Oikeastaan outoa että turkuvuosi oli niin hyvä vaikka kaikki mitä oli suunniteltu meni lopulta ihan väärin, aika kului niin nopeasti että asioista kasvoi vuoria. Mutta toisaalta se oli ehkä hyvä koska sitten oli pakko kiivetä, pakko avata suunsa, pakko olla kerrankin vähän surullinen. Oli pakko pyöräillä yksin pakkasessa baarista kotiin, pakko istua hiljaa omaksi parhaakseen ja pakko tehdä asioita joista tulee onnelliseksi. Ja lopulta pakko jättää turku, unohtaa osa ja tallettaa loput leikekirjaan. Että ei unohtaisi että ei tässä näin pitänyt käydä, paluumuuttajaa intiasta, lentokenttää keskiyöllä, fonetiikkatuskaa, uutta intoa tai ystävänpäivää.
En tiedä vieläkään minne, miksi tai miten mutta taidan olla valmis. Ja jos kaikki meneekin eri tavalla kuin piti, tiedän että ei koskaan ole liian myöhäistä vaihtaa suuntaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti