kesäiltayö

Kahden viikon välein istun parvekkeelle ja tulen onnelliseksi siitä miten paljon totuuksia kuulen. Niin, totta, nyt on aika olla onnellinen; niin, totta, täytyy muistaa hidastaa eikä ajatella; ja totta, välimatka saattaa lähentää. Toisaalta myös loitontaa, ihan kauheasti.

Kesäyöt on nyt lämpimiä ja valoisia ja parvekkeelta voi tarkkailla lintuja loputtomiin. En nuku, luen kirjoja ja herään väsyneenä mutta valvon silti vielä seuraavaan yöhön, jos nyt olisi seikkailun aika.

Ja kirjoja, niitä minä haluaisin lukea enemmän. Nyt luen kirjaa jossa on hyvin tehty kansi ja paljon toistoa ja välillä kuulostaa siltä kuin ei lukisi vaan ajattelisi.