valmis

Into uudesta kaupungista, se on jo ihan lähellä. Lähempänä kuin turku ja tuomiokirkko mutta kauempana kuin liian lyhyt kesä. Mutta silti - voi turku.

Oikeastaan outoa että turkuvuosi oli niin hyvä vaikka kaikki mitä oli suunniteltu meni lopulta ihan väärin, aika kului niin nopeasti että asioista kasvoi vuoria. Mutta toisaalta se oli ehkä hyvä koska sitten oli pakko kiivetä, pakko avata suunsa, pakko olla kerrankin vähän surullinen. Oli pakko pyöräillä yksin pakkasessa baarista kotiin, pakko istua hiljaa omaksi parhaakseen ja pakko tehdä asioita joista tulee onnelliseksi. Ja lopulta pakko jättää turku, unohtaa osa ja tallettaa loput leikekirjaan. Että ei unohtaisi että ei tässä näin pitänyt käydä, paluumuuttajaa intiasta, lentokenttää keskiyöllä, fonetiikkatuskaa, uutta intoa tai ystävänpäivää. 

En tiedä vieläkään minne, miksi tai miten mutta taidan olla valmis. Ja jos kaikki meneekin eri tavalla kuin piti, tiedän että ei koskaan ole liian myöhäistä vaihtaa suuntaa.

sulkea silmät

// Ja en sano mitään mutta kuulen kaiken. Mietin näkeekö se minkä väriset ne silmät oikeasti ovat mutta sitten totean että en taida tietää itsekään. Väsyttää.

non vedo l'ora

Heinäkuun viimeinen viikonloppu, se jota tässä on odotettu jo kauan - se alkaa lämpimänä, kuumana, tuuli on pehmeä ja ajatukset on jo automatkassa kohti turkua, siinä että viimeinkin pääsen sinne takaisin. En tiedä miltä sen nyt pitäisi tuntua. Haluan nähdä taas joen, keskieurooppakaupungin, kävellä kävelykatua pitkin ja kuunnella ihmisiä, soittaa bussipysäkiltä typeriä puheluita, istua aurajoenrannassa, puhua italiaa koska turussa se sujuu. Mutta enää en ole vain turun ja muun välissä, nyt haluan myös tulla takaisin tänne missä on enemmän sitä mitä minä nyt tarvitsen.

Niin täydellisiä päiviä, sellaista mitä haluan. Ja tätä päivää ei voi pilata mikään, on tuuli hiuksissa ja koko kesän mittainen girl talk.

varo

Tässä aamussa on niin epämiellyttävä olla. Tuulee kauheasti, mutta se tuuli on sellaista joka kiertää kaikki inhottavat nurkat, kerää mukaansa roskia ja hämähäkinseittejä, levittelee ne ympäriinsä eikä auta yhtään eteenpäin. Riepottaa leijan maahan, saa olon tuntumaan niin raskaalta.

Ja epämiellyttävyys - miksi se on taas tuulen syy, valon syy, jonkun muun syy. Kuitenkin kaiken keskellä minä, olen kuin en olisikaan ja yritän elää uudestaan jotain mukavampaa. Vaikka ei se vain toimi niin, hai muistuttaa, nyt pitäisi taas jaksaa ja keskittyä siihen mitä ilman ei voi olla, butterflies and hurricanes. Se saattaa olla oikeassa, ei minusta ole tähän, mutta jos ei niin en tiedä mitä sitten on, epämiellyttävä olo kovassa tuulessa.

Joku lapsi juoksee käytävällä ja varoituksesta huolimatta törmää metalliseen rullakkoon. Sen hämmästynyt huuto kaikuu käytävällä mainosten seassa, tuijotan paikkaa mihin se kaatui.

vainhyvää

Lisää hyviä asioita hyvinä hetkinä hyvässä seurassa hyvässä ilmassa hyvässä musiikissa.



Keksin tänään ihan loistavia juttuja - sellaisia joiden avulla voin kuvitella pelastavani palan maailmaa, huomenna.

harjoitus

Kyllä kaikki on hyvin. Eilisessä on hyvää se että oli yllätysvieras. Ja se että "kaikki järjestyy kyllä, ei tarvitse huolehtia" - se siitä aikuiseksi kasvamisesta. Tässä päivässä on hyvää se että pääsee huvipuistoon, piknikille ja saa olla olevinaan koko päivän töissä. Huomisessa on parasta se mitä on odottanut niin kauan, joojoo, että voi viimein järkyttää sekä muita että itseään.

Olen keksinyt uuden pelin positiivisten ajatusten lisäämiseksi. Siinä katsellaan ohikulkijoita ja keksitään jokaisesta jotain hyvää. Äsken käveli ohi perhe, jonka äiti jotain hauskaa nähdessään pysähtyi ja näytti huolellisesti ja kiireettömästi muillekin sen hauskan asian. Tuossa on kauppakeskuksen vartija joka aina ohi kävellessään tervehtii, aamulla hihkaisee huomenta. Tuolla mummolla on ehkä maailman hienoin Efva Attling -koru. Ja noilla kahdella, ne ovat varmaan parhaita kavereita, niillä on molemmilla maksimekko ja leveät kesähymyt.

fokus

Havahduin vähän aikaa sitten siihen, että jos maailma loppuisi tänään, olisin ehkä vähän pettynyt. Että en sittenkään elä nyt, tässä, niin onnellisena että maailmanloppu ei olisi maailmanloppu. Jos maailma loppuisi nyt, niin olisin niin tyytymätön siihen mihin käytän aikani, siihen miten en priorisoi ihmisiä asioiden edelle ja miten laiska olen kirjoittamaan ja soittamaan ja järjestämään hymyjä.

Pitää keskittyä. Pitää keksiä neljä asiaa päivässä, pitää hymyillä neljästi päivässä siksi että haluaa (eikä siksi että pitää). Pitää osata olla kiitollinen ja iloinen siitä mitä on: pyöräilystä kotiin aamuseitsemältä, siitä että näkee jäniksen, yllätysvieraista, tyhjänpäiväisistä juttutuokioista, siitä että voi olla avuksi. Koska niissä on se mitä elämässä juuri silloin on - ja jos se ei miellytä niin osata keskittää fokus muualle, muuttaa jotain koska happiness is the way. 

Tänään: yllätykset, oman maan mansikat, voitonriemu aamuseitsemältä, sinä.

kivenhakkaaja

Haluaisin siirrellä vuoria ja kivenlohkareita, murikoita ja soraa. Kompastuskiviksi sinne missä tarvitaan aikalisää, lisäämään korkeutta kun tarvitaan enemmän näköalaa, sillaksi virran yli, näyttämään missä on kivenheiton päässä. Muovailla tilannetta kuin muurari, kivenhakkaaja, tuuli tai vesi, vääjäämättä.

You're not alone in this but i can't move mountains for you ja tiedät sen yhtä hyvin kuin minäkin ja se on se mikä tekee äänensävystä terävän ja sanoista piikikkäitä. Tosiasioita jotka jätetään huolimattomasti hyväksymättä.

merisää

// Pitkästä aikaa rannalla, tuulessa ja on niin kylmä. Sitä haluaisi vain kävellä hitaasti mereen ja uskotella itselleen että pää pysyy pinnan yläpuolella. Lopulta olisi kuitenkin niin vaikeaa nousta vedestä - märkää ihoa palelisi tuulessa vielä enemmän.

Katson haita arvioiden, haastaen. Se luulee että minusta ei ole enää tähän enkä pysty mutta minä jaksan ja ajattelen meriruohoa ja syvyyttä ja merivirtoja, kutsun sitä ja katson ilmeettömänä kun meri muuttuu mustaksi.

enää seitsemän tuntia

Tänään pitkästä aikaa kotikotiin, pitkästä aikaa junaan ja matkustamaan. Kaiken lisäksi vielä illalla, silloin kun valo on pehmeää ja kaikilla on pitkä päivä takana. Asemat kulkee ohi, juna kulkee metsän läpi, perillä tuntuu siltä kuin olisi matkustanut pitempään kuin onkaan. En malttaisi odottaa, silloin kaikki on aina niin hyvin ja on aikaa ajatella.

Kuitenkin - outoa mennä taas takaisin. Olen halunnut niin pitkään pois että nyt en enää osaa haluta takaisin. Tai jos haluan, niin en vain näe mitä yhteistä minulla on tai missä metsässä kulkee muurahaistenpolku parhaille marjapaikoille. Tietysti on hauskaa että pienet kissat parveilevat jaloissa (jos kissat nyt ylipäätään parveilevat) ja että tietää tarkalleen kuinka monta askelta on huoneen ovelta toiselle. Ja siellä on taas kaukana kaikesta ja näkee kauempaa jos jaksaa katsoa - hyvä viikonloppu.

kesäolo

Ostoskeskuksessa soi la camisa negra, ohikulkijoiden korkokengät kapisee tahtiin ja suoristelen poistotuotteiden pinoja. Tekisi mieli pyörähtää pari kertaa salaa tai järjestää yksinäinen flash mob toistaiseksi autiossa myymälässä. Joku kävelee ohi hypähdellen, ihan kuin sen olisi vaikea pysyä maan pinnalla, että sen pitäisi oikein ponnistella että askel askeleelta conversen pohja kohtaisi harmaan lattian.

Minä olen hyvällä tuulella koska oli vapaapäivä ja hyviä ihmisiä. Pitkästä aikaa leivottiin keksejä keskellä yötä ja intoiltiin, istuttiin nurmikolla ja ajateltiin sitä että näin siinä sitten kävi. Illalla soitin vielä toiseen suuntaan ja ajattelin jonkun toisen tulevaisuutta ja sanoin että kyllä kaikki selviää. Koska kaikki selviää kun tekee jotain, lähtee ulos ja muuttaa edes jotain, jos ei muuta niin tyyliä.

kartalla taas

Olisin jo valmis unohtamaan jatkuvan muutoksen, muuttamisen, muuttumisen. Mutta silti se on taas edessä, uusi alku ja uudet ihmiset ja uudet asiat - innostus, miettiminen, kohtaaminen. Pitäisi hoitaa asioita, soitella puheluita ja kirjoittaa tylsiä asioita ruotsiksi, lähettää asiakirjoja ja todistuksia. Minä en vain vielä haluaisi tarttua toimeen vaan tuijottaa sitä mikä on edessä ja tottua ajatukseen - että kaikki muuttuu taas ja minä muutan kai viidettä kertaa, unohdan kaiken kolmatta kertaa.

Kaikessa häkellyksessä hyvää on kuitenkin se, että nyt minulla on jotain mihin sijoittaa kaikki se mitä haluan, ympäristö ja olosuhteet. Haluaisin asunnon johon on hyvä tulla päivän jälkeen, keittiön jossa on tilaa teehetkille. Ihmisiä jotka ovat muualta kotoisin, jotka juhlivat ja ottavat tosissaan. Haluaisin sievän nahkalaukun ja uudet kengät. Ja haluaisin että takana olevien siltojen toisella puolella ovat ne jotka jäävät muualle ja että niillä riittäisi rahaa postimerkkeihin.

Vaikka toisaalta tämä ei ole alku koska minä en polta siltoja takanani enkä edestäni enkä muilta. Se mikä on nyt taas edessä on vain jatkoa siihen mitä on nyt, tarina ja tie ja vanhanaikainen kartta ilman nuppineulaa.

lammastarhuri

Jossain vaiheessa keskustelua tulee aina se hetki kun ymmärrys toisen pupilleissa katsoo muualle. Siinä vaiheessa kun se mitä on pitänyt sanoa on sanottu, se kun siihen reagoi. Odotukset on aina niin korkealla kun puhutaan salaisuuksia, kun pitäisi ymmärtää ja ilmaista. Mutta silloin olen kuin lammas, katson, jauhan ilmeettömänä kasteenraikasta ruohoa ja lopulta muistan hymyillä. Koska jos asia on musta, minä en pelkää mutta mietin.

Mietin sitä kun ei voi puhua. Tai sitä kun puhutaan, keskellä yötä chatissä, sitä kun vielä vuosien päästä on syyllisyys. Koska silloin kun ne katse kääntyy sisäänpäin ei pysty enää katsomaan silmiin ja aloitteellisuus on mahdollista vain sisältäpäin, oikeissa olosuhteissa. Sitten minun täytyisi lampaan asemasta olla puutarhuri, tuoda vettä ja valoa ja puhetta että katse taas kääntyisi, että voisin sanoa sen mitä pitää tai jättää sanomatta sen mikä polttaa.