hiljaa

Olin viime kesänä töissä tylsällä leirintäalueella. Siellä oli oikeastaan aika helppoa, paitsi silloin kun puhelin soi. Se oli ehkä kamalinta, kun se soi ja soi ja soi ja lopulta siihen oli pakko vastata ja yrittää saada jokin asia hoidettua ilman että näki mikroilmeitä tai eleitä tai muuten mitä se toinen oikein ajattelee. Olla säteilevä, mukava, ilman että sitä pystyi näyttämään sievällä hymyllä. Olin ihan pulassa.

 

Koska minä en oikeastaan puhu kauheasti, en puhelimessa pelottaville asiakkaille tai muutenkaan. En sano mitään ystävällisille myyjille, en esittäydy uusille huipuille tyypeille, vaikenen jos samassa pöydässä istuu enemmän kuin kolme ihmistä. Saatan lähteä hammaslääkäriin jos vastauksia käydään riveittäin läpi. Tai sitten vain teen katoamistempun, sulaudun taustaan ja katson muualle, neulon niin tarkasti että ei ole enää mitään muuta kuin yksi oikein yksi nurin, langankierto.

 

On helpompaa olla vain hiljaa, koska puhuminen liian monelle tai sellaiselle joka on kuin liian ylös nostettu kivikasvopatsas, se on ahdistavaa. Kauhean ahdistavaa. Ja kun on hiljaa on enemmän aikaa nähdä ympärilleen. Ehkä siksi että ei tarvitse kiinnittää huomiota itseensä tai siihen mitä tekee, miltä näyttää, miltä kuulostaa. Voi tarkkailla muita ja kuunnella tarkkaan. Huomata että pilvet liikkuvat kauhean nopeasti ja että joku katsoo vasemmalle vaikka puhuu tulevaisuudesta - kertoo satuja siis. Ja kuulee välillä sellaistakin mitä ei sanota, sellaista mikä sanotaan toisessa huoneessa ehkä hetken päästä mutta ilmaistaan jo nyt artikulaation heikkoudella.

Pitäisi kuitenkin osata puhua. Avata suunsa jos jokin on väärin, epäreilua. Tai jos haluaa puhua jostain niin ettei se kaikki ole vain valtava, epämääräinen kasa ajatuksia jossain silmien takana. Mutta sitä minä en aina osaa. Ja siitä ei seuraa muuta kuin muille hankala mutta minulle mukava mykkyys jonka aikana ikkunan ohi ehtii lentää kuusi lokkia ja kello kulkea ainakin kuusikymmentä kertaa itsensä ympäri. Lopulta hymy, yritetään ensi kerralla uudestaan tai sitten ei koska minä en halua käyttää aikaani hiljaa istumiseen tai ainakaan puhumiseen koska se mitä sanon ei kuitenkaan olisi mitä ajattelen vaan jokin vääristynyt kuvaelma siitä.

 

Joskus vain on sellainen erityisen hiljainen päivä että kaikki vaimentuu. Silloin en halua sanoa sanoja vaan katsoa kasvoja jotka sanoo sanoja kuulematta yhtään mitään. Mutta sitten kuitenkin tietää että on olemassa ja joku toinen on olemassa ja sanat vain siinä välissä.

 // Любить иных - тяжелый крест,
А ты прекрасна без извилин,
И прелести твоей секрет
Разгадке жизни равносилен.

ei kurja vaasa vaan sweet vaasa

Eilen oli huvipuistopäivä. Taas yksi tämän listan asioista tehty ja eletty ja hymyilty. Eilen oli myös hyväpäivä, jäätelöpäivä, työpäivä ja haikalapäivä, kesäpäivä. On niin parasta pyöräillä kaupungin läpi, olla typerä maailmanpyörässä, unohtaa mikään muu mitä on tukkijoessa. Parasta että ei kiinnosta mitä raitamekkoiset äidit ja kesäponnariteinit tekevät, sanovat, miettivät. Kaikki on niin kuin sen pitää olla kun herää keskellä yötä ja voi hetken olla mielissään ja nukahtaa sitten uudestaan.

Ja todellakin - vaasa ei ole mikään kurja, vaasa on sweet. Ehkä se johtuu siitä että sanoin ääneen mitä haluan, tai siitä että kirjoitin sen tänne. Siitä että unohdin sen mitä oli koska pääni on hattaraa ja koska nyt on lähempänä kuin olipa kerran.

hyvä näin

Tässä päivässä on hyvää: lämpö, raparperikiisseli, huvipuisto, beck, hidas aamu, kivat vaatteet, keskikesä, vaaleanpunaiset tytöt nuuhkimassa hajuvesiä, entinen kampaaja, ilta.

Minussa on hyvää: kiltteys, hiljaisuus, hiukset, jatkuva hymy, sileä iho, ahkeruus, into, positiivisuus, periaatteet, typeryys.

Ohikulkijoissa on hyvää: kiinnostunut ilme, maksimekot, ystävät joiden vaatteet sopii yhteen, hymyt, itsekseen laulaminen, hämmennys, arkipäiväisyys, satunnaisuus, tarinat, mahdollisuudet.

Elämässä on hyvää: tarkoitus, 42, aurinko, sade, keksit, karkit, se että aika kuluu epätasaisesti, kohtaamiset, keskustelut, kauneus.

Kaikki on niin hyvin.

keskellä kesää

Ennen töitä, puoli kymmenen aikaan aamulla, istuin penkillä torin laidalla ja ajattelin hatarasti. Hatarasti, koska suoraviivaisia mietelmiä häiritsee ångest, enkä edes tiedä miksi. Ajattelin punottuja pyöränkoreja joissa kuljetetaan ruokaostoksia, loskaisia siltoja ja vaihtareita joiden kengät kastuvat syksyisin. Ajattelin sitä miten keskellä kesää on niin hukassa, kun ei tiedä mitään ja aika kuluu, liian hitaasti ja liian nopeasti. Että mitä sun pitäisi tehdä, että me juoksemme lujempaa kuin uskoisi, että metsä palaa rajan takana.

Olin jo saman aamun aikana yrittänyt montaa piristymistekniikkaa. Olin pyöräillyt lämpimässä tuulessa pitkin katuja, herännyt ajoissa, syönyt aamiaiseksi parhaan leivän ikinä, lukenut lempiblogeja, tarkkaillut ihmisiä, lähettänyt paketin ja jättänyt vaaleanpunaisia lappuja muiden löydettäväksi. Mutta silti - saavuin työpaikalle ja sähköt oli vielä poikki ja ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen seisoin yksin pimeässä. Kaikki oli niin liian lähellä.

vaellus

Liikennevaloissa ihmisten ajatukset harvoin vaeltaa siihen tyyppiin joka odottaa valojen vaihtumista siinä vieressä. Mutta kun tänään olin tulossa töistä, vieressä pyöräilevä mies katsahti minuun ja totesi että "aikamoinen ylämäki". Myöntelin, kysyin minne matka - ja lopulta pyöräiltiin sitten koko matka yhdessä ja juteltiin mukavia. Se oli hyvä tyyppi, pyöräilevä ja vaasantunteva. Oli kuulemma menossa kaverin luokse lähtemään uuteen nousuun. Lopulta toivotettiin hauskaa iltaa, hyvää kesää ja ajettiin eri suuntaan rautatieasemalta.

Töissä oli muutenkin mukavaa koska minulla taitaa olla ehkä hauskin työkaveri ikinä. Mitäköhän varten.

vierailijajunailija

Huiput asiat tajuaa aina vasta jälkeenpäin. Esimerkiksi sen mitä olisi pitänyt sanoa tai että jotain ihan loistavaa sattui. Tai sen että joku ihan loistava tyyppi tulee käymään, hengailee elämässä viikon ja sitten kun juna on jo lähtenyt niin ei muista kuin naurun. Naurun, silloin kun valloitetaan pomppulinna tai katsotaan maailman huonointa kannibaalileffaa.



Nyt on hetki aikaa ajatella niitä huippuja asioita jotka on pian, ensi viikolla, ensi kuussa, ensi syksynä. Että niitä ei tajuaisi vasta myöhässä.

koskaan unohtaa

Väreistä minä pidän: on tuollaista kultaista, vihreää, oranssia, kaapissa vielä vähän ihan vaaleahaalea sinistä. Ulkona on nyt kivanpaidanvihreää, harmaata ja valkoinen pakettiauto. Tunti sitten töissä punaista mutta sisällä vain valkeaa, samanväristä kuin silloin kun herää keskellä yötä ilman mitään syytä.

Nyt kun katsoo, on ollut purppura lila violetti ja vaaleanpunainen. Joskus tummansininen ja niinä aikoina mitä suurimmassa väärin vihreään taittuvaa. Kerran oli siniset silmät, toisen kerran punainen huulipuna. Jossain kaukana oranssi, keltaisena häivähdyksenä selässä.



Ei ollut koskaan eikä ainakaan nyt.

//viini

oranssia kuin syksyisin

Varasija. Saatan olla pulassa tai oikeastaan en vain tiedä. Ja se on ihan hirveän väsyttävää että ei tiedä. Tavallaan kamalinta ikinä, kärttyistä ja hermostunutta ja turhauttavaa, turhaa. Mutta pitää vain odottaa syksyä, ensin kuukausi ja sitten vielä toinen. Sulkea silmät hetkeksi.

Mutta onneksi on hyviä päiviä, niin kuin tänään. Sellaisia joissa on pomppulinnoja, karkkeja, oranssi valoa taivaalla ja päässä, huonoja elokuvia, karuselli, mini-usb, minimekko ja lopulta mukava mutta yksinäinen jäätelönsyöjä. Tällaisina hyvinä päivinä syksyahdistus on enimmäkseen takana, jossain siellä oikean korvan takana, ja voi vain sanoa että tämä on sitä mitä vaasa on ja ottaa siitä kuvan.



Mutta on hyvä että tiedän edes jotain.

lyhyesti hyvästä päivästä

Yövuorossa aamun pikkutunneilla tein sitä mitä ei pitäisi ja juttelin tuntemattomien kanssa. Lopputulos oli tämä, yllätys.
Stranger: good night lifesaver (:

Herätys oli eilen ehkä toiseksi paras mitä voi olla huolimatta siitä että en ehtinyt nukkua kovin paljon. Kuitenkin, kännykkä soi ja kertoi että puolen tunnin päästä odotan asemalla kaivattua vierasta ja elän sitä odotettua viikkoa. Ja asemalta löytyi oranssin naisen edestä hymy ja hyvä karkkimaku.

Olen miettinyt onnellisuutta ja minulla taitaa olla sitä aika paljon. Hyvät keskustelut, päiväunet, odotus. Oranssi valo auringonlaskussa joka näyttää ihan tulipalolta.

sataa

Viime päivinä kolme ihan parasta hetkeä vesisateessa.

Ensin yöllä, ehkä yhden tai kahden aikaan satoi vettä, näkyi vain vesisadetta ja tiiliseinä. Silmiä on hirveän vaikea pitää auki kun seisoo mekko päällä sateessa ja yrittää katsoa pilviä joista tippuu vettä silmiin. Tupakansavua, on niin kaunista ja kaikki on niin hyvin.

Matkalla töistä kotiin, sataa taas kaatamalla vettä. Enemmän vettä kuin tilaa olla ja hengittää, tältä tuntuu olla hauki. Se on iloinen kala, suuri ja litteä. Väsyttää ja naurattaa kun kaikki on ihan nurinpäin ja kuvittelen jokaisen vastaantulijan kalaksi. Tervetuloa tukholmaan, kansallisilla kalapäivillä.



Viimeinen hetki. Vesisade yrittää pilata päivän, kastelee farkut pyöräillessä ja tekee kaduista liukkaita ja rapaisia. Sataa ja tulee niin paljon että matkalla vaskiluotoon on vaikea pitää pyörä suorassa ja silmät auki. Kun nauran (ääneen) sille miten kurjalta näytän, sade lakkaa siinä samassa.

yön yli

Ajattelin että täällä olisi säännöllinen elämä, tylsä työ ja aikaa oppia mutta nyt on epäsäännöllisyys, arvaamattomuus ja väärinpäinkäännetty vuorokausirytmi. Ehkä se on niin kuin sen pitää, niin kuin minä - epäsäännöllinen, arvaamaton ja väärinpäinkäännetty.

Tänä aamuyönä kävelen keltaisessa sadetakissa aikaisessa aamussa ja heitän ystävällisen katseen sille jänikselle joka on pitänyt minulle seuraa koko yön silkkaa kiltteyttään. Sillä on samat korvat ja samanlainen rusetti kaulassa kuin sillä jäniksellä joka asui vaatekomerossa turussa. Radio vaihtaa kohtalokkaan yömusiikin hymähtelevään ja toiveikkaaseen poppiin, naisääniä ja yksinkertaisuutta, sellaista ilmeisesti tarvitaan aikaisin aamulla.

Miettiä yön yli tai sitten yöuni tuo neuvon - kyllä kaikki selviää.

liikennevaloissa

En halua enää juosta tai odottaa vaan heittää hatun maahan ja maata nurmikolla auringonpaisteessa ja katsoa pilviä jotka kiirehtii ohi koska on tuulinen päivä. Silloin ei tarvitsisi tehdä mitään ja kun kääntäisi pään sivulle niin kaikki olisi jo siinä.

// Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa

Liikennevaloissa ihmisten ajatukset vaeltavat paikkaan mieluisaan
Mut mitä sun pitäisi tehdä

få älska

Lopulta kaikki mitä haluan on tässä: jokaisessa hetkessä, arkisessa sunnuntai-iltapäivässä töissä ja lämpimässä kiveyksessä patiolla. Teen asioita tavan vuoksi, puolihuolimattomasti  sattuman kautta  mutta kuitenkin ne lopulta johtavat vain samaan ajatukseen. En tahdo epätoivoisesti vaan jossain oikean korvan takana, hiljaa ja kärsivällisesti. Koska rakkaus on kärsivällinen, hyväkäytöksinen ja varma.

jag vill i mitt liv få älska någon som älskar mig

:)

Korjaan hymyllä aivan kaiken. Tai jos en korjaa niin ostan niin kauan lisäaikaa että joku toinen korjaa asian. Esimerkiksi sen että viini on päässyt loppumaan lasistani, sen että kassakone on totaalisen jumissa, sen että en tiedä miten sanotaan ruotsiksi jokin vaikea sana. Hymyllä joka sanoo anteeksi, tämä on nyt ikävää mutta onneksi olemme molemmat niin mukavia ihmisiä että tämä ikävä tilanne ei pilaa päiväämme. Jos katson jotakuta liian pitkään silmiin, hymyilen että en paljastuisi; jos mökkivaraus peruuntuu perhetapauksen vuoksi, hymyilen. Myös silloin kun kaikelta meni pohja, silloin olin surullinen hetken mutta kun puhelimeen viimein vastattiin, hymyilin; seuraavana aamuna matkalla yliopistolle varastin yhtä paljon hymyjä kuin yleensäkin ja unohdin muut ilmeet niin että en ole sen jälkeen niitä muistanutkaan.

Ja kun kaikki järjestyy, niin kuin lopulta aina käy, hymy.

hei joku joensuu

Kahdeksan tuntia junassa, taas kerran. "Se on varmaan suomi leveimmillään siinä, vaasasta joensuuhun." Itsestäänselvyyksiä, junanvaihtoja. Jossain pienessä kaupungissa katsovat samoilla uteliailla silmillä joilla minäkin katselin kunnes pakkasin laukkuni ja lähdin.

On niin paljon paikkoja joissa en ole käynyt. Merkitsen kuulakärkikynällä VR:n ratakarttaan asemat joilla olen pysähtynyt, joilla olen katsonut ensin ulos ikkunasta ja sitten kelloa, vaihtanut vastapäätä istuvan kanssa nopean hymyn ja jatkanut haaveilua.

Joensuussa oli vastassa aurinko, miellyttävä ääni, venäläiset turistit jotka joivat teetä ja olivat puolihuolimattomasti kuin perhe, paras pääsykoe jossa olen koskaan käynyt ja lopulta vartti aikaa juosta junaan. Vähän olemassaoloton kaupunki, pieni ja kaikki kiinnostava on piilossa siltä joka ei osaa edes etsiä kun ei tiedä mitä haluaa.

Kun juna lopulta sai kiinni edes osan ajasta minkä se oli hukannut oli jo ilta ja illassa näkyi jo aamu ja huominen ja ensi viikko ja vaasa ei enää ole vain kasa typeriä kuukausia.

rakkaus, taide ja filosofia

Aamuyöllä kotimatkalla ei ikinä kuule selvästi mitä se mies parvekkeella oikein huutaa mutta on helppoa katsoa silmiin niitä jotka pyöräilevät tuulessa töihin. Observando, takertua detaljeihin, ripustautua hetkiin vaikka ei ole edes mitään mistä pudota.



Tämä, aurinko, tuijotus. Tästä lähtien kolme asiaa päivässä.

ensimmäinen kesä

On niin hauskaa kun keksii asioita joita haluaa tehdä. Vielä puoli vuotta sitten ainoa kesäsuunnitelmani oli kävellä kesäyössä baarista kotiin, yksin. Nyt haluaisin sen lisäksi valvoa läpi öiden, käydä yökalassa, käydä yöuinnilla, eksyä, käydä piknikillä, lukea kirjoja, katsoa elokuvia, käydä huvipuistossa, istua junassa, jutella tuntemattomille, haaveilla, kuunnella kun joku laulaa, seisoa sateessa, tuijotella pilviä, tehdä jonkin päätöksen ensi syksystä, silittää kissoja, tehdä liikaa asioita suunnittelematta, olla kiireinen kiireettömyydestä, juoda viiniä, pörröttää hiuksia, ottaa polaroidkuvia, odottaa jotakuta asemalla, olla vain onnellinen koska muuta en osaa.

Liian pitkästä työpäivästä on jo puolet takana.

juhla

Oli hirveän mukavat juhlat, kahdet. Pitkästä aikaa käymässä kahdessa eri kodissa, siellä oli yhtä vihreää ja tuttua. Niin nostalgista että tuli lämmin. Kuitenkin kaikki on niin erilaista kuin vuosi sitten, minä olen eri, enkä todellakaan tiedä että missä kukakin on, miksi ja minne menee. Olen niin hidas päästämään irti. Mutta vielä juuri nyt, tällä hetkellä, kaikki on taas niin hyvin.

Sekin on loistavaa että ulkona näkyi kaksoissateenkaari, seinäjoen rautatieasemalla satoi vettä ja minä menin seisomaan sateeseen ja kädetkasvotmekko kastui suurista vesipisaroista. Ja se että ihan loistavaparashuippu vieras kaukaa saapuu tänne vielä tässä kuussa. Ja sitten on ihan liian hauskaa.