Kävin luovuttamassa viimeinkin verta. Synttärijuhla oli sit sellanen tänään. Mutta oli huippua, ensin jännitti ja sitten se neula oli siinä ja sitten kohta söinkin jo kakkua ja hihittelin. Voisi mennä uudestaankin, kai.
Pimeyttä on, on niin. Vähän liikaakin, koska minulla ei todellakaan ole heijastinta. Haluaisin sellaisen tyylikkään mutta en löydä. En ikinä muista etsiä. Ehkä lomalla löytyy. Loma ensi viikolla, ajattelin neuloa ja sellaista. Pitää pakata kamalasti lankoja mukaan! Ei ole edes kamalasti opiskeltavaa, tosin en sitten tiedä pitäisikö miettiä jo kevään yo:ta. Toivottavasti ei!
En saisi rasittaa nyt vasenta kättäni niin ehkä en kirjoittele enempää. A-talk yle areenassa, hyviä tyyppejä siellä. Vähän niinkuin kaikki lukiollakin.
torstai 20. lokakuuta 2011
perjantai 7. lokakuuta 2011
tästä päivämäärästä pidän
Hei, tulin tänne koska en uskalla vielä alkaa imuroida, tiedä mitä naapurit siitä sanoisi. Niin tutustun tässä sitten tulevaisuuden maatalouden haasteisiin ja bloggailen. Ehkä vartin päästä viitsin alkaa siivota.
Oli YO. Olispa mulla älliä. Ois hirveän kiva! Mutta ihan hyvin se meni ja hirveän kivaa että se on ohi, nyt voi lukea psykaa ja venäjää. Englannista ei niin väliä, se vähän kiusailee ikävästi. Nyt on aikaa tehdä kaikkea minkä on jättanyt tähän asti tekemättä.
Syksy on mukava. Pitäisi hakea se hieno kirpparitakki ullakolta ja laittaa saappaat. Löysin sen takin varmaan vuosi sitten, se oli hienoa. Eilen tuntui siltä että pitää mennä kirpparille - menin ja löysin ainakin 7 mekkoa, ostin yhden.
Ammatinvalintakriisi koko ajan. Haluaisin pelastaa maailman mutta en osaa tieteitä. Haluaisin puhua kieliä mutta en ole kovin hyvä vakuuttamaan ketään kun ujoilen. Haluaisin olla vähän persoonaton, tavallaan. Ja saada palkkaa jolla ostaa luomuruokaa.

lauantai 10. syyskuuta 2011
voi tätä iltaa
Kun verhot on kiinni niin alan blogata. Tai oikeastaan, kun tulee syksy niin alan blogata.
Olin äsken facebookissa ja pyörin ympäriinsä ja stalkkasin ja sellaista. Mutta sitten tuli vähän yksinäinen olo ja menin tänne. Nyt on kivempi. Vähän niinkuin kirjoittaisi jollekulle kirjettä. Mikä pitäisi muuten tehdä joku päivä. En tiedä vain kenelle.
Olen jotenkin onnistunut säilyttämään kaikkien osoitteet mutta en sitten säännöllistä yhteydenpitoa. Tai oikeastaan yhteyttä. En tajua niitä.
Olen tänään ollut kämpällä. Opiskelin. Datasin. Katsoin muumeja ja säikähdin. Tein pannaria ja söin sitä. Vähän tylsää oikeastaan. Aamulla oli vielä äitiä ikävä, ei kyllä yleensä edes ole. Varmaan se on tämä yo-juttu.
Luulen aina että jos en siirrä huomiseen mitä voin tehdä tänään, niin sitten huomenna ei tarvitse tehdä mitään. Huomasin vasta tuossa kun sairastin, että ei se taida toimia. Mutta se on silti hyvä vähän tehdä niin, koska sitten ei haittaa vaikka on viikon poissaoleva. Pitäisi muistaa rentouttaa hartiat vähän useammin.
Huomenna enää päivä. Kunde jag svenska då, skulle jag vara lycklig.

torstai 8. syyskuuta 2011
4 päivää ennen
Kämpä on sotku. Minä peiton alla ja puhun ruotsia teddykarhun kanssa. Vad ska vi göra Anders, vad ska vi göra! Vi ska tänka på det och sova lite. Har du karameller? Ei ollut karkkeja - neuvottelin josko olematta karkitta pääsisin pois peiton alta. En päässyt. Illalla karkasin, ovelasti toiselta puolelta, Anders jäi vahtiin. Minä menin itsepäisenä ja luin miten lammaslauma ratkaisi murhan. Tänään ei kuumetta, mutta muista vaikeuksia ehkä tulossa.
Yöllä kämpässä on niin pimeää että on pakko nukkua. Jos päivällä ei avaa verhoja, on kuin asuisi illassa koko päivän. Aamu voi siis tulla vaikka kymmenen kertaa päivässä jos avaa verhot.
Enää ei öisin pelota, se on vain jääkaappi joka ärjyy öisin. Tai naapuri joka myhäilee käytävässä.
Jännittää taas. Eri asia tämä kuin keväällä kun oli italia, tuntuu paljon vakavammalta nyt syksyllä.

maanantai 1. elokuuta 2011
kämpä
Taisin muuttaa. Siis ihan oikeasti. Tai en oikeastaan, koska asun vielä täällä mutta minulla on kuitenkin asunto ja sitä pitää vain vähän maalata ja laittaa ja kantaa huonekalut vielä sisään. Mutta kuitenkin, taisin muuttaa!
Ei se kämppä ole ihan niin kiva kuin ajattelin ja suunnittelin tässä postauksessa, mutta ihan kiva kuitenkin. On siellä valkoiset seinät (tosin ne pitää vielä maalata), leveä ikkunalauta (maali siinäkin aika halkeillut eikä siinä mahdu istumaan), ja vaatehuonekin löytyy (tosin aika pieni!). Huoneista varmaankin löytyy, kuten alunperin suunnittelinkin, jotain italialaista (karkkirasia), jotain punaista (sydäntyyny, tai verhoista jotain), jotain sinistä (maatuska), sydän (lappurasiasta!), kirahvi (korupaikasta) ja norsu (samasta kuin kirahvikin). Kai siitä ihan kivan saa, jos vain keksisin miten!
Hieno juttu siellä on kuitenkin ikkuna, siitä on kiva katsoa ulos ainakin kesällä ja naapurikyttäys sujuu!

lauantai 9. heinäkuuta 2011
salaattisiemensekoitus
Kävin Oulussa ja shoppailin tänään. Ostin kuivattuja hedelmiä ja siemeniä ja kookosta ja kevyen kesäpipon ja kengät. Harmittaa ne kengät vähän kun ne on sellaista muovirandommeneehetirikki-materiaalia. Mutta en viitsinyt maksaa paljon kun ne menee kuitenkin rikki todennäköisesti jo tänä kesänä.
Viikolla olin töissä (kiva olla!) ja luin marjoja ja maskaraa, jos joku sattuu tietämään sen kirjan. Sen takia varmaan ostin siemeniä. Nyt haluaisin päästä eroon kamaluusmeikeistäni. Mutta voi minua, minä niin pidän naamastani kun se ei kiillä eikä kimalla vaan on vaan näde.
Ensi viikolla olen taas töissä, viikon jälkeen on bileet. Uruguaysta tulee kaveri ja se on kiva!
On niin kuuma että näppäimistö tuntuu nihkeältä.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011
Valveuni
Nyt se on mennyttä, unirytmi. Eilen en saanut unta ja istuskelin tuolla huoneessani. Ensin luin viime kesän naistenlehtiä, sitten Sinuhea. Ei nukuta edelleenkään. Hmm.
Yritän nukkua hengittämättä peiton alla. Leikin että sängyn alta hiipii murhaaja ja minun pitää olla aivan nukkuvan näköinen. Lopulta nukahdan ja nään painajaisen alun mutta herätän itseni ennen kuin se äityy liian pahaksi.
Nyt on kuuma ja kello on varmaan kaksi. Heitän peiton lattialle ja katselen seinän muumitaulua. Päätän että huomenna osaan piirtää ja siksi aion kesäloman aikana etsiä kuivapastellit ja tehdä jotain.
Käännän kylkeä, laitan pään tyynyn alle ja nukahdan kun tuuli puhaltaa ikkunasta sisään.
Aamulla herään ylettömän aikaisin ja vatuloin ja nyhjäilen tyhjänpäiväsiä siihen asti että teen tämän blogipostauksen. Nyt aion ehkä, mikäli olen reipas, jos saan komeron oven auki, mennä ja etsiä ne kuivapastellit.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)