tiistai 15. tammikuuta 2019

haluaisin niin

Tällaisia toiveita tällaisena iltana:

haluaisin soittaa yhden laulun oikein hyvin ja hätäilemättä ja toisaalta, kirjoittaa häiriötöntä ja luettavaa kaunopuheisuutta kauniisiin kansiin. haluan lukea ainakin kaksitoista kirjaa joista puolet käsitelköön jotain mitä en tunne ja ainakin yksi kuulukoon kategoriaan hyödyllistä.

haluaisin ammentaa jostain taidetta muotoja ääniä ideoita hiljaisuuksia bussin ikkunoissa ja ajatella ajatuksia jotka ovat minulle ihan uusia. haluaisin että ajatukset olisivat toisaalta prosessikaavio, toisaalta karttamainen piirros. haluaisin keksiä mistä kiinnostua ja kiinnostua siitä huolellisesti tarkastellen mutta kuitenkin kulkien suoraan kohti. haluaisin syödä lounaalla jotain muuta kuin kuskusta mutta välillä myös sitä - joka tapauksessa jotain muutakin.

haluaisin sellaisen vinan jonka kanssa voisi ihmetellen lukea kainuunsanomat, piirrellä ja suunnitella - mutta myös uskaltaa olla ja katsoa taakse, on niin paljon hyviä vaikka joskus ovatkin kaukana. haluaisin että olisi seikkailunhalua ja seikkailijoita ympärillä, hyviä häviäjiä kimblessä ja hämärässä olohuoneessa sopuisa soittolista.

haluaisin vaatteisiini metsänvihreää, oranssia, mustan kaikkia sävyjä, luontevaa harmautta ja pehmeyttä, paljon vanhaa tuntua ja hyvää mieltä. Haluaisin lämpimän talvipalttoon lämpimämmäksi ja kotioleskelua varten oikeasti pehmeät tossut. haluan asua täällä missä on koti ja kotona kahdestaan, arvata oikein murhaajat ja kilpailun voittajat, viikonloppuisin kävellä valossa.

haluaisin olla taitava tuntemaan intuitiota ja kysymään oikealla tavalla. haluaisin pelastaa maailman, lakkauttaa inhimillisen kärsimyksen ja taata omenoita ja irtokarkkeja kaikille.

Ei kommentteja: