valonsäteet

Aavistan että ne ovat kulkeneet ohi, ohi menneet ja ohi olleet; 

silloin olin peiton alla, verhon takana, sinisissä säteissä, listojen sarakkeena tai vedenjakajana

silloin olin keskellä tyhjää paperia, oikealla yläviistossa, oranssin kotitalon portailla

silloin olin korvien huminassa, askeleessa pikkukivisellä jalkakäytävällä, henkäisyssä sateeseen.

Ja kun tulen kissa sylissäni ikkunalle, on säteiden tilalla tiheä verkko, harmaa vohvelikangas ja vaimea kaiku.

1:2

Automaattisesti havaitsemasi läsnäoloni merkit, kun on yksi osa minua ja useampia osia toisia: viuhtovat puikot, ää-äänne ennen lauseen alkua kun kerron mitä tänään kuuluu, nyökkäys ja hymähdys silloin kun saan sidottua kertomasi johonkin merkitykselliseen. 

Kahvipöydässä, esikoulun pienryhmäpöydässä, improvisaatioharjoituksessa, etäkokouksessa, vieraisilla, junassa, terassilla, soluasunnossa, whatsappissa, lankakaupassa, eteisessä, syntymäpäivillä, ensimmäisenä päivänä - silloin kun on yksi osa minua ja kaksi osaa toisia, kurotan automaattisista havainnoistasi lähemmäksi ja tekstitykseni ilmestyy ruudun alareunaan. 

pöytälaatikkokissa

Olisipa pöytälaatikossa tarina johon kuuluu sellainen rento, laaja ja musta kissa. Kissa josta muistetaan mainita sivulla jos toisella, elämänkerturin oikkuna joka vääntää tarinan takaisin jokaisen olohuoneeseen. Kissan ohi kulkemaan tarina, sellainen joka ei kerro otsikkoaan vastaavasti tästä, vaan oikeastaan vain peilaa kirjoittajaansa ja lukijaansa. 

Päätäkallistava tarina, nyökkäävä tarina, kohtikatsova tarina, Tarina olisi riittävän pieni sille annettuun tilaan, mutta riittävän suuri tullakseen huomatuksi jonakin. Tarinasta muistaisin kissan ja kun sen pöytälaatikosta nappaisin, uudelleenlukisin, niin laittaisin sen takaisin. 

ristiin rastiin

toistuva kuvateksti kun kiidetään maantietä pimeässä eteenpäin: polku rymistää, tiet sukkuloivat, vaara kyyristää selkää. Animismi - tuo helppo tapa yksinkertaistaa ympäristöstä merkitykselliset havainnot ja varmistaa että ne muistuvat mieleen myös kahden luvun päässä kun tarina sukeltaa etsien aikaisempia lauseitaan.

väsyttää niin paljon, paras hetki voisi olla yksin mustikkametsässä kaksi ja puoli tuntia, pimeässä palapelin pauloissa kaksi tuntia, yksimielisessä hiljaisuudessa kirjan sivuilla tunnin. 

kärpäset

Ihminen ei halua olla mukana kaikessa, vaan hän haluaa vain nähdä sen kaiken

Aina tässä kahvilassa minä katson Virginiaa ja kuuntelen viereistä pöytää. Kun tulen kotiin minä ajattelen viereistä pöytää, mietin mitä kortin toisella puolella luki, mikä jäi sanomatta. Kerron viereisestä pöydästä, minä vain näin mutta toimin kuin olisin ollut mukana. 

"Haluan kirjoittaa romaanin hiljaisuudesta", hän vastasi, "niistä asioista joita ihmiset eivät sano."

Kirjassa on kaksi henkilöä jotka olen minä, miksi se on aina merkityksellistä eikä muu. Kuvittelen kirjoittavani talteen joka sanan, myöhemmin pyyhin sitä pois ja tiivistän ja muutan. Olisiko se sitten mitä ei sanottu, en tiedä

Tarjoilija, viinissäni on kärpäsiä!

ketut ja mäyrät

katson luontodokumenttia, sen nimi on ketut ja mäyrät. mäyrä näyttää ihan kosmokselta, pyörii ja etsii. dokumentti kestää 9 minuuttia ja sen jälkeen alkaa seuraava, saariston kotkat.

eilen kävin kävelyllä, noin kahden kilometrin päässä kodista ajattelin kahta asiaa: miten en ole ennen löytänyt tätä paikkaa ja miten pääsen takaisin. puistossa maa oli aallokko ja meri oli niitty.

luontodokumentissa kotkia ja korppeja, korpit mustia kuin kosmos.

olen myöhässä

myöhässä mutta mielekästä silti:

haluaisin rauhaa mieleen ja kotiin, aikaa ajatella ja haluta asioita. haluaisin kirkkaita ajatuksia, jotka tiedän olevan minun.  Haluaisin osata kysyä paremmin ja tietää mikä on asioiden järjestys. Haluaisin asetella sanojani harkitummin, mieluummin kirjoittaa kuin kirjoittaisin kirjettä ja puhua kuin puhun väsyneenä. Haluan mennä kohti sitä mitä en tiedä, mutta mitä haluan tietää ja jaksaa kiinnostua vielä uudestaan. 

Haluaisin vuorotellen kuulla kirjoja, oikein hyviä äänikuunnelmia ja ajatusten taustalle niittomusiikin sijasta einaudi. Haluaisin jonkun, joka sanoo minulle nyt, ja minä sanon hyvä idea, ja sitten minulla on lauantai. haluaisin osata soittaa yhden laulun josta pidän ja tehdä yhden kakun, joka on kaunis. haluaisin tulta ja kukkia ja olla yhdessä rauhassa ja hassu. haluan seikkailla kuten siellä ja silloin ja vielä silloinkin. 

Haluan kotiin uuden maton joka olisi pehmeä ja paksu kuin kosmos. Haluaisin ylleni raskaita kankaita ja keveitä kankaita ja kaikkea kierrätettyä, käyttää niitä hyvin ja antaa niille uutta elämää. Vihreää verhoissa, vihreää kasveissa, vihreää ylläni. Haluan kesällä sietää kylmää ja kuumaa, uskaltaa kaikenlaisia helmoja varautumatta ihan kaikkeen. 

haluaisin pelastaa maailman, lakkauttaa inhimillisen kärsimyksen ja taata omenoita ja irtokarkkeja kaikille.

juna

kaipaan paljon bussiin tai junaan, matkalle harmaassa ja ohi menee piikikäs metsän harja. joskus junassa havahdun ja katson ulos ja tunnen epävarmuutta siitä meneekö juna sinne minne sen pitäisi. Etsin ja etsin jotain tuttua maamerkkiä, paikkakunnan nimeä mainoskylteissä, kuuntelen sanooko joku matkustaja missä olemme. Ja lopulta näen jotain joka on ehkä tuttua, mutta vain ehkä - ja lopulta varmasti tunnistettava vesitorni, puu, tasoristeys. Ihan kuin juna ehtisi kaartaa, kääntyä tai kadota vain minun huomioni siirryttyä maisemasta muualle, ja kaikki muu muka jatkaisi kuin ei mitään.

ja siitä huolimatta on tämä kova kaipaus matkalle, jos vain pakkaisin repun ja päiväretkelle jonnekin, mutta minne?