haluaisin

Vuoden viimeisenä torstaina kerään kokoon kaiken mitä tahdon tapahtuvan:

Haluaisin oppia olemaan asanoissa paremmin (sarvagasana bakasana chaturanga) ja päivittäin, haluaisin opiskella paljon hyödyllistä ja paljon vain huvin vuoksi, uppoutua kirjoitettuun sanaan ja sijoittaa sen omalle paikalleen. Haluaisin oppia soittamaan jotain sievää soitinta ja valitsemaan hyviä viinejä. haluaisin osata puhua vanhoille ihmisille ja ihmisille jotka eivät pidä minusta ja ihmisille joille ei ole oikein mitään sanottavaa.

haluaisin asua korkealla, asunnossa jossa on valkoiset seinät ja hyvä paikka joogamatolle. haluaisin vähän kauniita mekkoja, kaksi käytännöllistä takkia ja oppia ainakin kaksi uutta lettikampausta. haluaisin että vaatteita tavaroita sekasortoa olisi vähän, kaapit täynnä vain hyvää energiaa, kykyä luopua huolestumatta.

haluaisin herätä aamulla aikaisin ja keittää teetä, herätä ja herättää kiireettömästi hailakassa valossa. haluaisin että iltaisin joku silittäisi hiuksia uneen asti, että valittaisiin yhdessä mikä musiikki on tämä päivä. haluaisin olla typerä, hupsu, pastellinvärinen hattarapilvi ja käydä taas ruokakaupassa yhdessä.

haluaisin että ne joista pidän pysyisivät luona, että joskus käytäisiin kylässä ja toisinaan lähetettäisiin postikortteja. Haluaisin myös pitkiä viikonloppuja kotona kissojen ja koirien luona, kesälomaviikon kaukana kaupungista ja kesällä kuunnella kukkamekossa folkia hiukset leteillä.

haluaisin olla kansankynttilä, kykenevä selventämään ja auttamaan eteenpäin, haluaisin tietää enemmän että voisin kertoa. haluaisin pelastaa maailman, lakkauttaa inhimillisen kärsimyksen ja taata omenoita ja irtokarkkeja kaikille.

rooma

Pitkänmatkanbussi antaa aina aiheen hetkeksi reflektoida kriittisesti, haaveilla ja antaa ajan vain valua olemattomana aineena bussin sisällä - ei sillä ole mitään väliä koskaan matkaan kuluu se aika mikä kuluu ja sen aikaa me istutaan, niskoja ja luetaan puolihuolimattomasti kirjoja.

Roomassa on neljän kaistan ruuhka, tuuletonta, perillä koira kiertää ja nuuskii. Joulupuu rakennetaan huomenna, huomenna katsellaan jouluvaloja.

vilkkuvalot

Sataman kaukaisimmasta nurkasta näkee koko vuoristoon viistosti asettuneen kaupungin jouluvalot. On punaisia sinisiä vihreitä välkkyviä kieroja ja suoria. Niistä tulee levoton olo, ihan kuin olisi kiire, auguriauguriauguri, jatkuva pimeän pelko etelänmaassa näyttäytyy valomerenä.

Valkoisen kirkon juurella sanotaan hyvää yötä, minua ei väsytä.

ikkunamaisema

Tiedättekö, huoneeni ikkunan edessä on koko syksyn ollut sellainen rakennustelineen osa. Se on ollut oikeastaan aika harmillista, koska huone on korkealla ja maisema olisi koko kaupungin kattava, mereltä vuorille. Mutta en ole saanut ikkunaa auki. Kunnes eräänä aamuna viikko takaperin minut herätti pampamapampaampam ja sitten tiesin - nyt este on poistettu ja saisin ikkunan auki.

Odotin kuitenkin hetken, innosta levottomana, ja lopulta avasin varovasti toisen ikkunaluukuista. Vain puolikkaan ensin, säästin maisemasta osan myöhemmin nautittavaksi. Meri oli yhtäkkiä paljon lähempänä, aamu paljon helpompi, ihan kuin kesä olisi vielä kerran jaksanut tulla takaisin, puhaltaa lämmin tuuli, naapuri ruokkii puutarhakanoja. 

Aamuisin ennen hetkeä joogamaton laidalla katselen maisemaa, nykyisin jo kokonaista, herätän huoneen joulukuun auringolla.

vineria

Sellaiset keittiöt on todella hyviä missä on neljänistuttava pöytä ja vähän ahdasta. Sellaisissa keittiöissä varaan nurkkapaikan, koska ilta on pilalla jo täytyy istua selkä ovea kohti. Istun nurkassa, huivi tuolin selkämyksellä ja sininen sukanneulomus puikoilla. Puisetkin puikot välähtää silloin tällöin.

Viini on ostettu hauskasta paikasta joka näyttää ihan sellaiselta viinipuodilta mikä on kotona liian kallis ja on vähän liikaa olevinaan mutta täällä se on kuin mikä tahansa hauska paikka jossa tyhjennetään ja täytetään pulloja.

Joululaulut särähtää korvaan liian lujaa ja puhkoo keskustelua, siksi me kuunnellaan Norah Jonesia ja sitä toista joka kuulostaa parrakkaalta mutta ei olekaan sitä. En muista mistä puhuttiin hetki sitten, mutta äsken ikkunasta sisään lensi hyttynen joka pisti minua polveen. En neulo enää, koska kuvio oli liian vaikea, puikot puhkoivat keskustelun nekin.

viileä tuntuu hyvältä

Kävin tänään ostamassa kaksi postimerkkiä. Oli viileää, per te fa caldo, käärin huivin paremmin kaulaan ettei tuuli pääse iholle. Kaupunki näyttää kauneimmalta illalla, viileässä tuulessa kun kävelee kotiin tuntemattomien keskeltä.

Parhaita juttuja täällä, kaukana kotoa seikkailulla on ne kun koti tulee kylään, kun koira haukkuu skypen kautta terveisiä, kun kahdesti päivässä asetun hengittämään lattialle ujjayi, kun ne joiden nimeä en muista sanoo ciao come stai, kun istuu yksin neuleen kanssa rannassa, kahvilassa, junassa, puistossa eikä kukaan tule puhumaan, sunnuntaiseikkailut. 

Tämä viikko liikutaan tuuli selän takana tukena, vaellan ovelta ovelle ja olen kuitenkin tyytyväinen että viima vei tänne, kivilattialle kauas kotoa.

sunnuntaiseikkailut

Sunnuntaisin aloitan ajatuksella, että tämä päivä on sopiva seikkailulle. Venyttelen tunnin, tiskaan astiat ja tarkistan lämpötilan: lämmintä on edelleen.

Valitussa mekossa kipitän katsomaan merta, kiipeämään kukkuloille tai kiertämään kaupunkin ihan muuten vain. Sunnuntaiseikkailuilla yleensä eksyy ainakin kerran, mutta se ei haittaa mitään koska sitten voi istua auringonläikässä keskellä keltaoranssia metsää ja vastata tuntemattomien ohikulkijoiden tervehdyksiin.

autunno

Syksyn ensimmäinen päivä yllätti tänään kotimatkalla, silloin kun olin nousemassa osapuilleen viidettä porrasta sadastakolmestatoista. Vilkaisin satamaan ja siellä se oli, pilvisessä päivässä ja siinä miten Lanterna oli tyyni ja suuri merenrannassa. Satamaan oli saapunut uusi laiva, lentokone nousi lentokentältä, junat rymistivät asemalta seuraavalle. Portailla, tiellä, puissa väritettyjä kuivia lehtiä. Tuuli pakotti pitämään villahuivia kaulassa, kengät kopisivat portaissa. 

italia

Kaupungin kiintopisteitä on koti, koulu, mercato ja sininen suihkulähde. Niiden välissä ovat vicolit, italiaa kännykkään kiljuvat koiranulkoiluttajat ja ciaobellat. Ensimmäisellä viikolla ostin postikortteja, toisella sandaalit, kolmannella latte macchiaton ja neljännellä karamelleja niiden oikealla nimellä (mu).

Arkisin herään, joogaan ja käyn jossakin. Myös viikonloppuisin teen samoin. Tykkään istua lähellä merta ja upota auringonpaisteeseen. Tykkään myös kävellä tunteja pitkin kaupunkia, eksyä ja löytää jotain edellistä, jo unohdettua määränpäätä jännittävämpää. Valtavan paljon tykkään myös olla yksin, mutta välillä on hyvä kävellä toverin luo ja jakaa viinipullo, neuloa villasukkaa.

juoksu

Olen nyt kaksi viikkoa juossut joka toinen päivä melkein kuusi kilometriä. Yllättävää ja yllättävän miellyttävää. Juoksen ajattelematta lainkaan jalkojani, vaan keskittyen enemmän nenään, suuhun, tiehen, vauhtiin. Siihen miten minä, juoksevana, olen mustiin puettu osa maisemaa jonkun toisen ikkunassa, vastaantulija kapealla tiellä, liikkuva piste kaukana maan pinnalla. Piste joka kiertää samaa reittiä myötäpäivään tai vastapäivään, sinnikkäästi. Hidastan matkan aikana kerran jyrkässä ylämäessä ja pysähdyn noin kolmeksi sekunniksi valtavan vadelmapensaan luona ja etsin yhden loppukesänmakean marjan. Viimeiset sadat metrit juoksen lujempaa, koitan saada itseni kiinni jaksamisen säännöstelystä, turhasta varovaisuudesta, juoksen niin lujaa kuin juoksisin aamuyön unessa pakoon.

En oikein tiedä pidänkö juoksemisesta ollenkaan. Luulen että on pakko juosta vielä muutaman kerran että voin kertoa sellaisen seikan varmuudella.

olohuone

Elokuun loppu on huijausta, mestariväärennös joka unohtuu samaa tahtia kun neuloo pimeässä illassa olohuoneessa oransseista ja keltaisista langoista pipoa. Pipo on valmis päivässä, lapasiin menee tovi pitempään koska niitten ranteisiin tehdään valepalmikkoa.

Kaksi viikkoa olen ollut neulomassa olohuoneen nurkassa lämpöä, kädessä on jo rakko. Pohdin, että onko seuraavassa kodissa hyvä neuloa, saako joka marketista kauneimmankeltaista sukkalankaa vai pitääkö oppia arvostamaan myös toisenlaisia sävyjä. Onko kotikadulla paikkaa jossa katsella ihmisiä ja kesyttää katseita harmittomalla puikkojen heiluttelulla.

varata

Sää tuli ja meni, kesäkuun pitkät aamun tunnit linjassa tuli ja meni ja nyt! Nyt yritän varata lentoa Italiaan, kauas Italiaan viimeinkin, mutta en vain haluapystyosaa. Ehkä auttaa jos kerron pois mitä haluan jos kaikki menee niin kuin tahdon.

Haluan eurooppakaupungin keskustasta kauniin pienen huoneen jossa on mukava sänky, ikkuna con saracinesche ja keittiöstä kuuluu aamuisin tuntemattomien väsynyttä juttelua. Ikkunalaudalla kirjoja suomeksi ja italiaksi, laukussa muutama painava opus opeteltava. Haluan kävellä pilkkumekossa pieniä kujia ja pitkässä mekossa pitkin rantaa kunnes marraskuun tuuli puhaltaa takaisin pieneen huoneeseen jossa me istutaan yhdessä ja nähdään pitkästä aikaa. Jouluna kaipaan kotiin mutta tiedän että näin on kuitenkin hyvä.

Eikä millään, vaikka kuinka haluaisin, en vain haluaisi varata lentoja tai junia sinne tai tänne!

puutarhapalsta

Kiidän pyörällä puutarhapalstojen ohi joka päivä ja sitten ajattelen, ihan kuin ei olisi kiire minnekään, miten kävelisin omalla palstalle ja hetken katselisin suoria porkkanarivejä. Ihan itse kylvettyjä ja hallalta suojattuja.

Sinne palstalle olisi toisinaan vähän puolipakko mennä mutta kuitenkin kun sinne kävelee niin tulee olo että tämä on oikeaa. Palstan laidassa vähän liian pieni metallinen kastelukannu jolla vetta saa kantaa vesipisteestä ainakin viisi kertaa että kaikki taimet korret ja kesäkukat saavat tarpeeksi vettä. Kastelun ja kitkemisen päätteeksi hymyillään kädet ja poski mullassa naapuripalstaleiselle, pyyhkäistään käsiä kukkahameeseen ja kävellään luonnonkukkakedon kautta kotiin. Kukka hiuksiin, unohtuu, muistetaan vasta kun varisee nukkumaanmennessä matolle.

tunne järkeet

Aika paljon olen ajatellut järkevää ja höpsöä, intohimoa ja velvollisuutta, oikeaa ja väärää. Kun on niin tunnollinen ja kuitenkin niin vaativa niin ei voi tyytyä vähempään kuin ahkeraan, kunnianhimoiseen puurtamiseen kohti puhtaasti toteutettuja tahtomisia. Pitäisi olla yhtä aikaa luotettava ja spontaani, ajatella puhtaasti järjellä ja sydämellä.

Kun ei velvollisuus tai intohimo ole yksioikoista. Haluaisin olla sellainen ihminen joka tekee päätökset siksi että tuntuu hyvältä tehdä näin eikä siksi että ei tunnu hyvältä tehdä toisin. Mutta pitäisi olla sellainen ihminen joka ylipäätään päättää, päättää sitten päällään tai sattumalla.

kiki

Hiphei.

Parvekkeella on kolme, kukkia ja kasveja ja viileää ilmää ja täällä on bon over estate bellissima. Italiaa puhuu sitten kun on viiniä yksi kaksi kolme, blogia kirjoittaa sitten kun on neljä.

Tanssittiin hetki ja tämä on ihan hauskaa näinkin. Viikot juoksee nopeammin kuin ehtii tehdä päätöksiä mutta kyllä ne oikeat asiat tunnistaa sitten kun osuu, mäiskis.

lämpö

Missä se lämpö on! Pitäisihän sitä jo tähän aikaa olla parvekkeella muutakin kuin orvokkeja, aamuaurinko varpaita lämmittämässä ja yksi kerros neuleita vähemmän! Missä se on, haluan sen tänne heti salamana, ukkoskuuron jälkeisenä kullattuna pilvenreunana, heti! Huomenna on viikon toinen maanantai ja minä en suostu, en vain suostu pyöräilemään vesisateessa töihin ja vesisateessa pois.

pelätä turhaan

Lasken pyörällä mäkeä alas jarruttaen samalla ja mietin että milloin oikein aloin pelkäämään. Pelkään pyöräkaistaa puoli kahdeksalta aamulla, myöhästymistä, äkkijarrutuksia ja korkeita nopeuksia. Pelkään istua vieressä kun joku toinen ajaa ja pelkään kun koirat on tien vieressä liian pitkässä lieassa. Kaikkein eniten pelkään kuitenkin minua suurempia nopeuksia, kun joku tai jokin liikkuu minua nopeammin ja käyttää sitä minua vastaan. Vaikka kyllähän sen tietää ettei missään ole mitään pelättävää ja kaikki on ihan okei. Silti pidän takapenkillä silmät kiinni kun ajetaan jyrkkään mutkaan.

Työterveystarkastuksessa hoitaja ei pelkää, se ottaa mukavamman asennon tuolissa ja ei pelkää yhtään mitään. Se on tyynen rauhallisesti paikalleen istutettuna hyväksynyt maailman menon ja toivottaa hyviä työpäiviä, yhtä hyviä kuin omansakin.

kesäilta

Ajattelin tänään jotain kesäpäivää, syyspäivää kotona maalla. Meillä oli käymässä kavereita lukiosta ja me käveltiin tien päähän helteessä, huidottiin matkalla ampiaisia ja paarmoja. Tien päässä odotettiin jäätelöautoa, jäätelöautosävelmiä kuunneltiin rivissä naapurin tätien kanssa. Kun auto tuli, napattiin paketti irtojäätelöitä (maksu käteisellä, rypistynyt seteli taskusta), kullekin yksi suklaapuikkojäätelö. Kotimatka oli hidas, loput jäätelöt suli laatikossa kun maleksittiin iltaauringon viilentyessä kohti kotia.

naputtaja

Naputinaputinaputinaputi! En olisi ikinä uskonut miten nopeasti voi oppia Alt+S+A+F+F12 ja kaikkea mahdollista todella modernia ja hienoa joka on yhtä kaukana hitaista hetkistä teekupin äärellä siitä huolimatta että naputellessa vieressä on aina valtava kuppi teetä, halpaa mutta hyvää sellaista. Naputus ei rytmitä musiikkia, välillä naurua tai sekunteja, kaipaan pidempiä nuotteja.

Naputellessa (kaksi minuuttia aikaa ja sitten kerrotaan oikea rivi) siinä minä istun ja mietin lyhyinä naputusten välisinä sekunnin murto-osina joutsenia pellolla, kevättulvaa, että olisi aikaa aamuisin kävellä hitaasti kirjastoon ja kirjoittaa kaikki loput esseet kahdessa päivässä. Mutta olen valinnut naputtamisen, naputinap, ja minusta tulee siinä vielä hyvä ja siitä tulee hetkeksi elämää joka loppuu kuitenkin aina kahdeksaan tuntiin.

humisevaharju

Viisi kuusi seitsemän tuntia naputellaan ja kuunnellaan hakkaavaa tuulen huminaa huoneessa jossa on vähän liikaa tai ehkä sittenkin liian vähän ilmastointituulta. Me ei lasketa minuutteja vaan laskeskellaan toisiamme, kuka tuo on ja mitä se tekee, onko kaikki samaa vai miten tässä pitää olla. Pitkä ja vaivalloinen kaksiviikkoinen, sitten osataan vähän enemmän ja voidaan katsoa toisiamme silmiin vailla viivoitinta.

Ulkona on vielä enemmän tuulta, se kaataa heikkona sähköpylväitä hekotellen mennessään, heiluttaa pienet vaaleansiniset autot nurin matkoillaan pois täältä. Käyn kirjastossa koska on aikaa, lainaan kauniita kirjoja uskonnoista, yhden elämästä ja Humisevan Harjun tuulisen päivän kunniaksi.

meidän koti

Meidän koti on juuri purettu laatikoista joihin sitä jo pitkään on pakkailtu. Tässä se nyt on, illan hämärässä kynttilävalossa, istun valkoisella puusohvalla ja katselen mihin valot ja varjot tässä kodissa asettuvat. Ihan hyviä värejä: oranssia ja valkoista, mustaa ja harmaata ja ruskeaa. Lämpimiä asioita, buddha joka huoneessa, parvekkeelta näkee puidenlatvoja. 

Meidän kotona on vielä hetki ihan hiljaista mutta sitten meitä on kaksi, vaihdetaan musiikki toiseen, lisätään kerros rpsiväriä ja lähdetään ulos. Ihan vaikka senkin takia että sitten on hyvä tulla taas kotiin, katsomaan kissaa ja olemaan tässä.

hidas valo

Aurinkoisuus tänä keväänä ei ole yhtä valtaisaa, häikäisevää tai maailmanmullistavaa kuin aikaisemmin. Taivas on kesäpäivänsininen ja aurinko keväänvalkoinen mutta se ei saa puolituntisia kulumaan yhtään nopeammin tai hitaammin eikä muuta mekon väriä radikaalisti, ei innosta ylittämään lätäköitä balettihypyillä tai kirjoittamaan sulaneeseen maahan salaisia viestejä kanssakulkijoille, istumaan rappusilla ihmisiä katsellen. Valoa se on silti. Kirpputorilta ostan pienen värikkään repun, ajattelen kaikkea pientä ja hyödytöntä mitä voin kantaa siinä mukanani valon lisääntyessä.

Tämän kevään aurinko on lähellä mutta vielä kaukana, se kuultaa korvalehtien läpi aamupäivisin, iltaisin. Vähitellen se lämmittää sulavaa maata, josta pian kuuluva kohina pelottaa ja hermostuttaa, miten valtavassa nousevassa kasvussa pystyy pysymään mukana kun värejä muotoja tuoksuja asioita on enemmän ja enemmän metsissä tienvarsilla ja parvekkeella.

Tänään kylvin rairuohon, tarkkailen valoa ja elämää ensin niin läheltä että käsitän sen kun aika on.

lätäköt

Tienreunan lätäköistä näkyy tällaisina kirkkaina päivinä palanen sinistä taivasta, valkoiset pitkät pilvet ja tummanvihreät männynlatvat. Ajetaan jäästä sulavaa tietä pitkin (sata kilometriä tunnissa), aika ei ihan riitä jokaisen lätäkön tarkasteluun - etupenkiltä näen vain vilauksen kunkin omasta lätäkön sinitaivaasta, miksi ei hidasteta, miksi ei katsota tarkemmin, miksi tämäkin menee niin nopeasti ohitse. 

Ajetaan auringonlaskua kohti mutta tällä kertaa päästään perille hyvissä ajoin ennen sitä. Ehdin sujahtaa vielä muutamaan kevätauringossa hailakkaaksi muuttuneeseen villapaitaan, tukeviin nauhakenkiin, kutsua koiraa nimeltä ja luistella peilijäätä pitkin metsään. Metsän laidalla puut viitoittaa keskelle auringonläikkien leikkikenttää, kiviä ja kantoja ja vihreitä mättäitä. Makaan silmät auki kohmeisessa sammalessa ja katselen kun puiden latvoissa tuuli viilenee auringonlaskuun.

mitäänsanomatta

nys kirjoitan kun olen lukenut kauniimmin kirjoitettua kirjaa, kirjaa jossa on on ylpeys kun vuorisaarnassa ja laskoksia joka kappaleen välissä. kirjoitan kun olen ajatellut ja pohtinut ja päättänyt, sanomatta kuitenkaan mitään. mitäänsanomatta kuin ohikulkeva helmikuu lyhyeksi jäävine viikkoineen ja maaliskuuta odottava parveke valkoisessa valossa. tyhjiä asuntoja, täyttyviä asuntoja, pitkiä iltoja ja aikaisia kotiinlähtöjä. vielä maaliskuun ohi minä aion odottaa, kerätä voimia, sitten on vihreää ja valoisaa ja kaikki on ihan alussa ja selvää.

pian

Helmikuu, heinäkuu, niin pitkiä aikoja ja kuitenkin ihan lyhyitä aikoja. Päivät menee ohi hitaasti ja kuitenkin nopeasti, kävelen ylämäkeen ja liukastelen alamäkeen, perillä istun ja luen ja odotan ja odotan että olisi se päivä kun oven takaa löytyy kukkia.

Pian jokainen päivä on kuitenkin kukkapäivä, odotan että aurinko saisi olla taivaalla pitempään ja loska virtaisi kengistä pois ja vihreää kaikkialla ja minulla aikaa ja energiaa.

peppi

Unessa piilottelin Peppi Pitkätossun kanssa pitkässä heinikossa, vaanivat tiikerit. Meidän piti piilottaa jotain. Heinikon takana oli paha rosvo, raitapaitainen ja se etsi meitä, meillä oli jotain mitä se halusi. Kiivettiin välillä puuhuun ja keinuttiin ohimennen rengaskeinussa ja apina juoksi mukana kun paettiin typeriä rosvoja. Peppi hymyili jatkuvasti, sillä oli hauskaa ja valtavasti pisamia.

huvilakatu

Harmaa helsinki, hengitän kulkuneuvon ikkunaan piirtämispaikkoja. Matkalla ehtii miettiä hyviä päiviä, pitkiä puolituntisia kuten nämä: tanssimassa pinkeissä ja punaisissa valoissa näkemättä ympärilleen, keinutuolissa filosofioimassa kissaa kaivaten,  koko päivää kahdestaan, päämäärätöntä matkustamista ja rappukäytäväkurkkimista.

Valitsin teekuppini pohjalle tänään oikean teekukan koska tänään juhlin kaunista kotia ympäröivää harmautta ja puutyöluokan tuoksua etäisesti keväisessä iltapäivässä.

tietokanta

Kaikenlaisia opinnäytteitä, tietokantoja ja kiehtovia metoditeoksia. Kirjaston koneiden näppäimistöt ovat aitoja ja ihan oikeita, niistä kuuluu naputus. Välillä se taukoaa, ihan liian pitkäksi ajaksi, hyvinä hetkinä taas ei ollenkaan. Vieressä istuu tyttö turkoosissa hupparissa ja huokaa syvään, vastapäätä silmälasipäinen, vakavasilmäinen mies tuijottaa puhelimen näyttöä ihan yhtä paljon kun tietokoneenkin. Naputan taas hetken, saan yhden asian valmiiksi ja vaikka pitäisi aloittaa toinen, en jaksa enää etsiä vaan haluan vain lukea ja uppoutua. Kirjaston kahvilassa antiikin ajan doorilaiset ja korinttilaiset pylväät ympärilläni keskustelen Platonin kanssa kasvatuksesta (epämiellyttävä mies, levoton!) ja toivon parempien aikojen voittavan, absurdiutta ja kritiikkiä.

tanssitunti

Se toimii samalla periaatteella kuin kävely, vuorojaloin, vuorokäsin. Älä katso maahan tai peiliin, suunta on aina ylöspäin, eteenpäin. Kiinnitä katse kahdennentoista rivin nutturapäähän, harakkaan koivun oksistossa, huomiseen ja plié ja tendu. Hyppy on ilmava, niska suorassa ja raskasta pianomusiikkia keveämpi. Nurkasta nurkkaan, kädet sulavina tyynen veden alla, näistä puluista tulee joutsenia kun sipsutetaan. À la barre, pysytellään kahden seinän välissä.

inevitable

tämä on inevitable

loman ensimmäinen ja viimeinen viinipullo tai kaksi. tosi sievä uusi hame ja neljä uutta kauluspaitaa! kauluspaita, auto ja kissakin vielä!

never have i ever.

odottaa

Ei kahdeksan tuntia ole yhtään paha, voi vaikka opiskella ja odottaa ja soitella ja odottaa. Ei viisi päivääkään ole kauhean paha, jos on vaikka joulu ja kauheasti uusia lautapelejä ja kaikenlaista hyödytöntä puuhaa. Viikko on ajatuksena vähän vakavampi mutta ei sekään ole paha, vain päiviä. Ja viikossa ehtii vaikka oppia jotain, lukea kirjan tai neuloa villasukat. Mutta kaksi viikkoa on jo paha, sitten pitää jo oikeasti olla tekemistä, vaativaa tekemistä, tai pitää kokeilla elää kaksoiselämää. Mutta viikotkin on vain aikaa, aikaa on, aikaa lainehtii nurkasta nurkkaan ja löytyy ajanpalasina sulavan lumen alta.

kuunvalo

Kuunvalossa ajetaan naapurista kotiin, puhutaan siitä miten kuunvalossa ei saa nukuttua, kuu tuijottaa ikkunasta koko yön ja käskee pitää silmät auki. Minä pidän, tuijotan takaisin ja lasken kuunvalkeita lampaita.

Kun nukahdan, nään unia kotiinpaluusta, korteista kirjelaatikossa ja keltaisesta vedenkeittimestä puhisemassa lämpöä aamuun. Onhan tässä jo aikakin palata.

kuumetta

Yöllä herään siihen että päätä särkee, ohimot leikkii rummunlyöjää ja iho sulaa kiinni otsaan. On niin pimeää ja kuume nousee mutta en millään jaksa nousta, pää tyynyn alle piiloon ja nukun aamuun. Aamussa ohimoita särkee vieläkin, juon teetä kylmänä ja kuumana samalla kun katson Huikeita kakkuja ja Sydämen asialla kolmatta päivää.

hulluja puhut

Jos nyt heittäydytään ihan hupsuiksi ja mainitaan ohimennen ainakin muutamia hulluja haaveita, toivottomia tahtoja

haluaisin oppia soittamaan jotain kaunista ja helposti mukana kulkevaa soitinta, tekemään hyvää tutkimusta, auttamaan ja neuvomaan, puhumaan vanhoille ihmisille ja ihmisille jotka eivät pidä minusta, puhumaan vielä yhtä tuntematonta kieltä, kirjoittamaan kauniisti, tanssimaan ainakin jotakin tanssia jolla on nimi.

haluaisin korkealta kauniin asunnon jossa on leveät ikkunalaudat ja lautalattiat, teehyllyssä aina hyväntuoksuista täytettä, tilaa yllätysvieraille. haluaisin kantaa vähän liian painavan lipaston yhdessä kynnyksen yli meidän omaan kotiin, ostaa kotimatkalla kukkia, kasvattaa kesäisin oman maan porkkanoita.

haluaisin kauniita mekkoja, ruskeita oxfordeja ja nahkanilkkureita, salkkulaukkuja, nokkelia kangaskasseja, muhkean nutturan, neuleitaneuleitaneuleita, ovelia korvakoruja, taitoa käyttää huulipunaa. haluaisin materiaa vain sopivasti ja kauniisti, ei ylimääräistä ettei siitä tulisi vaivalloista.

haluaisin että kaikki ne joista pidän pysyisivät luona, että ne tulisivat kylään ja minä menisin niille kylään, että illanvietot olisivat prioriteetti numero yksi. haluaisin että halattaisiin kun tavattaisiin ja puhuttaisiin aina joskus yöhön asti haaveista, joskus taas ei-mistään. haluaisin että kaikki asuisivat niin lähellä että jos tulisi ikävä niin voisi tavata vaikka heti ja korttien lähettäminen olisi tarpeetonta mutta suloisen höpsöä.

haluaisin että varhaisina aamuina voisi herätä hymyyn, että joku aina tietäisi milloin pitää keittää teetä, että joku silittäisi hiuksia uneen asti, että radiosta joskus soisi jotain jolla on väliä. haluaisin olla typerä, hupsu, pastellinvärinen hattarapilvi ja käydä ruokakaupassa yhdessä.

haluaisin pelastaa maailman, herättää kaikki tekemään samoin, saada tuntemattomat hymyilemään, olla kansankynttilä, peruuttaa ilmastonmuutoksen ja monimuotoisuuden köyhtymisen, vuoroin kauhoa puuroa tyhjille lautasille ja vuoroin opettaa muutkin keittämään puuroa eli lakkauttaa inhimillisen kärsimyksen ja taata omenoita ja irtokarkkeja kaikille.

2014

Vuoden aloittaa kotiinpaluu ja palatessani minulla on idea: neljä viikkoa, viisi uutta ihmistä. Löydän ihania ja reilusti yli viisi: kahvilakerhosta, kadulta, kirjastosta, mistä vain. Kun ihmisiä tuntuu välillä olevan ympärillä liikaa, opiskelen: uppoudun filosofioihin ja sananlaskuihin pitkinä päivänmittaisina aamuina, puheviestintään lempeäsilmäisen myyräopettajan johdolla. Kaikkialla on maailmantuskaa mutta myös yllätyshyvyyttä, maailmanparantamista ja maailmanpelastamista: teekuppi, ilmoitustaulu, ovi ja hymy kerrallaan. Kävelen kevään ihmetellen aavistamattomia asioita ja maalaillen maisemia matkan varrelta. Kävelen aamupäivissä ja kauniissa tavallisissa maisemissa, pidän tauon eksymällä tutuilla poluilla. Valo maisemissa ihmetyttää läpi vuoden: maaliskuun keltaisuus, syyskuun lämmin laskeva aurinko, tähdet piilottava pimeys ja marraskuisen sähkövalon kelmeys tenttikirjan yllä. Kesällä on kiire, katselen kortteja ja hyvin valittuja silmälaseja. Illat oli pitkiä viini-iltoja, päivät piknikkejä puistossa ja yöt kotimatkoja sinapinkeltaisessa villapaidassa. On parasta tutustua ihmisiin, istua yhdessä hiljaa tai puhuen, pelata puistossa pelejä tai lukea tenttiin. Ollaan nähty tänä vuonna vain hyviä juhlia: synttärit pimeällä hiekkarannalla Italiassa, tupareita kauniissa asunnoissa, rantajuhlat, tuntemattomia, tuttuja, tanssimista Oslossa sunnuntaikonsertissa, kakkujuhlat ja myöhäisylioppilasjuhlat. Vielä ennen pitkänn syksyn hämärää matkustan vääksyyn ja vääksystä vaasaan koska saan aina sen mitä toivon: maaliskuussa toivoin yksinkertaisuutta ja löysin sen. Kesän lopussa on kaunis olo huolimatta siitä onko päässä pipo vai hattu. Keltapunaisen syksyn kuuntelen kaikkea kaunista, väsyneistä leijonista hämyiseen jooseen, banjonsoitosta beethoveniin.  Sinfoniat rytmittää monen kuukauden pääkivun, yskin tahdissa taustamusiikin kanssa kun pääkipu ja tentit juoksee väsyneen yli. Joulukuussa murtuma tai tämän vuoden viimeisenkään päivän kuume ei voita iloa kotimatkasta, kokonaisista päivistä joina voi vain lukealukealukea tai vuoden parhaasta viikosta.

 

Vaikka en vielä tiedä miten, missä ja millainen on 2015, tiedän että siitäkin tulee hyvä.