lauantai 9. heinäkuuta 2011

salaattisiemensekoitus

Kävin Oulussa ja shoppailin tänään. Ostin kuivattuja hedelmiä ja siemeniä ja kookosta ja kevyen kesäpipon ja kengät. Harmittaa ne kengät vähän kun ne on sellaista muovirandommeneehetirikki-materiaalia. Mutta en viitsinyt maksaa paljon kun ne menee kuitenkin rikki todennäköisesti jo tänä kesänä.

Viikolla olin töissä (kiva olla!) ja luin marjoja ja maskaraa, jos joku sattuu tietämään sen kirjan. Sen takia varmaan ostin siemeniä. Nyt haluaisin päästä eroon kamaluusmeikeistäni. Mutta voi minua, minä niin pidän naamastani kun se ei kiillä eikä kimalla vaan on vaan näde.

Ensi viikolla olen taas töissä, viikon jälkeen on bileet. Uruguaysta tulee kaveri ja se on kiva!
On niin kuuma että näppäimistö tuntuu nihkeältä.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Valveuni

Nyt se on mennyttä, unirytmi. Eilen en saanut unta ja istuskelin tuolla huoneessani. Ensin luin viime kesän naistenlehtiä, sitten Sinuhea. Ei nukuta edelleenkään. Hmm.

Yritän nukkua hengittämättä peiton alla. Leikin että sängyn alta hiipii murhaaja ja minun pitää olla aivan nukkuvan näköinen. Lopulta nukahdan ja nään painajaisen alun mutta herätän itseni ennen kuin se äityy liian pahaksi.

Nyt on kuuma ja kello on varmaan kaksi. Heitän peiton lattialle ja katselen seinän muumitaulua. Päätän että huomenna osaan piirtää ja siksi aion kesäloman aikana etsiä kuivapastellit ja tehdä jotain.

Käännän kylkeä, laitan pään tyynyn alle ja nukahdan kun tuuli puhaltaa ikkunasta sisään.

Aamulla herään ylettömän aikaisin ja vatuloin ja nyhjäilen tyhjänpäiväsiä siihen asti että teen tämän blogipostauksen. Nyt aion ehkä, mikäli olen reipas, jos saan komeron oven auki, mennä ja etsiä ne kuivapastellit. 

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

kesäkuu

Huomenna herään aikaisin ja menen Helsinki-Vantaan lentokentälle. Sieltä tulee kiva italialainen joka haluaa tulla Suomeen. Aiotaan matkustaa halki puolen Suomen ja opetella italiaa ja suomea. Olen tosi mielissäni!

Viime viikolla olin sellaisella kurssilla missä joku tyyppi opetti mut puhumaan englantia. Se oli tosi huippua, koska nyt ehkä melkein uskallan puhua sitä. Siellä oli myös sellainen kiva japanilainen jonka kanssa juttelin aina ennen kurssia.

En aio tänä kesänä matkustaa oikein muualle kuin tänne kämpälle ja takaisin kotiin aina välillä. Niin, ja huomenna sinne Helsinkiin. Olisi kiva käydä jossain, mutta en sitten tiedä. Pitäisi lukea kirjoituksiin (voi luoja, jotain äidinkieltä ja ruotsia) ja käydä töissä. Tosin töissä on ehkä tänä vuonna huippua, koska se paikka taitaa olla ihan hauska. Saa nähdä sitten, varmaan parin viikon päästä valitan täällä etten jaksa enää tiskata.

Olen kuunnellut tätä sen jälkeen kun kuulin sen jyväskylässä vaatekaupassa. Kiva kun se on tuollainen kevyt.


Voisin tehdä tänne jonkun ihan oikeankin postauksen jos jaksaisin!

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

kesä?

Mulla oli tänään jotain todella olennaista sanottavaa, ajattelin sitä matkalla kahvilaan kun hypin lammikoiden yli ja talutin kivaa pyörääni joka kerää kaikilta kehuja. Oli hassu sää, sellainen aika vaihteleva ja silloin juuri sattui satamaan vettä. Olin vähän jännittynyt kun en tiennyt miten ruotsin suullinen koe oli mennyt ja mietin että kuka lurjus kehtasi varastaa kirppispaikaltani laukun.

Tänään oli T:n synttärit ja oli kivaa. Opettelin taas juomaan teetä ja paistoin lettuja yhteistuumin. Sitten maistoin kauhean hyvää kuohuviiniä (ei muuten ihme että oli hyvää, se oli italialaista!) ja leikin tyynysotaa vaikka kuinka. Huomaa että kaikki on ihan kesäisiä, vähän riehakasta ja kuitenkin laiskaa kaikkialla.

Voisin alkaa pitää vuodenaikablogia.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

suunnittelin tässä että

On tosi kivaa herätä aina keväällä. Sitten tuntuu että kamalasti tekemistä, mutta tänä keväänä ei olekaan mitenkään liikaa ja on lähinnä mukavaa. Ehdin pyöräillä kylään ja tehdä toffeeta ja kävellä aurinkolasitettuna. Ja eilen katsoin euroviisut, vaikka oli kyllä aika tylsää kun suomella meni niin huonosti - kaikkia pitäisi kiinnostaa maailmanpelastaminen.

Kevät on sellainen kiva suunnitteluaika! Olenkin suunnitellut vaikka mitä ensi vuodelle/viikolle/kuukaudelle niin paljon että on ihan valinnanvaikeus. Ihan kauheasti olen suunnitellut matkoja. Haluaisin matkustaa Italiaan, mielellään viikoksi ja vierailla ainakin kolmessa kaupungissa ja puhua italiaa. Haluaisin matkustaa myös Venäjälle ja puhua ujosti venäjää ja mahdollisesti etsiä söpön maatuskan. Haluaisin matkustaa myös Ruotsiin että näkisin tykkäänkö siitä. Mutta lopulta taidan matkustaa kuitenkin vain täältä Shanghaihin tai hyvällä tuurillä Kuopioon.

Olen suunnitellut myös sitä, mitä teen jos saan italian YO:sta hyvän tai mitä teen jos saan huonon. Jos saan huonon niin murjotan vaikka kuinka ja höpötän italiaksi stupidoa. Jos saan hyvän, niin hihittelen ja kerron sen suunnilleen kaikille ja olen stupenda! Olisi hirveän kiva jos olisin kirjoittanut hyvän aineen.

Tänään suunnittelin katsovani lätkää.
Jännittää!

torstai 28. huhtikuuta 2011

mikä hiljaisuus

En muista oikeastaan mitä olen puuhannut tässä. Vähän samanlaista tämä huhtikuu, mutta onneksi kohta vaihtuu toukokuuksi. Siitä tulee juoksemista vaikka kuinka tekisin vähän etukäteen asioita.

Olen nähnyt vilkkaita unia, inissyt kuumehoureissa sängynpohjalla, nähnyt karhunpoikasen, kriiseillyt vaatteitani ainakin viikon, suunnitellut ja perunut suunnitelmat, pyöräillyt viimeinkin ja laittanut talvikengät kaappiin. Mutta ei oikein ole mitään tapahtunut. Olen varma että pian tapahtuu vielä.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

se laulaa suihkussa, kiinni jäi!

Voi minua. Olisi ihan mukavaa olla hieman vähemmän ujo niin olisi ehkä hauskempaa - ei sillä, on minulla nytkin ihan hauskaa ja mukavaa. Mutta en sitten tiedä jos epäujostelulla saavuttaisi jotain enemmän. Jos sitten vaikka viitsisi näyttää hölmöltä.
Olisi minunkin jo aika oivaltaa jotain misseydestä.

Oikeasti aioin tulla tänne virkkaamaan mutta sitten tuli blogiolo kun kuuntelin noiden laulelua saunassa ja sitä että virkkuukoukusta ei kuulunut mitään. Naputuskin on ihan hiljaista, mutta ei kieliä osatakseen ole pakko olla hyvä puhumaan. Tuo oli vähän hämärä lause, mutta saattaa siinä olla jotain järkeä.

Minusta on vähän hassua kun sellainen hengailu on muuttunut niin kamalasti siitä kun oli pieni. Kun nyt myös ollaan eikä leikitä ja nyt on jo tavallaan tutustuttu vaikka ei oikeastaan kamalasti. Paljon enemmän psykologiaa kun on vanhempi. Mitähän hämmennystä tässä taas, ei yhtään huvittaisi mennä mihinkään autokouluihin vaan haluaisin virkata, opiskella kieliä, välillä liehua läpi bileiden ja sellaista mukavaa. Mutta toisaalta pitäisi opetella täyttämään kaavakkeita ja vähän hermoilla kun hermostuttaa.

Mutta on ihan mukavaa täällä. Kiva talo ja kivoja tyyppejä!