kevään ensimmäinen päivä

Koko päivän paistaa aurinko. Aamulla käydään kävelemässä jokirannassa ja katselemassa jäitä, valtavia jäälauttoja jääneenä maihin. Lumihanki ei kestä jalan alla, tuoksuu maa, vahva rouste ja kuiva kylmä heinä. Ei tuule ja voi kulkea pipotta huhtikuusta lainatussa maisemassa.

Samassa maisemassa auton ikkunoista katsottuna on häikäisevintä aurinko, sellanen ettei valosta edes erota missä kohti itse aurinko on ja missä kohti vain valo. Kaupungin kaduilla kävelee vastaan tuttuja jotka tunnistavat uudesta piposta huolimatta. Haen kirppikseltä uuden viikonloppulaukun, etsin kauniita kortteja niitä löytämättä, yritän kuunnella jotain sellaista mitä kuuntelin vielä lukiossa.

Ennem hämärää lähden kiertämään kylän, merkitsemään sen rajat vielä kerran askelilla, nopeilla askelilla jotka pysähtyvät vain silloilla ja silloin katselen veteen, mietin että jokien vesi on aina kauempana talvisin. Kaikki on niin sievää. Koirat haukkuvat toisilleen omilta pihoiltaan, haukku kaikuu pikkupakkasessa ja aurinko on niin punainen että huomenna ilma viilenee. Kävelen ja kävelen kunnes pimeä laskeutuu ja aivan kotitiellä käännyn vielä metsäpolulle. Polun päässä on jo aivan pimeää, lämmin hämärä ja sinne minä juoksen niin lujaa kuin jaksan, pysähdyn ja kuuntelen hetken miten hengitys tasaantuu luonnollisen epätäydellisessä hiljaisuudessa. Käännyn ja kävelen loppumatkan koirien edelleen haukkuessa, on jo hämärää.

näkee kauas

Tulin kotiin korkealla autolla, hyvä kun pääsin edes kipuamaan sen kyytiin. Matka oli hieno - lumi väheni ja eneni metsien ja peltojen rytmissä, meidän autolla oli ystäviä ja kurkistin ihan outoon elämään. Huomasin että uusia karkkeja on ilmestynyt kauppoihin mutta kylällä kynnökset on samalla mallilla kuin ennenkin, naapuri ajaa vastaan ja nostaa kättä. Aurinko tulee hetkeksi esiin pilvenreunan takaa ja tuntuu toukokuulta.

Illalla katson kotisohvalla ohjelmaa impressionisteista, neulon lapaset valmiiksi ja kaivan käsityölehtipinot esiin. Huomenna aloitan uuden pipon tai lapaset, en tiedä. Haluaisin tehdä pitsineuletta. On niin helppoa kun vaikeimmat päätökset ovat juustoa vai hedelmiä, yksi vai kaksi peittoa, pitsi- vai kirjoneuletta. Ennen nukkumaanmenoa vaihdetaan kuulumisia kissojen kanssa keittiössä ja minä teen piruetteja maalatulla lautalattialla.

Tuntuu keväältä, levottomuus, on onni olla samaa mieltä.

3/1

Pieniä ikuisuuksia kestäneen kiirepäivän jälkeen sanon, ihan huomaamattani, että nyt olen kyllä niin onnellinen. Koska vaikka täytyy saman päivän aikana tehdä kolme päivää, siinä yhdessä päivässä on sitten huippua kolmen edestä. Pieni lista:

Me ollaan kaikki samassa veneessä.
Joogatuntia edeltävä väsytys, joogatunnin jälkeinen kollektiivinen hyvä mieli. Joogailukaveri moikkaa, puhutaan hetki linnuista.
Iltatentin jälkeen kahdeksalta kirjasto on edelleen täynnä vaihtareita, letitän hiukseni autiossa aulassa.
Katson kun se kirjoittaa säettä runoon, aika pysähtyy ja runo päättyy.
Lentoliput Roomaan.
On ihan parasta nauraa, on ihan parasta suunnitella, on ihan parasta että on valkoviiniä.
Ja vielä kerran nauraa niin paljon että en voi pitää silmiä auki.
Yöllä taistella hankala postilaatikko auki ja löytää postikortti.
Tänään kotiin.

maailmanpelastamisesta

Kuten sanottu, askel kerrallaan maailma pelastuu. Kun vie kerrostalonsa ilmoitustaululle riittävän usein sieviä lappuja hyväntahtoisine viesteineen, voi joku sunnuntai-ilta huomata ettei olekaan ainoa joka valtaa senttejä samaiselta taululta. Take a chance, jazz, tanssin polkkaa yläkertaan onnistumisen ilosta.

Suunnitelmia putoilee kuin painavia lumiukkolumihiutaleita. On kauhea kiire, mutta lopulta kaikki järjestyy juuri niin kuin pitääkin ja lumiukko pysyy pystyssä edes hetken jatkuvasti kasvavassa keväässä.

kipeä

Minulla on melkein flunssa mutta pystyn vielä ajattelemaan selvästi - siksi kirjoitan huomisen asialistalle opiskelun ja asioitten sopimisen, on jaksettava vielä kun on terveenä ja terävänä. Ostin huonoa c-vitamiinia kun muuta ei ollut.

Kävelin tänään opiskelevan ohi, kävelin ohi mutta palasin sittenkin takaisin ja esittäydyin. En ymmärrä mistä minä niin keksin käyttäytyä, mutta toivon että siitä tulee mieletöntä. Voisin olla kuka tahansa nauhakenkiin ja vihreään takkiin sonnustautuneista mutta minä olenkin juuri minä, pidän kuivatusta ananaksesta ja carobpähkinöistä. Onneksi ostin kurkkupastilleja niin minulla oli ääntä kertoa kuka olen.

en aavistanut

Ei ollut tarkoitus valvoa molempina iltoina kolmeen tai jättää tiskejä altaaseen koko viikonlopuksi. En arvannut että olisi niin hauskaa! En ajatellut että opiskelisin viikonlopun aikana vain puoli tuntia enkä suunnitellut että poikkeaisin kotimatkalla kalliiseen kauppaan ostamaan halpoja appelsiineja. En muistanut miten mukavasti ruotsi asettuu korvaan ja kielelle. En aavistanut että uskaltaisin juuri tänään kaikista päivistä puhua tuntemattomalle ja että se tuntematon olisi ihan loistava tyyppi. En tiennyt toivoa että kotimatkalla kävelisinkin jonkun kanssa, sellaisen joka on samaa mieltä ja hymyilee. En uskaltanut aavistakaan että kaikki järjestyisi niin hyvin ja helposti ja että viikonloppu olisi varattu jo tässä vaiheessa alkavaa viikkoa. 

lempparipäivä

Ensimmäisenä aamulla pimeään elokuvasaliin kymmenen muun kanssa, katsotaan viisi lyhytelokuvaa ja nyt minä olen niin sivistynyt ja inspiroitunut että en tiedä miten välittäisin kaiken mitä nyt sanoisin. Merkitsin pieneen punaiseen kirjaan tärkeimmät ajatukset: odottaminen on kuin ääretön, aina vain jatkuva tutkielma. 

Joka toinen vastaantulija saa hymyn, joka toiselle toivotan hyvää ystävänpäivää ja annan yllätyksen. Ne katsovat minua usein vähän ohi silmien, puolet kiittää ja puolet ei ehdi sanoa mitään ennen kuin olen jo hymyillyt nopeasti ja kävellyt tieheni. Sinihiuksinen poika, punahiuksinen tyttö, se punatakki joka tuli vielä jälkeenpäin sanomaan kiitos. Askartelen lounaalla lisää kortteja ja materiaalia ja jaan sen samantien pois seuraavassa rakennuksessa.

Ostan keltaisia ja suloisen punaisia tulppaaneja, ne pilkottavat vähän kangaskassistani kun kävelen kohti keskustaa. Ostan kauniita konvehteja, me syödään ne kukitustiimin kanssa ja ollaan innoissamme. Sitten jaetaan kukat tasan ja aletaan kiertää keskustaa, etsien potentiaalisia puutarhureita. Kun kukka annetaan toiselle käteen, pitää katsoa silmiin vilpittömästi ja kertoa että tänään on ystävänpäivä, että tänään juuri sinut on erityisesti huomioitu (ja että kukka kyllä kestää pientä vilpoisuutta). Keltatakkinen nainen saa keltaisen kukan, oranssitakkinen oranssin - ne molemmat hämmästyvät ja ääni on ilahtunut, melkein vapautunut. Kohdataan lapsia, iäkkäitä rouvia iltapäiväteellä, saadaan halaukset kahvilassa, kiitos on enemmän heidän kuin meidän.

Viimeisenä kaivan polaroidkameran laukusta, ihan kuin viime vuonna. Otan kuvan kahdesta suloisesta tädistä joilla on karvakaulustakit: ne kertovat että ovat hyviä ystäviä yhtä paljon suomeksi kuin venäjäksikin. Jutellaan pitkään maailmasta ja kielistä, jyväskylästä ja pitkistä komeista katusoittajista - toinen laulaa jopa hieman saksalaista sävelmää. Lopulta vaihdetaan numeroita ja minä lupaan soittaa joku ilta (ennen kymmentä) ja oppia venäjää. Ystävänpäivän ystäviä.

Ja parasta että päivä ei ole vielä ohi - seuraavaksi muistan että lähelläolevan lisäksi on kaukanaoleva ja ikävöin ehkä ihan vähän. Kiitos ja hyvää vuoden parasta päivää kaikille!