Se yritti mokoma, viimeinen kesäpäivä siis, hämätä! Se kiersi ikkunan puitten takaa, antoi minun nukkua niin pitkään etteivät auringonläikät enää herättäneet, muistutti aamuteellä tilastoista ja laskukaavoista jotka odottivat työpöydällä. Niin minä vain istuin ja haaveilin ja suunnittelin päivän ja vasta iltapäivällä huomasin -
tänään on se päivä kun on pyöräiltävä viimeistä kertaa kukkahameessa kirjastoon ja lainattava Ahmatovan runoja venäjäksi, se päivä kun mennään siristelemään silmiä satamaan ilta-auringon kylmiin ja kirkkaisiin säteisiin, se päivä kun istutaan parvekkeella ja juodaan kotona hifisteltyä soijachailattea.
Viimeinen kesäpäivä, puoli tuntia puoleenyöhön ja minä luen runoja ääneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti