Turkuun on aina niin mukava tulla. Bongailen naama junan ikkunassa parhaita asioita, isoja kirkkoja ja opiskelijakämppiä, kiemurtelevaa jokea. Turussa on vastassa paras ikinä, kaunis kori ja kovaääniset myyjät, kaksi viestiä, tänä iltana tehdään fruitie joka ei pysy päässä ja tanssitaan. Niin, tanssitaan ja musiikki on hyvää, viini kallista.
Juhannuspäivänä herään hetkeä aikaisemmin ja kierrän koko kaupungin, kerään palasia joista pidän. Istun kirkossa vain koska siellä on niin hiljaista, kävelen portaita koska on aikaa, kastun sateessa koska kyllä kesä kuivaa. Haluan nähdä vain hienoja asioita: valkoiset jalanjäljet vastamaalatun suojatien vieressä, banaanipaita, vanhat pariskunnat pitämässä sadetta pensaan alla, puuhun piirretty kaarnamuori. Piti olla ulkona vain tunti mutta sen sijaan kiivettiin mäntyyn, ei kävelty tietä pitkin ja ylitettiin joki älyttömällä förillä.
Mutta Turusta on aina niin kurja lähteä ja katsoa kun ylioppilaskylä jää jonnekin selän taakse. Mutta toisaalta kun kävelee Väinönkatua ylöspäin, minä olen tässä, kastelen kukkia parvekkeella ja hyräilen kainuun lauluja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti