina moni hieno tuttuni yläasteajoilta opiskelee. Oli aika jännää ajatella, että jos se ja se ja ehkä myös tuo asia olisi mennyt toisin niin heräisin joka aamu liian aikaisin ehtiäkseni sinne opiskelemaan matikkaa ja englantia. Mutta niin, on pakko sanoa että onneksi valitsin toisin. En varmaan jaksaisi tuolla kovin kauaa.

Niin, kyseessä on sellainen pieni lukio, hyvin pieni. (Sanotaan että paikan nimi on vaikka Lemmikkipelto. Joo tiedän, aivan hillitön nimi, keksin sen aika äkkiä. Ei ole mitenkään kuvaava tietääkseni.) Mutta niin. Olin siellä koko päivän nuuskimassa paikkaa. Vaeltelin ympäriinsä, piilotin pari lappua, bongasin potterfaneja, tutustuin ihan hienoihin ihmisiin ja pyöritin haarukkaani kerrassaan herkullisen näköisessä ruuassa. Osallistuin muutamalle tunnille, kirjoitin pari runoa, yritin eksyä sinne Lemmikkipeltoon ja kävin mummokirpparilla ostamassa taas sellaisen hassun neuleen. Mokomat pyysivät kyllä ylihintaa siitä, olen ihan varma. 

Niin, taisin jo mainitakin että onneksi en mennyt tuonne lukioon. Voi kamala, se luokka oli niin pieni, että kaikki tiesivät toisensa ja olisi pakko tulla siellä kaikkien kanssa toimeen (mutta edelleenkin, hyviä tyyppejä ne kaikki taitavat olla, tuntuu vain jotenkin ahdistavalta tuollainen). Ei, ihan liian yläastetta. Kyllä siihen paikkaan kuitenkin varmasti tottuisi, ja saatan ihan muistakin syistä olla negatiivinen sen suhteen. Oli todella omituista vierailla esimerkiksi hissan kakkoskurssin tunnilla. Joka ikinen oppilas oli ihan hiljaa ja teki kiltisti tehtäviä. Ihmiset viittailivat ihan normaalisti ja osallistuivat. Olin varmaan ainoa joka tekstaili ja epäkeskittyi luokassa. 

Oikeastaan kaikkein epäilyttävintä siinä koko Lemmikkipellossa oli se hiljaisuus. Tunnilla kaikki olivat hiljaa, juttelu oli käytävillä viipyilevää ja vaiteliasta, tuijottaminen oli ilmeetöntä ja lapsetkin olivat kovin ilmeettömiä ja näin muutaman jopa "nukkuvan unissaan", ainakin omien sanojensa mukaan. Kun aulassa joku huusi, se huuto jäi viipymään sinne ja huutaja sai kaikkien huomion. Kun pidin ovea auki laumalle tokaluokkalaisia, yksi suoraan silmiin lähetetty katse kesti kamalan kauan. Asioilla oli jotenkin paljon suuremmat mittasuhteet kuin muualla. Tai niin, tietenkin saatoin kuvitella kaiken. 
Ja kun kävin kylällä, oli kaikkialla hiljaisuus. Ei ollut ääniä, joita hiljaisuus rikkoi vaan ihan oikeasti hiljaisuus, johon äänet tömähtelivät. Tömähtelivät niin, en keksinyt toista sanaa.


Oli niin hienoa kuitenkin, että kiitospalstailen ihan vähän. Ihan oikeasti vähän, muistini on vähän huono.


Iiri, K ja toinen K
Kiits aika yllättävästä mutta hienosta illasta sen ensimmäisen K:n luona. On tosi hienoa että omituisesta yläasteesta huolimatta on niin kivaa jutella randomisti porukalla! Teistä tulee varmasti kaikista hienoja ihmisiä, kuunnelkaa vain sen ensimmäisen K:n nerokkaita elämänohjeita.


Ne tyypit joihin tutustuin tänään
Niin, muistelen että teidät nimet saattoi olla Paula ja Saija. Niin, olitte oikein hienoja ja otitte vierailevan supertähden (minut!) hyvin vastaan. Oli kiva tavata.

Juoruilevat mummot Lemmikkipellon K-kaupassa
Olitte oikein stereotyyppisiä ja se oli kamalan piristävää!

Améliekerho
Tykkään edelleenkin hienoista teemapäivistä ja raportoinnista kahviloissa. Fiilis on aika tosi hieno siellä.


Tyyppi, joka avasi minulle porraskäytävän oven kun olin unohtanut avaimen
Olet oikein ystävällinen!

Niin, oli siellä lukiossa muuten ihan hauskaa joillakin tunneilla. Kirjoittelin täytettä kaverin luentolehtiöön ja omiin muistilappuihini. Tämä jäi sinne matematiikan luokkaan Lemmikkipellon lukioon. Siellä on muuten oikein mukava se matematiikan opettaja.

Lemmikkipelto
on mitä on

         hiljaa

äänettömyys aivan
pyytämättä
   klo 04:21
koko päivän

tämä hiljaisuus