perjantai 29. lokakuuta 2010

Vaiheilua

Loma menee ohi ja eilen opiskelin venäjää vanhassa kirjastossa. Leikin kirjastonhoitajaa ja tuntui määrätietoiselta.

Olen nähnyt unia, unenlahjani ovat kohtuulliset, aina unet eivät niin hyviä. Ensin oli bileet ja palavia vuohia: enkä nähnyt sitä enää missään. Toisessa oli kerrostalo kaupungissa ja ikkunaluukut ja olisi pitänyt toimia ryhmässä ja osata tietää asioita maisemasta.

Tänään nukuin pitkään ja kävin aamusuihkussa: omituista minulle sellainen, en yleensä tykkää kylmästä aamulla. Kylmenin lisää kun menin ulos ja varpaani kalahti jäähän. Täällä on niin kylmä. Aikuiset ovat vilukissoja mutta minä en millään haluaisi alkaa palella. Minua kuitenkin paleli kun puhuttiin hyppäämisestä.

Yhtenä iltana näkyi kuu kun olin autossa klassisen musiikin keskellä. Mietin kuuta ja sitä että siinä on meriä. Se on vähän outoa, että meret siirretään sinne, koska olisi varmaan jokin muukin kaunis sana millä niitä voitaisiin kutsua. Kuusta vähän oikealla oli paikka jossa ajattelin että minun pitäisi olla.



Olen lukenut yhtä muumikirjaa tässä lomalla. Olen niin jäänyt kiinni tiettyihin kirjoihin, en mainitse niitä tässä koska se on salaisuus. Mutta on ikävää että en lue mitään uutta. Mikään ei ole tarpeeksi hyvä, en halua lukea epämiellyttävää tai tavallista. Mitä voi lukea? Kirjoittakaa mulle kirja.

//Olen edelleen vähän kiinni tässäkin, mitä lienee. Tarkkuus olisi hyväksi.

Ei kommentteja: