Siitähän tässä on kysymys
että tekee sitä mistä tulee onnelliseksi.
Valinnassa vain päättää paremman vaihtoehdon.
Se mitä muut tekevät ja mitä itse tekee
voi aina tuoda riskin että putoaa.
Mutta toisaalta sekin on vain asenteesta kiinni.
Se on riskinottoa.
minä pidän siitä.
50/50
lauantai 31. lokakuuta 2009
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
Kahdeskymmeneskuudes
HEI
Minä kun niin aioin ottaa tänään kuvia. Sanoin sen ääneenkin mutta ei, ei voinut muistaa. Ehkä joskus.
Tänään oli oikein kivaa tuossa iltasella, käytiin Coffee Housessa kaakaolla hienossa seurassa ja söin syksyjäätelön. Seura oli tosiaan aika innostavaa, hienoja ajatuksenalkuja löytyi. Pitää miettiä niitä joskus. Terkkuja hienolle seuralle, harmi kun koko porukka ei ollut paikalla. Jemina laitan sulle ihan kohta viestiä jos muistan!
Toisinaan on niin vaikeaa ajatella mitään kun se asia, jota aikoi ajatella on piilossa jossain jonkun muun ajatuksen takana. Silloin pitää miettiä koko ajatuspolku uudestaan ja etsiä se oikea asia ja se on rasittavaa. Toisinaan taas niitä ajatuksia ei edes kannata etsiä, kyllä ne aina jostain löytyvät. Ajattelen varmaan liikaa ajattelemista ja sitä että ajattelen ajattelemista. (Laitoin ensin tuohon lauseeseen pilkun, mutta se ei varmaan kuulunut siihen..)
Taidan pitää psykologiasta. Vaikka toisaalta tuntuu vähän hassulta lukea sitä, vähän niin kuin opettelisi lukemaan suunnilleen jotain ajatuksia. Karmivaa. Mitähän johtopäätöksiä jotkut random psykanopiskelijat voivat tehdä minusta jo kuvan perusteella?
Aamulla oli muuten aika jännää. Olin juuri herännyt ja jostain syystä istuin lattialla yövaatteissani ja ovi tuohon käytäväntapaiseen oli auki. Yhtäkkiä siinä istuessani olin ihan varma että se Jättiläinen Twin Peaksista kävelee ihan kohta huoneeni ovelle. "Owls are not what they seem." Ja olin ihan tosissani, mietin jo että oliko se jättiläinen pahis vai hyvis. Onneksi sitten tajusin nousta siitä ja herätä. Hyi kamala se Twin Peaks oli pelottava ohjelma, mutta samalla parhaita mitä olen nähnyt. Sitten Aasin, Morson ja Mourun jälkeen.
Biisi on tänään lyhyt, mutta sen linkitti hieno henkilö joskus keväällä ja minusta biisi on kiva.
Minä kun niin aioin ottaa tänään kuvia. Sanoin sen ääneenkin mutta ei, ei voinut muistaa. Ehkä joskus.
Tänään oli oikein kivaa tuossa iltasella, käytiin Coffee Housessa kaakaolla hienossa seurassa ja söin syksyjäätelön. Seura oli tosiaan aika innostavaa, hienoja ajatuksenalkuja löytyi. Pitää miettiä niitä joskus. Terkkuja hienolle seuralle, harmi kun koko porukka ei ollut paikalla. Jemina laitan sulle ihan kohta viestiä jos muistan!
Toisinaan on niin vaikeaa ajatella mitään kun se asia, jota aikoi ajatella on piilossa jossain jonkun muun ajatuksen takana. Silloin pitää miettiä koko ajatuspolku uudestaan ja etsiä se oikea asia ja se on rasittavaa. Toisinaan taas niitä ajatuksia ei edes kannata etsiä, kyllä ne aina jostain löytyvät. Ajattelen varmaan liikaa ajattelemista ja sitä että ajattelen ajattelemista. (Laitoin ensin tuohon lauseeseen pilkun, mutta se ei varmaan kuulunut siihen..)
Taidan pitää psykologiasta. Vaikka toisaalta tuntuu vähän hassulta lukea sitä, vähän niin kuin opettelisi lukemaan suunnilleen jotain ajatuksia. Karmivaa. Mitähän johtopäätöksiä jotkut random psykanopiskelijat voivat tehdä minusta jo kuvan perusteella?
Aamulla oli muuten aika jännää. Olin juuri herännyt ja jostain syystä istuin lattialla yövaatteissani ja ovi tuohon käytäväntapaiseen oli auki. Yhtäkkiä siinä istuessani olin ihan varma että se Jättiläinen Twin Peaksista kävelee ihan kohta huoneeni ovelle. "Owls are not what they seem." Ja olin ihan tosissani, mietin jo että oliko se jättiläinen pahis vai hyvis. Onneksi sitten tajusin nousta siitä ja herätä. Hyi kamala se Twin Peaks oli pelottava ohjelma, mutta samalla parhaita mitä olen nähnyt. Sitten Aasin, Morson ja Mourun jälkeen.
Biisi on tänään lyhyt, mutta sen linkitti hieno henkilö joskus keväällä ja minusta biisi on kiva.
tiistai 27. lokakuuta 2009
Kahdeskymmenesviides
Tätä merkintää lukiessa voi kuunnella vaikka hmm.. Mew - 156
( http://www.youtube.com/watch?v=jFjKALF454g&feature=related )
Osaavatpa kauppamatkat olla inspiroivia! Aika hurjaa käyttää tuota sanaa, en ole ihan varma onko se oikea. Mutta se kuulostaa sopivalta.
En enää koskaan valita pimeästä kauppareissusta, tuollahan oli aivan ihanaa! Ajattelin vaikka mitä fiksua siinä kävellessäni ihqn citymarketin muovipussin kanssa. Ja sivulle varjo, huomasin että seurasit mokoma minua koko matkan!
Ehkä hienoimpia asioita on kuunnella musiikkia kävellessä, ei tarvitse ajatella mitään tylsää.
Ajattelin sitä, että pidän märistä lehdistä maassa ihan yhtä paljon kuin kuivistakin.
Ajattelin sitä, että onko sen yhden liikkeen yläpuolella majailevista soittajista hienoa tietää että soitto kuuluu kauas.
Ajattelin että jään varmasti joku päivä auton alle, kun arvioin etäisyyden väärin.
Ajattelin että haluaisin joskus katsoa autoilijaa silmiin.
Ajattelin, että hiukset kertovat usein, mitä henkilö haluaisi olla.
Kun olin ostamassa tomaatteja, mietin punastumista ja sitä miten mukavaa olisi majailla kaupan tomaattihyllyn vieressä. Tai ylipäätään kaupassa. Varsinkin siinä tomaattihyllyn takana, josta oli helppo tarkkailla, tunsin olevani niin kotona. Mitähän ihmettä?
Maitopurkissa oli paljon päiväystä ja se oli oikein kiva juttu. Ikäväkseni kuitenkin muistin kotimatkalla, että alunperin aioin mennä tyystin toiseen kauppaan, minne mennessä olisin hyvällä tekosyyllä päässyt seisoskelemaan lempipaikkaani: Olet tässä -pisteeseen.
Minä olen tässä. Ei hätää.
Mietin myös sitä, miten inhottavaa on kun tekisi ihan sairaasti mieli kysyä jotain joltakulta, mutta ei vain voi, koska se olisi melko omituista. Ajattelin siis kysyä sen vielä omituisemmin blogissa, ties vaikka tyyppi sattuisi jotenkin ihmeellisesti lukemaan tämän:
Oletko oikeasti innostunut vai ahkera?
Saanko kysyä toisenkin kysymyksen? Kiitos.
Ollaanko totuutta?
Saa vastata. Saatan tarkoittaa vaikka sinua.
// Haluaisin kirjoittaa a) unelmista b) minäkuvastani c) wanted-ilmoituksen tyyppisen postauksen.
En osaa päättää.
( http://www.youtube.com/watch?v=jFjKALF454g&feature=related )
Osaavatpa kauppamatkat olla inspiroivia! Aika hurjaa käyttää tuota sanaa, en ole ihan varma onko se oikea. Mutta se kuulostaa sopivalta.
En enää koskaan valita pimeästä kauppareissusta, tuollahan oli aivan ihanaa! Ajattelin vaikka mitä fiksua siinä kävellessäni ihqn citymarketin muovipussin kanssa. Ja sivulle varjo, huomasin että seurasit mokoma minua koko matkan!
Ehkä hienoimpia asioita on kuunnella musiikkia kävellessä, ei tarvitse ajatella mitään tylsää.
Ajattelin sitä, että pidän märistä lehdistä maassa ihan yhtä paljon kuin kuivistakin.
Ajattelin sitä, että onko sen yhden liikkeen yläpuolella majailevista soittajista hienoa tietää että soitto kuuluu kauas.
Ajattelin että jään varmasti joku päivä auton alle, kun arvioin etäisyyden väärin.
Ajattelin että haluaisin joskus katsoa autoilijaa silmiin.
Ajattelin, että hiukset kertovat usein, mitä henkilö haluaisi olla.
Kun olin ostamassa tomaatteja, mietin punastumista ja sitä miten mukavaa olisi majailla kaupan tomaattihyllyn vieressä. Tai ylipäätään kaupassa. Varsinkin siinä tomaattihyllyn takana, josta oli helppo tarkkailla, tunsin olevani niin kotona. Mitähän ihmettä?
Maitopurkissa oli paljon päiväystä ja se oli oikein kiva juttu. Ikäväkseni kuitenkin muistin kotimatkalla, että alunperin aioin mennä tyystin toiseen kauppaan, minne mennessä olisin hyvällä tekosyyllä päässyt seisoskelemaan lempipaikkaani: Olet tässä -pisteeseen.
Minä olen tässä. Ei hätää.
Mietin myös sitä, miten inhottavaa on kun tekisi ihan sairaasti mieli kysyä jotain joltakulta, mutta ei vain voi, koska se olisi melko omituista. Ajattelin siis kysyä sen vielä omituisemmin blogissa, ties vaikka tyyppi sattuisi jotenkin ihmeellisesti lukemaan tämän:
Oletko oikeasti innostunut vai ahkera?
Saanko kysyä toisenkin kysymyksen? Kiitos.
Ollaanko totuutta?
Saa vastata. Saatan tarkoittaa vaikka sinua.
// Haluaisin kirjoittaa a) unelmista b) minäkuvastani c) wanted-ilmoituksen tyyppisen postauksen.
En osaa päättää.
maanantai 26. lokakuuta 2009
Kahdeskymmenesneljäs
HELLO-AGAIN
Käykää nyt heti alkuun laittamassa tuosta vähän alempaa soimaan tuo youtube-video. Kuuntelin sitä kirjoittaessani joten ehkä tavoitatte jotain ajatuksia paremmin kun kuuntelette tuota.
Kas, olen taas täällä. Täällä nimenomaan, tämä blogintapainen edustaa varmaan enemmän jonkinlaista paikkaa kuin esimerkiksi paperia jonne kirjoitetaan. Vähän sellainen oleskeluhuone. On niin mukava suunnitella kirjoituksia pitkin päivää ja miettiä mistä pitäisi omassa blogissaan. Jos tekisin jonkin onnellisuustestin, niin blogin pitäminen nostaisi varmasti pisteitä, tämä on niin kivaa! Niin oma juttu. Usko tai älä, vähän aikaa sitten olin todella yhyy-tuulella, mutta nyt kun olen täällä kirjoittamassa tyhjänpäiväisyyksiä olen ihan uskomattomat mielissään.
Olin tänään tosi rohkea! Tai ei ehkä tosi, mutta rohkea ainakin. Lihaskuntotesti, tuo kammoksumani koululiikunnan ehkä kiduttavimpiin aiheisiin lukeutuva inhotus oli suoritettava tänään. Olen aika tyytyväinen, en mitenkään hyperventiloinut tai kiljunut tai muuta aivan älytöntä testin aikana. Itse asiassa käyttäydyin melko (?) sivistyneesti ja onnistuin ihan totta jopa nauttimaan vähän aikaa siitä ihme punttiennostelusta. En kuitenkaan kehuisi arvostavani kyseistä ajanviettotapaa. Mieluummin tekisin tutkielman lihaskuntotestien vaikutuksesta kahdeksasluokkalaisten itsetuntoon. Olisipa mukavaa jos liikuntaa voisi korvata tuollaisilla.
Liikunnanopettajista tuntuu varmaan ihan kamalalta kun ihmisiä ei oikein innosta.
Jatkoin edelleen sen pohtimista, miksi teen kaikkea näitä asioita, joista en pidä sitten ollenkaan ja jotka voisin kuitenkin lusmuilla tai vältellä nykyistä tehokkaammin. Illalla mietin jo huolestuneena etten vain hae itsestäni jotain ihmeen superihmistä suorittamalla ja ns. "läpäisemällä" kaiken, mutta ei sentään. Kyse on paremminkin mahdollisuuksista: en halua elää rajoitetusti. Olisi siistiä olla niin hyvin, että voisi välillä lyödä kannat kipeästi kattoon tietääkseen että kaikki on oikeasti totta. Näin käy jo paljon useammin kuin yleensä, mutta ajatella jos se olisi jatkuvaa? Pystyisikö siihen olemaan tyytyväinen?
Onko se unelma? (Tästä lisää myöhemmin.)
Jos laitoitte alussa kappaleen soimaan, niin huomaatte sen olevan miellyttävää lällypoppia, eli ihan KAT-musiikkia. Lyriikat eivät juuri nyt sovi ollenkaan fiiliksiini, mutta jotenkin samaistun tuohon kappaleeseen aivan sairaasti just nyt. Jos osaisin, niin tekisin omat lyriikat. Jos osaisin, lopettaisin jossittelun vielä jonain päivänä. Se onkin hyvin-hyvin-hyvin pitkän tähtäimen tavoitteeni.
Tuli muuten mieleen, että jostain syystä en ole yhtään jaksanut käyttää tuota tunnisteet-juttua. On se nyt vain vaikeaa alkaa miettiä jotain pääpointteja näistä ihme jutuista, kun kaikki kuitenkin tulkitsevat ne omien kokemustensa pohjalta. En jaksa kokeilla sitä nyt. Ehkä myöhemmin.
Hieno tunnelma täällä, en ollenkaan haluaisi lähteä.
//Juoksee juoksee
tai ehkä kävelee
mutta liian nopeasti pois
Odota minua!
Hän odottaa
odottikin jotakuta toista
Ovelasti hymyillen
kopauttaa peruukkiaan
poistuma.
Käykää nyt heti alkuun laittamassa tuosta vähän alempaa soimaan tuo youtube-video. Kuuntelin sitä kirjoittaessani joten ehkä tavoitatte jotain ajatuksia paremmin kun kuuntelette tuota.
Kas, olen taas täällä. Täällä nimenomaan, tämä blogintapainen edustaa varmaan enemmän jonkinlaista paikkaa kuin esimerkiksi paperia jonne kirjoitetaan. Vähän sellainen oleskeluhuone. On niin mukava suunnitella kirjoituksia pitkin päivää ja miettiä mistä pitäisi omassa blogissaan. Jos tekisin jonkin onnellisuustestin, niin blogin pitäminen nostaisi varmasti pisteitä, tämä on niin kivaa! Niin oma juttu. Usko tai älä, vähän aikaa sitten olin todella yhyy-tuulella, mutta nyt kun olen täällä kirjoittamassa tyhjänpäiväisyyksiä olen ihan uskomattomat mielissään.
Olin tänään tosi rohkea! Tai ei ehkä tosi, mutta rohkea ainakin. Lihaskuntotesti, tuo kammoksumani koululiikunnan ehkä kiduttavimpiin aiheisiin lukeutuva inhotus oli suoritettava tänään. Olen aika tyytyväinen, en mitenkään hyperventiloinut tai kiljunut tai muuta aivan älytöntä testin aikana. Itse asiassa käyttäydyin melko (?) sivistyneesti ja onnistuin ihan totta jopa nauttimaan vähän aikaa siitä ihme punttiennostelusta. En kuitenkaan kehuisi arvostavani kyseistä ajanviettotapaa. Mieluummin tekisin tutkielman lihaskuntotestien vaikutuksesta kahdeksasluokkalaisten itsetuntoon. Olisipa mukavaa jos liikuntaa voisi korvata tuollaisilla.
Liikunnanopettajista tuntuu varmaan ihan kamalalta kun ihmisiä ei oikein innosta.
Jatkoin edelleen sen pohtimista, miksi teen kaikkea näitä asioita, joista en pidä sitten ollenkaan ja jotka voisin kuitenkin lusmuilla tai vältellä nykyistä tehokkaammin. Illalla mietin jo huolestuneena etten vain hae itsestäni jotain ihmeen superihmistä suorittamalla ja ns. "läpäisemällä" kaiken, mutta ei sentään. Kyse on paremminkin mahdollisuuksista: en halua elää rajoitetusti. Olisi siistiä olla niin hyvin, että voisi välillä lyödä kannat kipeästi kattoon tietääkseen että kaikki on oikeasti totta. Näin käy jo paljon useammin kuin yleensä, mutta ajatella jos se olisi jatkuvaa? Pystyisikö siihen olemaan tyytyväinen?
Onko se unelma? (Tästä lisää myöhemmin.)
Jos laitoitte alussa kappaleen soimaan, niin huomaatte sen olevan miellyttävää lällypoppia, eli ihan KAT-musiikkia. Lyriikat eivät juuri nyt sovi ollenkaan fiiliksiini, mutta jotenkin samaistun tuohon kappaleeseen aivan sairaasti just nyt. Jos osaisin, niin tekisin omat lyriikat. Jos osaisin, lopettaisin jossittelun vielä jonain päivänä. Se onkin hyvin-hyvin-hyvin pitkän tähtäimen tavoitteeni.
Tuli muuten mieleen, että jostain syystä en ole yhtään jaksanut käyttää tuota tunnisteet-juttua. On se nyt vain vaikeaa alkaa miettiä jotain pääpointteja näistä ihme jutuista, kun kaikki kuitenkin tulkitsevat ne omien kokemustensa pohjalta. En jaksa kokeilla sitä nyt. Ehkä myöhemmin.
Hieno tunnelma täällä, en ollenkaan haluaisi lähteä.
//Juoksee juoksee
tai ehkä kävelee
mutta liian nopeasti pois
Odota minua!
Hän odottaa
odottikin jotakuta toista
Ovelasti hymyillen
kopauttaa peruukkiaan
poistuma.
sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Kahdeskymmeneskolmas
Jos sinä taas syöt lunta saat elinikäisiä ongelmia
samaa saat ja tilaat jos puhut minulle
etkö kuunnellut mitä kerrottiin:
älä puhu vieraalle miehelle
älä varsinkaan sille joka sinua tuijottaa
hän sanoo katsovansa ohitse
all mariei innai sarie
hän puhuu niin outoa kieltäkin
Jospa kuitenkin tulisit tänne
lämpimään ja jätä ne muut selkäsi taakse
riittää että kerrot heidän olevan siellä
mutta ellei se riitä
voit vaikka sanoa että et tiedä heistä mikään
yhtä turhaa kuin kissanpojan pitäminen sylissä
tulehan nyt tänne lämpimään
samaa saat ja tilaat jos puhut minulle
etkö kuunnellut mitä kerrottiin:
älä puhu vieraalle miehelle
älä varsinkaan sille joka sinua tuijottaa
hän sanoo katsovansa ohitse
all mariei innai sarie
hän puhuu niin outoa kieltäkin
Jospa kuitenkin tulisit tänne
lämpimään ja jätä ne muut selkäsi taakse
riittää että kerrot heidän olevan siellä
mutta ellei se riitä
voit vaikka sanoa että et tiedä heistä mikään
yhtä turhaa kuin kissanpojan pitäminen sylissä
tulehan nyt tänne lämpimään
Kahdeskymmenestoinen
HELLOHELLOHELLO
(cat is in the moon, btw)
Eikun ihan tosissaan nyt. Alla olevasta kuvasta voitte ihailla todella kauniita, söpöjä, suloisia, arvokkaita ja muutenkin onnistuneita lapasiani. Miten kaunis väri! Mikä lahjakkuus! Olen aika tyytyväinen että tein nuo, tietyllä avustuksella tietenkin. Ehkä en olekaan missään ihan toivoton tapaus.Terveenä kritiikkinä omaa työtäni kohtaan voisin sanoa että ne kaipaavat kultalankaa.
Lapasmenestykseni siivittämänä tekisi mieleni kovasti kokeilla jotain muutakin kamalaksi oletettua toimintaa. Ehdotuksia? Itse mietin jostain syystä ensimmäisenä hiihtoa, mutta koen sen kyllä aivan liian haastavaksi haasteeksi tässä vaiheessa. Ei nyt kyllä ole luntakaan maassa. Se ihme hiihtotunneli on toki håt, mutta... Hmm. Kamalia asioita olisi kiva kokeilla jotenkin aivan rauhassa, mieluiten yksin tai erittäin samanhenkisessä seurassa. Siinä mielessä koulun hiihtotunnit ovat aika hankalia, sillä siinä on aina kolmisenkymmenta uteliasta (?) vieressä. Oi saisipa liikunnan suorittaa itsenäisesti!
Niin, takaisin asiaan. Mistähän minä en pidä? Pitää tehdä en tykkää -lista! (Tykkään listoista, enkä tarkoita niitä rakennuslistoja jotka menee tossa seinän vieressä, DAA)
Asioita, joista KAT ei tykkää, mutta tekee niitä silti toisinaan pakon edessä:
- hiihtämisestä
- koululiikunnasta (sisältää aivan kaikki lajit paitsi kurssin 1.tunnin jolloin ei tehdä mitään)
- tylsistä jutuista
- ohareista
- stressistä
- isoista kauppakasseista
- rumista vaatteista
- isojen rahasummien käyttämisestä
- pianokappaleiden opettelemisesta
- sanakokeista
- sotkusta
- imuroimisesta
- oikeasti tyhmistä tutustumisleikeistä
- aika monista luonteenpiirteistä
- eräästä anonyymista opettajasta eräällä yläasteella
Mitähän noista nyt lähtisi sitten toteuttamaan? Pianokappale on jo työn alla, opettelen joskus sen Sur le fil -biisin ameliesta, jos jaksan. Vähän haastava minulle. Sanakokeet olisi varmaan helppo, ei siinä muuta kuin vain alkaisi kokeilemaan uusia lukutekniikoita. Mitähän lukutekniikoita edes ON olemassa?
Mitähänä järkeä on tehdä nimenomaan niitä asioita joista ei pidä?
No sitä tietenkin, että sitten oppii pitämään myös niistä. Epäilen kyllä opinko koskaan pitämään ohareista, mutta ehkä sekin on mahdollista. Pitää "vain" ajatella jotain myönteistä tilanteesta. (Ja mitähän myönteistä tilanteessa on..?) Elämä on varmaan kivempaa sitten jos pitää useimmista tekemistään asioista. Ei sekään kyllä yleensä ole vakavaa jos ei pidä.
Huomenna kouluun ihanaa siistiä :)
Haastava on hieno sana, mutta olen mieluummin ihmisenä vaikea. Jotkut kun ottavat haasteet liian vakavasti.
(where was the cat?)
perjantai 23. lokakuuta 2009
Kahdeskymmenesyhdes
Hei-hei!
Tarkistin että 21. voidaan kirjoittaa myös yhdes-päätteellä, eli ei ole pakko käyttää kahdeskymmenesensimmäinen-ilmaisua. Yhdes kuulostaa pätevältä ja ihan suht. nätiltä. Tykkään tosi paljon tuosta suht-jutusta.
Olen nyt muuten ihan sairaan nätti, eräs tietty kasvonaamio oli todella kamalan tuntuinen iholla mutta onneksi tuli nätti olo. Kauneus on sisäistä selkeesti. (Wanha juttu.)
Ajattelin että olisi varmaan hienoa pitää neulomisesta tai edes jostakin käsityöstä. Voisin korvata sillä karkin. Pidän kyllä karkista ihan mielettömästi, eli söisin sitä varmaan siltikin. Mutta noin niinkuin ekoajattelun kannalta olisi varmaan ihan hyvä ratkaisu. Jos ajatellaan vaikka virkkaamista ja karkkia, niin virkkaaminen voisi vastata osin samoihin asioihin kuin karkki, paitsi mahdolliseen nälkään. Yleensä jos haluan karkkia, niin haluan jotain tekemistä tai muuta hämmennyksen poistajaa. Sama kyllä onnistuisi varmaan virkkaamallakin.Virkkaamalla saan jotain tekemistä, joka ei vaikuta kamalan epäkohteliaalta seurassa, tosin lankarullan kanniskeleminen on varmaan aika omituista. Nyt kun ajattelenkin kaikkia etuja, mitä virkkaamisesta pitäminen toisi minulle, harkitsen vakavasti pientä asennevammakuuria itselleni. Voisin kokeilla, mutta ehdottakaa nyt joku, mitä ihmettä jaksaisin virkata?
Ei sentään, pidän sittenkin hitusen enemmän neulomisesta. Mitä ihmettä jaksaisin siis nimenomaan neuloa?
Eilisen tunnelmia:
Unessa on kiva olla
nukahtamassa
jos tila jatkuu
jatkuu jatkuu
kunnes herää
jos herää
ellei nukahda.
// Vähän ois siistiä sellainen ekosysteemisysteemi. Siis että alkais ekoistamaan elämää silleen ihan kunnolla. En vaan ymmärrä, että miksi se on niin vaikeaa? Pitänee tutustua verkkomateriaaliin.. Mutta tästä voisi tulla todella hieno juttu...!
Tarkistin että 21. voidaan kirjoittaa myös yhdes-päätteellä, eli ei ole pakko käyttää kahdeskymmenesensimmäinen-ilmaisua. Yhdes kuulostaa pätevältä ja ihan suht. nätiltä. Tykkään tosi paljon tuosta suht-jutusta.
Olen nyt muuten ihan sairaan nätti, eräs tietty kasvonaamio oli todella kamalan tuntuinen iholla mutta onneksi tuli nätti olo. Kauneus on sisäistä selkeesti. (Wanha juttu.)
Ajattelin että olisi varmaan hienoa pitää neulomisesta tai edes jostakin käsityöstä. Voisin korvata sillä karkin. Pidän kyllä karkista ihan mielettömästi, eli söisin sitä varmaan siltikin. Mutta noin niinkuin ekoajattelun kannalta olisi varmaan ihan hyvä ratkaisu. Jos ajatellaan vaikka virkkaamista ja karkkia, niin virkkaaminen voisi vastata osin samoihin asioihin kuin karkki, paitsi mahdolliseen nälkään. Yleensä jos haluan karkkia, niin haluan jotain tekemistä tai muuta hämmennyksen poistajaa. Sama kyllä onnistuisi varmaan virkkaamallakin.Virkkaamalla saan jotain tekemistä, joka ei vaikuta kamalan epäkohteliaalta seurassa, tosin lankarullan kanniskeleminen on varmaan aika omituista. Nyt kun ajattelenkin kaikkia etuja, mitä virkkaamisesta pitäminen toisi minulle, harkitsen vakavasti pientä asennevammakuuria itselleni. Voisin kokeilla, mutta ehdottakaa nyt joku, mitä ihmettä jaksaisin virkata?
Ei sentään, pidän sittenkin hitusen enemmän neulomisesta. Mitä ihmettä jaksaisin siis nimenomaan neuloa?
Eilisen tunnelmia:
Unessa on kiva olla
nukahtamassa
jos tila jatkuu
jatkuu jatkuu
kunnes herää
jos herää
ellei nukahda.
// Vähän ois siistiä sellainen ekosysteemisysteemi. Siis että alkais ekoistamaan elämää silleen ihan kunnolla. En vaan ymmärrä, että miksi se on niin vaikeaa? Pitänee tutustua verkkomateriaaliin.. Mutta tästä voisi tulla todella hieno juttu...!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)