lähettäkää minulle kirjoja

lähettäkää minulle kirjoja

jotka lennähtävät parvekkeen kaiteelle aikaisin aamulla

jotka rakentavat toinen toisistaan kirjapyramidin 

ja yksi kerrallaan sujahtavat postiluukun läpi eteismatolle tömähtäen

jotka asettuvat pinoihin esitellen kullattuja selkiään

lähettäkää minulle kirjoja 

jotka on avattu, luettu ja suljettu, 

kirjoja joiden sivuja on silitetty kuin kissaa ja

joissa kaikkitietävä kertoja varmistaa, että jokaisen ääni kuuluu

lähettäkää minulle kirjoja, 

leipää, ruusuja, 

aurinkoa ja vapautta

luppoaja

ajatusten vyöryt virrat valtameret tulevat tajuntaan valmiiksi aseteltuina runosäkeinä, 

runomittaisina tai moderneina, ulkoaopetultuina värssyinä tai modernisti, ajatelmaa ja konsonantteja

ilmavasti laskeutuvat kukin omalle paikalleen aukeamaa josta minä luen ne ja 

teen niin kuin on sanottu:
ei tarvitse tulkita vaan odottaa, jokin vielä puhuttelee

minä ja prompteri hämäämme vain, vyörymme virtaamme vallattomasti

äänitäry

äänitä äänitäryt

ärjänteissä ääääääni tärisee

särisee säryksi, äänitän sen

jälkisärky kuohuu yli äyrrräiden

sujeverije

On luonnollista että musta perhonen ennustaa onnetonta kesää - musta on kaikki värit yhdessä ja siksi aivan liikaa, liikaa. Kun kaikki on liikaa kaadan vettä lasiin ja kerron käärmeistätulipaloistakiireestäputoamisestapakenemisesta painajaisissa, kaadan veden lasista pois vain tai juotan sen kasveille, kirotut kasvit. 

Kun on mahdollisuus sirottelen suolaa, joskus myös sokeria mutta sen tarkoitus on aivan erilainen. Kun en sirottele, säilytän suolaa piilossa kaapissa, en ojenna sitä kenellekään, en kenellekään. Pidän suolat ja vesilasit ja perhoset itselläni, kissat pöydän alla ja kynttilät vakan alla.

tulva

Niiden kartanojen välissä on niitty ja niityllä suuri tulva peittää kaiken. Kun menimme katsomaan tulvaa, teidän tähtenne puhuin selvästi ja ovelasti välttäen kokonaisia askeleita. Päästäkää minut katsomaan tulvaa, polkua alas. 

Vaan ei, ei tämä ole loppu, tulvan kerroksiin kerääntyy jonoja ja hanhia. Nytkö menemme leikkimään piilosta? Yön pimeässä hämärän varjossa, tämä on voitto. Voi hyvin olla että näimme kaiken mitä oli. 

tarkennan

Etsin sanaa sille mitä on tuollainen tasainen jääsade ikkunan takana. Sade on aavistuksen epätodellinen lumeksi. Raskasta se on, mutta kevyttä tuulessa, pyryseinämä vaikuttaa kahden metrin päässä ikkunan takana kiinteältä jos ylettäisin sitä tutkimaan. Millä sanalla sitä voisi kuvata, jos ei näillä. 

Myös kirjoituksessani tarkennan (vaikka ei olisi lainkaan tarpeellista), mittaan neuleen pituuden uudestaan, räpäytän silmiäni kun katson hämärään, katson kelloa vielä uudestaan, tasoittelen jauhot desimittaan. 

Tarkistan sanakirjasta kaikki lunta tarkoittavat sanat, en löydä sitä mitä etsin. On tarkennettava kuvailevalla adjektiivilla, avattava kuvailevien sanojen sanakirja ja uppouduttava vielä enemmän tähän lumeen.

laittaudun

Laittaudun (en ole menossa minnekään) ja vieräytän tunnin harteiltani. Puen mekon jonka olen unohtanut, treenaan rajauksenpiirtolihaksia, kädet väsyvät ja siksi niiden pitää antaa katsoa välillä maata kohti. Kierrän hiukseni ensin ylös, sitten alas ja sitten teen niitä kirahvinomaisen kampauksen joka sanoo: katso, minun varjokuvani ei paljasta sinulle mitään.

Nyt olen tässä sievänä mekossa ja rajauksissa ja tukka kierteellä, himmensin valot ja toivon että olisi vielä pikkukengätkin. Kuuntelen laulua yöstä, venäjäksi, pidän siitä vaikka en jaksa ratkaista arvoituksia.