maanantai 9. kesäkuuta 2014

vapaalla

Vaikka töitä on (taas kerran) ihan liikaa, välissä ehtii ideoimaan ja innostumaan kaikesta muustakin. Esimerkiksi luontopoluista, voikukista, markkinoista ja juhlista. Toisinaan surkea muisti on kyllä hyvä juttu, koska kun unohtaa asioista puolet niin niiden uudelleen muistaminen on kaksinkertainen ilo.

Eilen juuri muistin, että pitää kirjoittaa taas ylös mitä minä oikein haluan, kaikelta, ylipäätään. Ja minä haluaisin että töissä olisi aina vain kivaa, että voisi käyttää vähän enemmän rahaa kesäilyyn, että olisi aikaa tehdä kukkaseppeleitä järven rannassa. Haluaisin pitkiä keskusteluja mutta toisinaan myös ihan riittävän lyhyitä. Viestejä läheltä, mutta myös kaukaa. Aurinkoa, kukkamekon ja aamuja parvekkeella. Kivoja yllätyksiä työpäivän jälkeen ja joustavia aikatauluja. Haluaisin puhua tuntemattomille ja jo vähän tutuillekin aina vain enemmän. Sekä ajella ympäri maakuntaa aurinkoisina päivinä mutta olla autossa hiljaa. Ja haluaisin että juhlista tulisi sievät ja hauskat, sellaiset joissa on ihanan pieni ja kevyt kuplivuus. Mutta ennen kaikkea minä haluaisin aikaa, että ehtisin oikeasti ajatella mitä haluan, että en vain tekisi mitä teen koska se tehdään mahdolliseksi vaan koska haluan. Ainakin nämä olisivat hyviä asioita kesään.

Ei kommentteja: