väsähdys

Uudessä kämpässä nyt. Sain haalittua tänne huoneeseeni tärkeimmät huonekalut ja yhden verhon - matto, kuvat kaikesta mikä on parasta ja puolet koko elämästä (turussa) puuttuu vielä. Mutta muutto oli hyvä, se oli aika helppo ja jäi kaikki on oikeastaan jo paikoillaan. Keittiö on iso, kierrätyssohva ihana ja patiolla odottaa monta kesäpäivää.

Päiväpeitolla puolestaan odottaa ylioppilaslakki, en tiedä onko sille mitään käyttöä tänä vappuna. Väsyttää niin, pitkä päivä tavaroita kantaessa.  Kaikilla muilla on glada vappen ja ihmisiä, minulla on kylmä lattia ja velvollisuuksia. Haluaisin ehkä silti vähän tanssimaan.

vakavana

Siitä on nyt sitten viikko että turku jäi ja vaasa alkoi. Ja jo nyt on niin ikävä sinne, sitä että on elämää ja tekemistä. En edes muista milloin olisin viimeksi ollut jotenkin näin paikoillani, lamaantunut ja väsynyt siitä että en vain jaksaisi taas kerran koota itseäni aloittamaan alusta. Miksi jaksaisin olla aktiivinen ja tehdä asioita kun kaikki ne asiat olisi turussa. On niin ikävä kaikkia niitä jotka vielä jäi sinne, niitä joilla on aina kaapissa hyvää teetä ja joitten kanssa voi istua hiljaa.

Nyt istun hiljaa vain vakavan vakavakirjan kanssa. Tuntuu niin älyttömältä että on se koe, 53 hakijaa per aloituspaikka ja 40 sekuntia aikaa per tehtävä ja kerrankin sillä on oikeasti jotain väliä montako kohtaa saan oikein.

missä

Perjantaisin tapahtuu aina niin paljon. Niin monta matkaa, viestiä ja ajatusta että melkein kaikki karkasivat kun katsoin niin aakeetalaakeeta tulvivaa maisemaa bussin ikkunasta. Viikonloppu, kuun loppu. Kaikki on niin epätodellista ja minä haluaisin nyt jotain vakaata: vakavaa, opiskelua, suorittamista.

Tai sitten en. Olen jo niin tottunut siihen että ei ole mitään velvollisuuksia, vaan ylimalkaisuutta. Sekainen matkalaukku huoneen nurkassa, liikaa lupauksia ja viikonloppuisin typeriä ideoita viinillä tai ilman. Sitten pitäisi yhtäkkiä käydä töissä ja olla vastuullinen, ryhdikäs ja nutturapäinen. Olisi niin mukavaa istua päivän hilljaiset tunnit puistonpenkillä, naureskella tuntemattomien kanssa ja välillä käydä lenkillä.

Minä siinä välissä. En osaa päättää mitä tai ketä on ikävä vai onko ollenkaan vai onko kaikki vain liian uutta tai unta.



// what you are is lonely

kuorimaveitsikaipuu

En ole vielä ollenkaan tottunut tähän Vaasaan. Täällä tuulee niin paljon ja kaikki tavalliset rutiinini ovat Turussa. Matkalaukkua en ole jaksanut purkaa, kuitenkin se pitää kohta taas pakata.

Mutta voi tätä materialismia! Lähdin Turusta muuttokuormanani yksi matkalaukullinen ja kuvittelin pärjääväni sillä viikon. Nyt on on kolmas päivä menossa ja on ikävä kaikkia helppoja tavaroitani. Enkä edes taida päästä hakemaan lisää vielä pitkään aikaan. Aamulla kun herään ajattelen helppoja oleskeluvaatteita, joskus kaipaan kaikki polaroidkuvia joista muistaa niin hyvin olevansa elossa ja olemassa, ulkona ikävoin niitä älyttömiä korvalappujani. Jopa kamala rämisevä pyöräni jonka kori on vinossa olisi ihana yllätys.
Ja voi jos vain saisin sen maailman parhaan kuorimaveitseni tänne.

Taitaa olla myös vähän ikävä. Tosin en ole varma onko se ikävä vai yksinäinen olo. En tunne täältä ketään ja kaikki vanhat ja uudet jäi Turkuun. Loput ovat edelleen yhtä kaukana kuin aina. En voi kertoa uutta osoitettani kenellekään koska en tiedä sitä. Tai ei minulla vielä tällä viikolla taida mitään osoitetta ollenkaan. En tiedä mistä oikein aloittaisin tämän kaupungin! Kai pitää vain odottaa että se löytää minut.

Sillä välin pitää muistaa tämä

souvenir

Tässä Ruotsi tiivistetysti.

 Meri ja lettipäinen naapurintyttö. Maaseudulla metsissä juoksee kauriita ja teissä on routakuoppia. Ihan kuin olisi kotona.

 Kaupungin kattoja katselemassa, sataa vettä ja kallioihin on spreijattu huonoja graffiteja.

Ei muuten kaatunut tuo torni.

 Emmauksella soi Tegan & Sara, katossa oli kukkia ja ajatukset hölmöjä.
Tältä on tuntunut jo vähän aikaa.

Gamla stan samanlainen kuin aina, polkagris ja kylmä tuuli.

Matkamuistomyymälästä poimin mukaani suoraselkäisen vartijan. Kätevä!

Hauskaa siellä oli. Nyt käyn töissä ja kehitän itseäni. Ja en tiedä mitä aion.

melkein perillä

Matkalaukku painoi niin paljon, jokaisella junanvaihdolla enemmän. Kerroin että siinä on puolet omaisuudestani, nauratti. Sellaista se on kun muuttaa junalla.

Vieressä istui tuore luokanopettaja. Se oli hyvä tyyppi, matkalla töihin. Se piti leskenlehdistä, talvesta ja kilteistä oppilaista. Turusta ja kämppisasumisesta. Se kertoi että kaikki järjestyy ja hetken tulevaisuus turhan tutkinnon suorittaneena ei tuntunut enää niin hirveältä. Voi ottaa kuukauden vapaata ja muuttaa toiselle puolelle suomea. Voi löytää oman juttunsa ja opetella juttelemaan tuntemattomien kanssa junamatkasta toiseen.

Vaasassa on lämmintä, joet tulvii, hiljaista. Huomenna se alkaa.

ensimmäinen

Voisin olla nyt todella huonolla tuulella. Juna on jo ohittanut Loimaan ja Turku jäi kevääseen sellaisena kuin sen taisin kohdatakin: aurajoenruskeana, aurinkoisena, suurena mutta jollain tavalla tuttuna. Sinne jäivät kaikki joilta olen oppinut niin paljon tänä keväänä. Minä yksin asemalla, junassa, matkalla jonnekin joka on niin neutraalia että en osaa oikein odottaa sitä. Eilenkin meni myöhään ja väsyttää, nukuin neljä tuntia ja heräsin terävään aurinkoon. Tärkeileviä ihmisiä, puuttuvia ihmisiä, kiire.

Mutta ei, kaikki on kuitenkin hyvin. Tapaaminen kauppatorin keskellä, liian pitkä tovi aurajoen rannassa, kookospähkinäjäätelöä. Askartelin yllätyksen maailman parhaalle naapurille ja se oli niin hauskaa. Pakkaaminenkin sujui ihan suunnittelematta, avasin vain vaatekaapin ja täytin laukun. Bussissa matkalla rautatieasemalla katselin ulos, puisto joen varressa oli täynnä kevän odottajia. Ne tanssivat ja niillä oli viiniäkin. Ja lopulta ei kuitenkaan ole kiire minnekään, on viikkoja ja hetkiä ja keskusteluja ja ne on jo ihan vieressä.

Ei viimeistä turkupäivää, vaan ensimmäinen päivä aurajoen rannassa.

kun matkalaukku on vielä pakkaamatta

Ollaan juotu tosi omituisia mustikkashotteja (viinaa, mustikoita ja tehosekoittimella sekaisin), viiniä ja ehkä jotain muutakin minkä nimiä en enää muista. Päässä on niin kevyt olla, en halua ajatella sitä että huomenna intercity Vaasaan laiturilta seitsemän. Jos olisi vielä päiviä. Jätin matkalaukun auki huoneeseeni, tyhjänä, en vain halua vielä lähteä mihinkään. En halua ajatella mitä otan mukaan ja mitä en.

Yritetään kuunnella bilemusiikkia kuunnella mutta tämä biisi on ainakin vähän surullinen. She's such lonely so. Kohta lähdetään baariin, tanssitaan niin kauan että jalkoihin sattuu ja voi olla niin mielissään. Kaikki on niin kevyttä, turku on niin kevyt ja unelma, tältä se varmaan tuntuu elää unelmaa tai ainakin sen loppua - haikeaa mutta pastellinväristä.

Tämä asunto on niin sievä. Vaikka siitä pitääkin muuttaa pois, on kuitenkin ensi syksy - italia, ajatuksia comojärvestä, vaaroja italian maantiellä. Kyllä kaikki vielä järjestyy jos on vain jotain mikä pysyy.

ei voi olla vielä nyt

Minä en kerta kaikkiaan suostu tähän. Miten nyt voi olla jo huhtikuu, pitkä ja tuulinen huhtikuu joka kaiken lisäksi loppuu. Turku loppuu, Vaasa alkaa. Vaikka täällä on nyt kaikki mitä olen aloittanut ja lopettanut, kaikki turhat tavarani ja Halistenkoski joka pian tulvii. Kämppis jonka kanssa ei puhuta mutta jota tulee ikävä.

Kävin tänään opiskelemassa leipomassa pullaa maailman parhaan naapurini luona ja oli niin mukavaa niinkuin aina. Lähtiessä ovella kuitenkin iski hämmennys: hetkinen, milloin me nähdään seuraavan kerran - ennen vai jälkeen ensi kuun? Huomenna sama jatkuu, mennään maailman parhaan italianan kanssa juhlimaan ja sanotaan että vielä me ehditään. Vaikka en minä tiedä mitä minä kuukauden tai edes viikon päästä teen, ajattelen, suunnittelen.

Jos olisi vielä hetki tätä kevättä ilman velvollisuuksia ja aikaa uusille suunnitelmille. Jos ehtisin vielä kävellä Aurajoen rannassa, poimia hymyjä kävelykadulla, polkea yöllä kotiin, käydä yllätysvisiiteillä, laskea kalastajia, istua bussissa päätepysäkille asti. Huomata miten kaikki on niin hyvin.

Sunnuntaina asemalle, yksin, korvissa shock to your system.

innergård

Oli ensimmäinen aamu aurinkoisessa Tukhomassa ja se näytti ihan erilaiselta. Aioin käydä vintageputiikeissa, Beyond Retrossa ja myös Myrorna kiinnosti. Piti kuitenkin odotella pitkään että ne avasivat ovensa. Ei se mitään, sillä aikaa minulla oli muun muassa metroajelu ja frihet. Siellä metrossa istui parrakas äijä. Se puhui puhelimeen, tuijotti minua ja hymyili. Kuuntelin silloin Ultra Brata, hei kuule suomi ja oulu on iloinen paikka. Hymyilin kuitenkin lähtiessä varkain takaisin.

Kadulla oli tyhjää ja tuulista mutta terassikahvilat täynnä. Löysin kuitenkin yhden pienen kahvilan jolla oli tiskin takana piilossa aurinkoinen innergård, oranssivalkoinen kaffekatt ja ahkera myyjätär. Sisäpihalla tuuli kauheasti. Mutta silti minä tilasin urheasti ischain ja katselin sitä miten nopeasti valo ja varjo vaihtuu. Miten nopeasti. Iloveit.

Kun etsii parhaita hetkiä, pitää muistaa että se on kuin olisi marjastamassa. Joskus täytyy saapastella koko metsä läpi ennen kuin löytää sen mitä etsii. Joskus taas yhdessä aamussa poimii ämpärillisen hetkiä mukaansa.

harmaassa

Todella outo aamu. Heräsin, puin päälleni ja lähdin kokoharmaassa asussa tiiviiseen harmauteen juoksemaan. Juoksin mudassa, asfaltilla, eksyksissä, hiljaisuudessa ja metelissä. Enkä sitten ollenkaan tykkää juosta. Mutta ehkä haluan juosta ihan vain siksi että pääsen joskus lenkkipolkujen risteykseen ja valitsen pitemmän reitin saadakseni enemmän aikaa muistaa elämäni hetket. Minä vain juoksin, hitaasti, eikä päivä alkanut valjeta vaan harmaus vain harmaantui taivaalla. Korviin tuuli, päätä vähän särki.

Tänään lähden Ruotsiin. En oikein saa kiinni lähtöfiiliksestä. On enää niin vähän aikaa Turussa että haluaisin vain jäädä istumaan Aurajoen rantaan tekemättä mitään ajatukset harmaina ja kuvitella olevani jotenkin osa tätä paikkaa. Olla hetken paikoillaan ja aloillaan, ilman että seuraava käänne on jo ovella odottamassa. Mutta on siellä Ruotsissakin varmasti kaikenlaista mitä voi katsoa ja ottaa mukaansa. Metro, vintage, gävle.

11

Sain haasteen tällaiseen kerroitsestäsi-ja-kysytoisista-juttuun. Se on ihan hauska niin voisin tehdä sen. Tosin en kyllä taida itse haastaa ketään, en uskalla. Siis:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa.
5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.

6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta

1. Olen aika ujo. Tai ihan vain introvertti, en ole varma. En halua olla ensimmäinen, puhua useammalle kuin kahdelle ihmiselle yhtä aikaa, pitää esitelmiä, viitata, kysyä mitään myyjiltä kaupassa. Ja olen todella hyvä välttelemään näitä tilanteita.

2. Pidän periaatteista ja olen aika ylpeä omistani.

3. Yksi niitä hetkiä kun tunnen eniten olevani elossa on kuin pyöräilen kotiin kahdentoista aikaan yöllä ja taivas on pilvetön ja on niin hiljaista ja minä katson ylös.

4. Taidan olla vähän sokeririippuvainen. En kerta kaikkiaan selviä päivästä jos en saa mitään makeaa.

5. En oikeastaan tiedä mikä paikka on nyt kotini.

6. Pienenä kuvittelin elämäni tämänikäisenä olevan juuri tällaista kuin se nyt on.

7. Olen muuttanut vuoden aikana neljä kertaa enkä jaksa sitä enää.

8. Mutta ilmeisesti olen kuitenkin jälleen kerran muuttamassa. Tällä kertaa Vaasaan, kesän ajaksi.

9. En ollenkaan tykkää urheilla. En sitten yhtään, enkä todellakaan ymmärrä mikä se lenkinjälkeinen hyvänolontunne mistä kaikki aina intoilevat oikein on. Mutta yritän silti liikkua joskus, ainakin kerran viikossa. Ihan vain että en tuntisi oloani niin laiskaksi.

10. Pidän hirveästi hienoista termeistä ja analyyttisesta kielenkäytöstä tieteellisissä teksteissä. Siitä huolimatta että aika usein naureskelen sille itsekin. Mutta se on kuitenkin niin ihanan selkeää.

11. 

sadetakki †:n kysymykset:

1. Uskotko kuoleman jälkeiseen elämään ja jos, niin millaiseen?

En varmaan. En ole ajatellut enkä ole halua oikeastaan ajatella koko asiaa. Se on sitten toinen elämä jos on, nyt on tämä.  

2. Esine jota ilman et ihan oikeasti voisi elää. (äläkä sano kännykkä tai tietokone, ne on liian perus.)

Tässä varmaan haetaan jotain vähän syvällisempää kuin lompakko. Kynä ja paperi olisi aika hyvä olla aina, siinä on alku ja loppu ja suunnitelmat ja sanat.

3. Miten luulit, että selviytyisit zombie-epidemiassa ja jos sellainen tulisi, mitä tekisit ensin?

Varmaan olisin aika mennyttä. Kiljuisin.

4. Jos voisit, haluaisitko osata lentää vai mennä ajassa taaksepäin? 

Lentäminen vaikuttaa ihan mun jutulta. Voisi yllättää ja auttaa ja tienatakin jos haluaisi. Ajassa taaksepäin meneminen on paljon vaarallisempaa ja vaikeampaa, enkä oikeastaan edes tiedä mitä siellä menneisyydessä voisi tehdä paremmin tai huonommin.

5. Uskotko ufoihin?

En ufoihin ufoihin mutta taidan kyllä uskoa että jossain muuallakin on jotain elävää. Se tuntuu todennäköisemmältä kuitenkin.

6.Tiedätkö, miksi korppi on kuin kirjoituspöytä? 

Ei harmainta aavistusta. 

7.Nostalginen biisi lapsuudestasi?

Ultra Bra - Hauki

8.Valitse kahdesta miehestä; Hiljainen, ujohko mutta suojeleva ja kosketusta karttava mies, vai ulospäinsuuntautunut,nauravainen ronskisti puhuva koiranleuka? (don't ask.)

Jos on pakko niin ehkä tuo hiljainen. Hiljaiset näkee enemmän.

9. Kannatatko tasa-arvolakia?

Kuulostaa ihan kannatettavalta. 

10.Minne matkustaisit, jos sinulla olisi enää pari viikkoa elinaikaa?

Kotiin. Kajaaniin. Kaikkialle missä on joku jolla on väliä. Ja lopulta korkealle mäelle.

11.Uskotko luonnonhenkiin tai henkiin ylipäätään?

En usko.

Omat kysymykseni

1. Aurinko vai kaunis sade?

2. Mikä sinusta tulee isona?

3. Yli- vai alipukeudutko?

4. Pidätkö asioitten listaamisesta?

5. Totuus vai tehtävä? Miksi?

6. Mikä on tärkeintä mitä olet oppinut koulussa?

7. Millaisena haluaisit ihmisten näkevän sinut?

8. Lempi tv-sarjasi?

9. Jos saisit syödä päivälliseksi vain yhtä ruokaa koko loppuelämäsi ajan, mitä valitsisit?

10. Mikä on tärkein periaatteesi?

11. Mitä kieltä haluaisit osata ja miksi?
 
 

Ja en nyt tosiaan taida haastaa ketään erityisesti. Varsinkaan tähän aikaan, en jaksa ajatella. Se tehköön ken haluaa. Toivottavasti joku tekee, olisi kiva lukea vastauksia.

sadetakki 

ruukuntekijänkuja

Kevään toinen päivä. Ei lämmin mutta mukava. Käytiin maailman parhaan naapurin kanssa hulluilla päivillä. Siellä pitää aina kuvitella olevansa suunnilleen kolmesti niin leveä kuin onkaan niin muutkin antavat tietä. Se oli ihan mukavaa ja makeaa, ostin englannintoffeeta.

Olen saanut kortteja Euroopasta. Koska toinen kämppis on muuttanut pois ja vienyt mukanaan postikortit jääkaapin ovesta, päätin valloittaa sen tilan. Siinä ne nyt ovat. Hirveän mukavaa sekin. Että joku lähettää kortteja. Yritän olla ajattelematta sen tarkemmin, haluan olla onnellinen siitä että ne kortit ovat täällä.

Oli pitkä aika että en ollut ihan tosimielissäni. Nyt alan taas olla, niin onnellinen ja edessä näkyy vain lumesta sulanut asfaltti ja kevättakki on paljon kevyempi kuin muistin. On taas niin paljon mukavia asioita: turkulaiset paikannimet (ruukuntekijänkuja, karjakatu), raejuusto, kaksi yhden hinnalla, stereotypiat, sisar ja tukholma, pitkästä aikaa, kissa, matkalaukku joka ei koskaan ehdi pölyyntyä, gelateriat, aprikointi, epätietoisuus, mew, mad men, essäer.

kävin ulkona

Nyt ei ole enää kuumetta, luulisin. Väsyttää vain tehdä yhtään mitään tai ajatella. Menin silti kauppaan kauemmas kuin olisi oikeastaan tarvinnut. Puolessa välissä matkaa alkoi taas sataa lautasen kokoisia lumihiutaleita ja niistä tuli laikkuja mustaan takkiin ja autojen tuulilaseihin. Oli aika lämmin ja valkoinen huivi piristi vaikka päätä särkikin vähän.

Kun on kevät on Mew, sellaista että aurinko paistaa aika viileästi mutta pehmeästi, lumessa on jo sulaneita kohtia ja chinaberrytree. Joku kevät kun juoksin loskaisella tiellä vihaisena ja elin niin elokuvaa, huusin yksin keskellä peltoaukeaa.

Kuuntelin pyöräillessä musiikkia satunnaistoistolla. Se oli hyvä, sillä koskaan ennen ruokaostoksilta palatessani en ole tuntenut itseäni niin juhlalliseksi kuin tänään, kun rappukäytävässä kappale vaihtui ja alkoi soida Elgar, Pomp and Circumstance March No.1.

turhaa mitata kuumetta

Halistensillalla ajattelin hatarasti sitä että tänään näkyy tähtiä ja päivällä satoi vielä kirjearkin kokoisia lumihiutaleitakin - kaksi lempiasiaa samana päivänä. Varjo juoksi paljon nopeammin kuin minä samaa askelta huomioimatta, pimeässä tai varjossa se juoksi. Pimeä on kuitenkin aina varjoa. Toisella puolella siltaa kun auto ohitti taivaalla näkyi tähtien lisäksi myös lentokone. Mutta en ehtinyt olla mielissäni siitä, pelkäsin että joku typerys ohiajavassa autossa päättää heittää minua appelsiinilla tai puukolla. Aina sama juttu, mutta ei niin ole vielä koskaan käynyt.

för att överleva

Tänään alkoi kevään viimeinen kurssi. Se on erityispedagogiikkaa, siellä on superuskottava luennoitsija ja vaikka päätä ja kurkkua särkee kaikki oli niin mielenkiintoista. Katsottiin videota om självskadebeteende ja kuunneltiin sen luennoitsijan oikeita esimerkkejä. Mutta silti, se ei ollut asiaankuuluvan vakava vaan näytteli ja ilmehti ja raahasi luokkaan säkkityynyjä ja hetkenrauhaa minkä ehti.

Nyt tuntuu siltä että vaikka on kaikkea kamalaa mitä on hankala ymmärtää, on kuitenkin olemassa ystävällisiä käsityönopettajia, yli-innokkaita sijaisia ja valkoviiksisiä tutkijoita Queenslandin yliopistosta jotka tekevät kaikkensa että voisi ymmärtää sitä miksi olkapäät on aina vedetty eteenpäin ja kumaraan. Ja tuntuu myös siltä että nyt on kyllä viimeinkin aika suoristaa ryhti ja ymmärtää.

Epäilijöille se luennoitsija virkkoi, että ei pidä ajatella niin lönemässigt. Pitää vain olla niin tehokas ja rehellinen kuin vain voi, ainakin ne tunnit päivästä ennenkuin pitää mennä hakemaan pojat päiväkodista.
Tiedän että olen nyt vähän naiivi mutta olen vaikuttunut.

Täällä.

tämän illan pisimmät hetket

Tampereen asemalla katsoin ikkunasta ulos ja sillan alle seinään oli kirjoitettu without you today's emotions would be the scurf of yesterday's.

Loimaa, kaksi kevään ensimmäistä joutsenta lentää pohjoiseen.

Isä puhelimessa lapsen kanssa, laulaa sille iltalaulun hiljaisessa vaunuosastossa. Minä kuuntelen ja haluan nukahtaa.

Perillä kaikkein kamalinta on se kun vastassa on ainoastaan viileä ilta-aurinko ja pitkä matka.

kuukausi

Voi näitä junapostauksia. Jossain Seinäjoen ja Tampereen välillä tulee aina sellainen olo että nyt minä kirjoitan hetken että aivan kaikkea ei tarvitse ajatella jo valmiiksi aika ahtaassa pienessä päässäni.

Olin taas Vaasassa, sain töitä ja muutaman päätöksen tehtyä. Tosin ne olivat aika pieniä päätöksiä liittyen ensi viikkoon ja kasvisruokaan. Mutta joka tapauksessa edistystä. Katsoin myös aika paljon Rumaa Bettyä ja olen aika vakuuttunut siitä että se on lempisarjani ikinä.

Tuntuu niin hullulta että Turkua on jäljellä enää kuukausi ennen kuin lennän kesäksi pohjoiseen. Se on niin väärin, haluaisin vielä tehdä vaikka mitä mutta en vain tiedä onko minusta siihen. Haluaisin istua puistonpenkeillä, kävellä liikaa, sallia itselleni hieman typeryyttä, opiskella kirjastossa kevään liian kirkkaassa ja pölyisessä valossa, juosta, odottaa.
Kun ei polta yhtäkään siltaa takanaan ja pitää kaikki ovet auki niin päätyy tähän. Ei vain tiedä.