lauantai 9. tammikuuta 2021

näin haluaisin

haluaisin voimaa ja rauhaa pään sisään, tilaa kotiin ja aikaa myös. haluaisin hitaasti kypsyviä ajatuksia, jotka solahtaisivat säilytykseen tai keskusteluun kuin omalle paikalleen ja näkisin että se punoutuu kalanruotolettiin. Halusin kirjoittaa kirjeitä kauniimmin, kuunnella hiljaa ja puhua niin kuin asia on. 

Haluaisin kuunnella tarinoita ja lukea myös, koota rakennelmia rohkeammin. Haluaisin löytää itseni muualtakin kuin kirjoista ja lukea tekstityksiäni ääneen myös muille kuin itselleni. Haluaisin osata soittaa yhden laulun josta pidän ja neuloa pipon joka sopii. Haluaisin lukea, kirjoittaa, oppia ja kiinnostua uudelleen ja jaksaa. 

Haluaisin kotiini valoja, niin että näkisin mitä teen. Haluan kissat syliin tai lepäämään selkänojalle, kuulla tassut aamulla ja lattia narahtaa. Haluaisin vihreää kasveissa, verhoissa, mekoissa ja välillä ulkona. Lepattavaa valoa lyhtyyn, pehmeää valoa kirjan sivuille, kypsiä oransseja mandariineja keittiön pöydälle. Haluaisin ylleni lämpöä, hulmuavaa, kaunista ja kannattelevaa. Haluan seikkailla kuin silloin, pitää yhdessä huolta, olla kotona.

haluaisin pelastaa maailman, lakkauttaa kaikenlaisen kärsimyksen sekä taata omenoita ja irtokarkkeja kaikille. 


Ei kommentteja: