Veneellä saareen, ihan vahingossa, soutumatkan aikana päätän olla sanomatta sanaakaan, korkeintaan kiitos.
Ja hyvä päätös sellaisenaan. Istun rannassa ja luen murakamia, istun riippumatossa ja luen sen loppuun, istun toisella puolella saarta ja ajattelen lukemaani, lopulta istun taas veneessä ja olen tyytyväinen hiljaisuudessa kun kukaan ei sano mitään. Paitsi se sydänmekkoinen tyttö vastapäätä, se kysyy miltä tuli haisee ja me kaikki siinä samassa veneessä mietitään sitä hetki.
Huomenna on vielä toinenkin aikaa lainehtiva päivä, ehkä nousen taas veneeseen neljän villapaidan kanssa ja istun rannassa päivän, luen luen luen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti