Olen halunnut koko päivän kirjoittaa tänne, mutta aina kun aloitan niin on alkanut ärsyttää tai häiritä jokin. On taas jotenkin levoton olo. Ei samalla tavalla levoton kuin yleensä, vaan vähän turhautuneempi. Se turhauttaa, että haluaisin taas tehdä jotain ihan mieletöntä, mutta en vain jaksa itsekseni koska ikävystytän itseäni juuri tällä hetkellä ihan liikaa. Hei ihmiset: muuttakaa elämäni ja yllättäkää jotenkin ihan ylisiistillä tavalla!
Oikeastaan en tiedä yhtään mistä tässä kummallisessa olossa on kysymys, mutta yritän uskoa vakaasti että se selviää pian. Tai huomenna. Tai sitten unohdan koko asian.
Perjantaina täällä oli hienoja ihmisiä ja katsoimme (minun painostuksestani) Amélien ja söimme lettuja. Oli tosi hyvä katsoa se Amélie, tajusin että miten voisin ajatella elämääni tarinana juuri nyt. Jos olisin sellainen oikea Amélietyyppi, tämä tarina on pian yhdessä vaikeimmista kohdista ja minun pitäisi nyt tietää mistä on kysymys. Oi, miten salaperäistä. Katsoin muuten tänäänkin elokuvan. Se oli aika hieno, mutta ei todellakaan mikään uusi lempparini. Tosin se viimeinen juttu oli siisti (mikäli tajusin sen oikein, ei nimittäin ollut tekstitystä) ja aion ajatella sitä joskus oikein tosissani. Se elokuva oli sitten American Beauty. Kannattaa katsoa jos on sunnuntai ja vähän tylsää.
Onneksi huomenna on haastepäivä! Voin kirjoittaa koko päivän siitä milta juuri nyt tuntuu ja angstata siihen vihkoon vähän jotain turhaa. Parempi sitten kaikkien pysyä kaukana siitä vihosta ettekä todellakaan lue sieltä mitään ilman lupaa! Olen jopa vältellyt kirjeeseen vastaamista ja kerännyt siten kirjoittamisfiilistä huomiselle. Olen aika varma että kirjoitan vihkooni ainakin henkilöistä x, x, ja ehkä myös x:stä. Ja teen syväluotaavan analyysin omasta fiiliksestäni jota en ymmärrä ollenkaan. Onnea kaikille jotka aikovat osallistua, olette nyt mukana jossain aivan ylisiistissä.
Ehkä olen vain väsynyt.
// Joku.
sunnuntai 21. helmikuuta 2010
torstai 18. helmikuuta 2010
Kuulumisia ja kiitospalsta
Hmm. Ajattelin vähän päivitellä kuulumisia. Tällä viikolla olen ollut aika paljon mielissäni ja laittanut tavallista enemmän viestejä ihmisille. Niin, ehkä nuo molemmat voi selittää sellaisella sosiaalisuusololla. Mitenhän sen selittäisi? Sellainen että on jotenkin pakko ottaa kontaktia ihmisiin. Randomeille hymyileminen on aika hienoa ollut tässä viime päivinä.Voisinkin joskus tehdä sellaisen hienon kokeilun, että ensimmäisenä päivänä hymyilisin kaikille ja toisena taas murjottaisin. Sitten voisin vertailla fiiliksiäni! Saa muistuttaa, en ehkä itse muista tuota ideaa.
Tänään oli penkkarit niillä abeilla. Oli jännittävää, koska en ollut koskaan ennen nähnyt penkkareita livenä. Arvatkaa vain sieppailinko innoissani niitä karkkeja, vaikka olikin kyllä ihan sairaan kylmä kerrospukeutumisesta huolimatta. Maltan tuskin odottaa että saan itse ideoida penkkariasua! Koska ulkona tosiaan oli aika kylmä, päädyin taas vaihteeksi kahvilaan suurella porukalla. Turha sanoakaan että oli kivaa, kaikki varmaan arvaavat. Erityisesti pidin mysteerikeskusteluista.
Illalla olen sitten vain hengaillut ja dataillut täällä kämpällä. Sain myös tietää, että olen yksin täällä koko viikonlopun - ja se oli sitten hyvä uutinen! Huomenna saan ainakin illalla seuraa ja hyvää ruokaa. Sen jälkeen en sitten tiedäkään mitä teen.. Joko keksin jotain ihan muuta tai sitten osallistun joka ikiseen kirjoituskilpailuun jonka löydän. Jossain välissä voisin kirjoittaa tänne ihan teemallisen postauksen. Toisaalta olisi kyllä ihan kiva saada seuraa lauantaina/sunnuntaina myös, koska olen niin kummallisen sosiaalinen, ainakin vielä nyt. Pitää katsoa millaisen terapiaviikonlopun kehitän! Ideoita?
Ja hei, älkää edes kuvitelko että olen unohtanut jokatorstaisen kiitospalstan!
I & H
Oli todella kivaa kun hengattiin sunnuntaina, oli tosi rento ja mukava fiilis siellä!
K (en tiennyt millä nimellä haluat esiintyä täällä)
Olit oikein rohkea ja reipas kun juttelit facebookissa! Olen jollain tapaa aika ylpeä sinusta nyt, vaikka kuten sanoin, olet aina ollut hieno tyyppi. Vois joskus tehdä vähän taidetta. Hmm.
Kaikki tähän mennessä haasteeseen vastanneet
Olette upeita kun innostutte!
S
Mietin aika kauan otanko tätä tänne koska olet ollut vähän hämärä. Mutta toisaalta oli kiva kun muistit vuosipäivää ja olet hassukiehtova yms!
Eräs historianopettaja
Kiva kun päästät aina tunnilta aikaisemmin, ehtii paremmin jutella kameleitten kanssa!
Eräs toinen historianopettaja
Kiits, todella kilttiä viedä meidät Italiaan!
Henna
Sä tiedät, hieno kirje ja sillee.
P
Tämä on vähän ilkeästi sanottu, mutta en ensinäkemältä uskonut että olet näin hieno tyyppi! Olet oikein kiltti kun hengailet kanssani, puhut piristäviä ja katsot lasien yli silleen hienosti!
Seppo!
Kiits kun sain hienon kortin ja tutustutit mulle Tegan&Sara musiikin. Löysin sen kyllä vasta nyt. Kuuntelen mielissään!
Random mummo, joka kävelit kahvilan ohi
Miten piristävä näky! En osaa oikein selittää, mutta näytit jotenkin todella iloiselta ja todelliselta.
Älkää unohtako haastetta!
Tämän saa kuunnella jos tykkää. Ihan kiva.
// Kun söin äsken mandariinin (tai klementiinin, mikä liekään!) muistin että oranssi on päivän väri. Koska se on aika turvallinen,
siitä voi pitää kiinni.
Tänään oli penkkarit niillä abeilla. Oli jännittävää, koska en ollut koskaan ennen nähnyt penkkareita livenä. Arvatkaa vain sieppailinko innoissani niitä karkkeja, vaikka olikin kyllä ihan sairaan kylmä kerrospukeutumisesta huolimatta. Maltan tuskin odottaa että saan itse ideoida penkkariasua! Koska ulkona tosiaan oli aika kylmä, päädyin taas vaihteeksi kahvilaan suurella porukalla. Turha sanoakaan että oli kivaa, kaikki varmaan arvaavat. Erityisesti pidin mysteerikeskusteluista.
Illalla olen sitten vain hengaillut ja dataillut täällä kämpällä. Sain myös tietää, että olen yksin täällä koko viikonlopun - ja se oli sitten hyvä uutinen! Huomenna saan ainakin illalla seuraa ja hyvää ruokaa. Sen jälkeen en sitten tiedäkään mitä teen.. Joko keksin jotain ihan muuta tai sitten osallistun joka ikiseen kirjoituskilpailuun jonka löydän. Jossain välissä voisin kirjoittaa tänne ihan teemallisen postauksen. Toisaalta olisi kyllä ihan kiva saada seuraa lauantaina/sunnuntaina myös, koska olen niin kummallisen sosiaalinen, ainakin vielä nyt. Pitää katsoa millaisen terapiaviikonlopun kehitän! Ideoita?
Ja hei, älkää edes kuvitelko että olen unohtanut jokatorstaisen kiitospalstan!
I & H
Oli todella kivaa kun hengattiin sunnuntaina, oli tosi rento ja mukava fiilis siellä!
K (en tiennyt millä nimellä haluat esiintyä täällä)
Olit oikein rohkea ja reipas kun juttelit facebookissa! Olen jollain tapaa aika ylpeä sinusta nyt, vaikka kuten sanoin, olet aina ollut hieno tyyppi. Vois joskus tehdä vähän taidetta. Hmm.
Kaikki tähän mennessä haasteeseen vastanneet
Olette upeita kun innostutte!
S
Mietin aika kauan otanko tätä tänne koska olet ollut vähän hämärä. Mutta toisaalta oli kiva kun muistit vuosipäivää ja olet hassukiehtova yms!
Eräs historianopettaja
Kiva kun päästät aina tunnilta aikaisemmin, ehtii paremmin jutella kameleitten kanssa!
Eräs toinen historianopettaja
Kiits, todella kilttiä viedä meidät Italiaan!
Henna
Sä tiedät, hieno kirje ja sillee.
P
Tämä on vähän ilkeästi sanottu, mutta en ensinäkemältä uskonut että olet näin hieno tyyppi! Olet oikein kiltti kun hengailet kanssani, puhut piristäviä ja katsot lasien yli silleen hienosti!
Seppo!
Kiits kun sain hienon kortin ja tutustutit mulle Tegan&Sara musiikin. Löysin sen kyllä vasta nyt. Kuuntelen mielissään!
Random mummo, joka kävelit kahvilan ohi
Miten piristävä näky! En osaa oikein selittää, mutta näytit jotenkin todella iloiselta ja todelliselta.
Älkää unohtako haastetta!
Tämän saa kuunnella jos tykkää. Ihan kiva.
// Kun söin äsken mandariinin (tai klementiinin, mikä liekään!) muistin että oranssi on päivän väri. Koska se on aika turvallinen,
siitä voi pitää kiinni.
tiistai 16. helmikuuta 2010
Haaste teille kaikille!
Ehkä eilisen vuosipäivän tunnelmissa keksin teille kaikille tätä lukeville haasteen. Ensi maanantaina, 22.2., toivon että mahdollisimman moni teistä ottaa seuraavan haasteen vastaan ja tarttuu kynään.
Idea lyhyesti: Ostakaa ennen maanantaina sellainen tavallinen (20-)sivuinen kouluvihko, niitä myydään suunnilleen eurolla kirjakaupoissa ja varmaan ihan tavallisissa marketeissakin. Kirjoittakaa vaikka sunnuntai-iltana siihen kohti missä yleensä lukee kouluaineen nimi ihan mitä haluatte. Maanantaiaamun ensimmäisestä tunnista alkaen saatte kirjoittaa vihkoon, piirtää saa myös välillä. Kirjoittakaa siihen ihan mitä mieleen tulee ja kaikkialla: koulutunneilla, bussissa, kotona, yöllä, kaverilla, kävellessä ja ihan missä vain pystytte. Aiheella tai lauserakenteella, kielellä tai kieliopilla ei ole väliä, kunhan vain kirjoitatte. Täyttäkää vihko tekstillä maanantain loppuun mennessä.
Tiistaina voit avata vihon ja lukea kaikki älyttömyydet mitä olet kirjoittanut. Vihon saa myös tuhota jos haluaa.
Uskokaa vain, tästä voi tulla hauskaa. Kyllähän moinen vaatii energiaa ja vaivannäköä, mutta ajatelkaa sitä kuinka hienoa on sitten myöhemmin lukea tuo vihko. Lisäksi ainakin itse koen että fiiliskirjoittaminen auttaa jotenkin tajuamaan mistä missäkin on kyse ja laittamaan asiat oikeisiin suhteisiin. Ongelmat näyttävät niin säälittävän pieniltä paperilla.
Tulkaa kaikki mukaan vain! Ei tuolla tietyllä toteuttamispäivämäärällä varmaan ole niin paljon väliä, mutta ottakaa hei haaste vastaan. Itse ainakin kirjoittelen tänne tunnelmia täytettyäni vihon, tehkää tekin niin!
Jemina vissiin on jo luvannut olla mukana?
Itse olen aina satunnaisesti täyttänyt yhtä vihkoani tuolla tavalla. Kirjoitan siihen ainoastaan englanniksi (tosin jos en muista jotain sanaa niin kirjoitan sen suomeksi) enkä välitä yhtään kieliopista tai aiheen järjettömyydestä. Keksin tämän haasteen varmaan juuri nyt siksi, että luin eilen tuota samaista vihkoani ja löysin niin hienoja tekstejä että ei mitään rajaa!
Niin, ja arvatkaa olinko jälleen mielissäni! (Olipas luonteva aiheenvaihto.) Kun tulin koulusta, oli pöydälläni odottamassa kaksi kirjekuorta! Toisessa oli ystävänpäiväkortti eräältä aivan mahtavalta ihmiseltä, kiitti hei, aivan ihana kortti! Päätyy seinälleni! Toinen oli jälleen kerran kirje loistavalta ihmiseltä. Voi sinua, se oli tosi kaunis kirje.Tänään pitäisi nukkua mutta taitaa mennä vain kirjeen kirjoittamiseksi.
Koska nuo kirjeet olivat niin loistava yllätys, minulla on taas todella vahva tähtityttöameliefiilis, jos tiedätte mitä tarkoitan. Aion suunnitella jotain ihan mieletöntä, kunhan ehdin.
Idea lyhyesti: Ostakaa ennen maanantaina sellainen tavallinen (20-)sivuinen kouluvihko, niitä myydään suunnilleen eurolla kirjakaupoissa ja varmaan ihan tavallisissa marketeissakin. Kirjoittakaa vaikka sunnuntai-iltana siihen kohti missä yleensä lukee kouluaineen nimi ihan mitä haluatte. Maanantaiaamun ensimmäisestä tunnista alkaen saatte kirjoittaa vihkoon, piirtää saa myös välillä. Kirjoittakaa siihen ihan mitä mieleen tulee ja kaikkialla: koulutunneilla, bussissa, kotona, yöllä, kaverilla, kävellessä ja ihan missä vain pystytte. Aiheella tai lauserakenteella, kielellä tai kieliopilla ei ole väliä, kunhan vain kirjoitatte. Täyttäkää vihko tekstillä maanantain loppuun mennessä.
Tiistaina voit avata vihon ja lukea kaikki älyttömyydet mitä olet kirjoittanut. Vihon saa myös tuhota jos haluaa.
Uskokaa vain, tästä voi tulla hauskaa. Kyllähän moinen vaatii energiaa ja vaivannäköä, mutta ajatelkaa sitä kuinka hienoa on sitten myöhemmin lukea tuo vihko. Lisäksi ainakin itse koen että fiiliskirjoittaminen auttaa jotenkin tajuamaan mistä missäkin on kyse ja laittamaan asiat oikeisiin suhteisiin. Ongelmat näyttävät niin säälittävän pieniltä paperilla.
Tulkaa kaikki mukaan vain! Ei tuolla tietyllä toteuttamispäivämäärällä varmaan ole niin paljon väliä, mutta ottakaa hei haaste vastaan. Itse ainakin kirjoittelen tänne tunnelmia täytettyäni vihon, tehkää tekin niin!
Jemina vissiin on jo luvannut olla mukana?
Itse olen aina satunnaisesti täyttänyt yhtä vihkoani tuolla tavalla. Kirjoitan siihen ainoastaan englanniksi (tosin jos en muista jotain sanaa niin kirjoitan sen suomeksi) enkä välitä yhtään kieliopista tai aiheen järjettömyydestä. Keksin tämän haasteen varmaan juuri nyt siksi, että luin eilen tuota samaista vihkoani ja löysin niin hienoja tekstejä että ei mitään rajaa!
Niin, ja arvatkaa olinko jälleen mielissäni! (Olipas luonteva aiheenvaihto.) Kun tulin koulusta, oli pöydälläni odottamassa kaksi kirjekuorta! Toisessa oli ystävänpäiväkortti eräältä aivan mahtavalta ihmiseltä, kiitti hei, aivan ihana kortti! Päätyy seinälleni! Toinen oli jälleen kerran kirje loistavalta ihmiseltä. Voi sinua, se oli tosi kaunis kirje.Tänään pitäisi nukkua mutta taitaa mennä vain kirjeen kirjoittamiseksi.
Koska nuo kirjeet olivat niin loistava yllätys, minulla on taas todella vahva tähtityttöameliefiilis, jos tiedätte mitä tarkoitan. Aion suunnitella jotain ihan mieletöntä, kunhan ehdin.
maanantai 15. helmikuuta 2010
Vuosipäivä
Kello on sen verran että en enää jaksa tuottaa aivan loistavaa tekstiä, mutta nyt on vain sellainen pakkotunne kirjoittaa vähän.
Tänään oli viimein se kauan mainostamani Vuosipäivä. Hämmensin varmasti joitakin puhumalla mielissäni että voi kun on ihanaa, huomenna/tänään on vuosipäivä, enkä tiedä yhtään mitä aion tehdä.
Vuosipäivä on aika uusi päivä kalenterissani, aloitin sen vieton kaksi vuotta sitten. Muistan todella hyvin, kun istuin silloin taksissa ja yhtäkkiä valaistuin ja tajusin kaikkea hienoa, esimerkiksi (tiivistetyssä muodossa) että olen aika hieno tyyppi ja että saan ihan itse valita mitä teen. Ei ole pakko suorittaa. Kannattaa huomioida että on edelleen olemassa, ainakin luultavasti. Olin silloin niin mielissäni! Varmana tuo oivallukseni kuulostaa aika yksinkertaiselta, mutta voi elämä miten hienoa se on. Edelleenkin kun ajattelen sitä fiilistä alkaa hymyilyttää ja voisin vaikka hieman hyppiä. "Jokainen uloskäynti on sisäänpääsy johonkin muualle. Jotakin ihmeellistä on aina nurkan takana!", tiedättehän?
Toisaalta vuosipäivässä on myös toinen merkitys. Pidän päivää tavallaan yhtä hienona juttuna kuin synttärit, mutta kuitenkin vakavampana. Vuosipäivänä mietitään paljon enemmän ja pohditaan omaa olemusta menneisyyden ja nykyisyyden kannalta, toisinaan harkitaan myös tavoitteita. Vuosipäivänä syvennytään miettimään omaa tilannetta. Mutta näitä noudatetaan ainoastaan jos kiinnostaa, koska mitään ei ole pakko tehdä.
Tänä vuonna vietin vuosipäivää vähän sekavissa tunnelmissa, koska en tiennyt vielä iltapäivälläkään miten aion viettää päivän. Lopulta päädyin vain menemään virran mukana ja tekemään niitä asioita mistä pidän. Menin esimerkiksi kaakaolle taas kerran hienossa seurassa, datailin, tein kasvonaamion ja söin vähän suklaamuroja. Vakavampaa linjaa taas edusti vanhojen päiväkirjojen selailu, ajatusvirtakirjoittaminen käsin ja ihan yleinen asioiden miettiminen. Ei niistä miettimisistä kuitenkaan enempää, en ole vielä ihan varma mitä olen ajatellut ja olenko päätynyt mihinkään. Tänä vuonna vuosipäivässä oli uutta myös se että selitin siitä ihmisille.
Tämä 15.2. oli aika loistava päivä. Ei varmaan erityisesti kuitenkaan eronnut muista päivistä muuten kuin fiiliksen takia. On hyvä viettää vuosipäivää: tänä vuonna se tuntui aika tärkeältä ja sitä paitsi tämän kautta muistan aina vähän paremmin mistä on kysymys. Tänään aion vielä jotenkin ynnätä päässäni mietittyjä asioita ja olla tyytyväinen itseeni.
Kannattaa katsoa joskus asioita ihan hetken pidempään kuin yleensä.
Saa kuunnella taas kerran Musen Starlightin. Ja tuo kuva on täältä.
Tänään oli viimein se kauan mainostamani Vuosipäivä. Hämmensin varmasti joitakin puhumalla mielissäni että voi kun on ihanaa, huomenna/tänään on vuosipäivä, enkä tiedä yhtään mitä aion tehdä.
Vuosipäivä on aika uusi päivä kalenterissani, aloitin sen vieton kaksi vuotta sitten. Muistan todella hyvin, kun istuin silloin taksissa ja yhtäkkiä valaistuin ja tajusin kaikkea hienoa, esimerkiksi (tiivistetyssä muodossa) että olen aika hieno tyyppi ja että saan ihan itse valita mitä teen. Ei ole pakko suorittaa. Kannattaa huomioida että on edelleen olemassa, ainakin luultavasti. Olin silloin niin mielissäni! Varmana tuo oivallukseni kuulostaa aika yksinkertaiselta, mutta voi elämä miten hienoa se on. Edelleenkin kun ajattelen sitä fiilistä alkaa hymyilyttää ja voisin vaikka hieman hyppiä. "Jokainen uloskäynti on sisäänpääsy johonkin muualle. Jotakin ihmeellistä on aina nurkan takana!", tiedättehän?
Toisaalta vuosipäivässä on myös toinen merkitys. Pidän päivää tavallaan yhtä hienona juttuna kuin synttärit, mutta kuitenkin vakavampana. Vuosipäivänä mietitään paljon enemmän ja pohditaan omaa olemusta menneisyyden ja nykyisyyden kannalta, toisinaan harkitaan myös tavoitteita. Vuosipäivänä syvennytään miettimään omaa tilannetta. Mutta näitä noudatetaan ainoastaan jos kiinnostaa, koska mitään ei ole pakko tehdä.
Tänä vuonna vietin vuosipäivää vähän sekavissa tunnelmissa, koska en tiennyt vielä iltapäivälläkään miten aion viettää päivän. Lopulta päädyin vain menemään virran mukana ja tekemään niitä asioita mistä pidän. Menin esimerkiksi kaakaolle taas kerran hienossa seurassa, datailin, tein kasvonaamion ja söin vähän suklaamuroja. Vakavampaa linjaa taas edusti vanhojen päiväkirjojen selailu, ajatusvirtakirjoittaminen käsin ja ihan yleinen asioiden miettiminen. Ei niistä miettimisistä kuitenkaan enempää, en ole vielä ihan varma mitä olen ajatellut ja olenko päätynyt mihinkään. Tänä vuonna vuosipäivässä oli uutta myös se että selitin siitä ihmisille.
Tämä 15.2. oli aika loistava päivä. Ei varmaan erityisesti kuitenkaan eronnut muista päivistä muuten kuin fiiliksen takia. On hyvä viettää vuosipäivää: tänä vuonna se tuntui aika tärkeältä ja sitä paitsi tämän kautta muistan aina vähän paremmin mistä on kysymys. Tänään aion vielä jotenkin ynnätä päässäni mietittyjä asioita ja olla tyytyväinen itseeni.
Kannattaa katsoa joskus asioita ihan hetken pidempään kuin yleensä.
Saa kuunnella taas kerran Musen Starlightin. Ja tuo kuva on täältä.
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
Tunnelmista
Hei, eräs loistava bloggari kirjoitti vähän aikaa sitten kappaleen verran tunnelmista. Voisin varmaan lainata sen tänne, tuskin pahastuu ihan kamalasti tuo:
Yksi todella hieno tänään mieleen jäänyt tunnelma löytyi, kun kävelin kotiin kaverilta. Oli se hetki, joka on juuri vähän ennen hämärtymistä ja taivas on toisaalla tummansininen ja toisaalla vaaleanpunainen. Aurinko oli oranssi ja paistoi vielä silmiini. Kuuntelin tuota alempaa löytyvää kappaletta ja muuten oli todella hiljaista. Kaikkialla kävelemäni tien ympärillä oli vain koskematonta lunta, paljon. Yhden kerran pysähdyin, koska halusin muistaa miten hienolta lumi näytti kun siihen osui vaaleanpunaista valoa. Kävellessäni eteenpäin aurinko laskeutui nopeasti ja kun saavuin määränpäähäni oli jo sinisenhämärää.
Se oli harvinainen hetki, sillä silloin jopa pidin talvesta. Ei ollut edes kylmä.
Muita siistejä tunnelmia olivat seuraavat:
- se kun sain ystävänpäiväkortin (oli muuten hieno) koulun käytävällä ja ihmisten ilmeet olivat varmaan yhtä hienoja kuin ennen joululomaa.
- se kun huomasin että kaverini uusi koira ei vihaakaan minua
- se kun istuin tänään linja-autossa ja kuuntelin comforting soundsia ja tajusin että minulla ei ole aavistustakaan mitä teen vuosipäivänä huomenna.
Niin, nyt muistin itsekin tuon viimeisimpänä mainitun tunnelman. Pitäisi keksiä huomiseksi jotain hienoa. Toisaalta taas voisi olla erityisen loistava idea olla keksimättä mitään ja säveltää sitä mukaa. Melkein carpe diem, mutta ehkä en niin vahvasti tartu hetkeen, kunhan vain eläisin hetkessä.
Huomisesta tulee aivan loistava päivä ja aion nyt mennä valmistautumaan siihen muun muassa lukemalla otteita eräästä vanhasta päiväkirjastani ja lakkaamalla kynnet.
"Olen muutenkin aina tykännyt erilaisista tunnelmista. Kirpeän pakkasaamun tunnelma, kun aurinko paistaa ja hanki kimaltaa, tunnelma, kun käpertyy jonkun kainaloon eikä ikinä halua lähteä siitä pois, tunnelma linja-autossa, tunnelma koulussa, tunnelma kaupassa kaikkien kiireisten ihmisten keskellä, tunnelma Otto-automaatilla, tunnelma kesäyönä, tunnelma syksyllä aamukasteessa."Koska olen aina ollut oikea ideamagneetti, lainasin tästä vähän inspiraatiota. Ihan huomaamattani havainnoin tunnelmia vähän tarkemmin. Se on muuten aika kivaa, tarkempi havainnointi auttaa totta kai arvostamaan asioita enemmän. Ja voi miten paljon viikonlopustani löytyikään tunnelmia. (Huomautan että kyseistä tunnelma-sanaa käytetään tässä blogissa fiilispohjalta, enkä suostu määrittelemään sitä tarkasti.)
Yksi todella hieno tänään mieleen jäänyt tunnelma löytyi, kun kävelin kotiin kaverilta. Oli se hetki, joka on juuri vähän ennen hämärtymistä ja taivas on toisaalla tummansininen ja toisaalla vaaleanpunainen. Aurinko oli oranssi ja paistoi vielä silmiini. Kuuntelin tuota alempaa löytyvää kappaletta ja muuten oli todella hiljaista. Kaikkialla kävelemäni tien ympärillä oli vain koskematonta lunta, paljon. Yhden kerran pysähdyin, koska halusin muistaa miten hienolta lumi näytti kun siihen osui vaaleanpunaista valoa. Kävellessäni eteenpäin aurinko laskeutui nopeasti ja kun saavuin määränpäähäni oli jo sinisenhämärää.
Se oli harvinainen hetki, sillä silloin jopa pidin talvesta. Ei ollut edes kylmä.
Muita siistejä tunnelmia olivat seuraavat:
- se kun sain ystävänpäiväkortin (oli muuten hieno) koulun käytävällä ja ihmisten ilmeet olivat varmaan yhtä hienoja kuin ennen joululomaa.
- se kun huomasin että kaverini uusi koira ei vihaakaan minua
- se kun istuin tänään linja-autossa ja kuuntelin comforting soundsia ja tajusin että minulla ei ole aavistustakaan mitä teen vuosipäivänä huomenna.
Niin, nyt muistin itsekin tuon viimeisimpänä mainitun tunnelman. Pitäisi keksiä huomiseksi jotain hienoa. Toisaalta taas voisi olla erityisen loistava idea olla keksimättä mitään ja säveltää sitä mukaa. Melkein carpe diem, mutta ehkä en niin vahvasti tartu hetkeen, kunhan vain eläisin hetkessä.
Huomisesta tulee aivan loistava päivä ja aion nyt mennä valmistautumaan siihen muun muassa lukemalla otteita eräästä vanhasta päiväkirjastani ja lakkaamalla kynnet.
lauantai 13. helmikuuta 2010
Melkein 14.2.
Tämä on se mieletön ystävänpäiväviikon postaus, jonka olen niin kamalan kauan jostain syystä halunnut tehdä. Epätavallista kyllä, en taida pyrkiä tällä yhtään mihinkään, kunhan kirjoitan vähän. Tuntuu siltä, että on aika hauskaa kertoa fiiliksiäni ennen ystävänpäivää ja muutenkin aiheeseen liittyen! Ois tosi hienoa, jos kuulisin myös muilta täällä jotain mielipidettä, en nimittäin ole ihan varma mitä mieltä olen mistäkin ja perustuvatko mielipiteeni ihan järkeviin seikkoihin. Tosin on kyllä aika terapeuttista ihan vain kirjoittaakin näitä.
Varoitus: saattaa sisältää vaikeita piiloviestejä nimeltä mainitsemattomille henkilöille.
On ehkä järkevää aloittaa tämä todella pitkäksi venyvä postaus pienellä kaverihistoriakertauksella, se saattaa selittää vähän taustoja. Koska olen kasvanut aika pienessä paikassa, ja olin luokkani ainut sekä ujonpuoleinen tyttö, en voi sanoa että olisin ikinä omistanut ihan oikeasti mitään "bestistä", mikä aika monella muulla on kuulunut varsinkin ala-asteaikoihin. Ei siinä, haaveilin kyllä moisesta ylellisyydestä aika paljonkin, mutta en vain oikein osannut eikä paikalla ollut ketään tarpeeksi samanhenkistä. Hengailin ja hengailen edelleen todella mielelläni ja aika paljon erään nimeltä mainitsemattoman tyypin kanssa, mutta en voi kyllä sanoa että se olisi ollut mitään bestismeininkiä jossa vannotaan suunnilleen verivaloja. Ainakaan vielä.
Yläasteella pääsin viimein liikkumaan ihan ikäisteni kanssa mikä oli aika shokeeraavaa. Olin aluksi vähän pihalla moisista sosiaalisen elämän mahdollisuuksista. Löysin yläasteelta oikein mukavia tyyppejä, joista moniin pidän totta kai yhteyttä. Jotkin taas ovat unohtuneet, jotkut olen poistanut elämästäni, jotkut löydän aina välillä uudelleen ja joillakin ei ole väliä. Opin yläasteen aikana aika paljon ihmisistä, tosin en sitten tiedä ovatko tietoni ihan totuudenmukaisia: epäilen että käsitykseni saattaa toisinaan olla vähän turhan epäilevä, kiitos vain eräälle toiselle nimeltä mainitsemattomalle taas kerran.
Nyt lukiossa olen sitten ollut aivan sairaan mielissäni. Täällä on aivan mahtavia tyyppejä ja on todella uskomatonta että ihan oikeasti hengailen juuri niiden ihmisten kanssa joiden kanssa haluan, enkä niiden ainoitten joitten kanssa voin olla. Kuten olen monesti hehkuttanut, oli todella hieno fiilis lukion alkuaikoina mennä ihan oudon ryhmän kanssa uudelle kurssille ja istua vain jonkun kiinnostavan henkilön viereen ja tutustua. Ja oikeastaan sitä fiilistä on edelleen - täällä on vielä paljon hienoja ihmisiä joita en tunne. Ongelmaksi taitaa kuitenkin muodostua se, että kyseessä on kuitenkin lukio, ja olisi varmaan ihan hyvä opiskellakin välillä. Näitä mahtavia tyyppejä on jo niin paljon että aika ei aina riitä.
Olen ehkä joskus maininnut, että käytän mieluummin sanaa 'kaveri' kuin 'ystävä'. Tätä on taas vähän hankala selittää, mutta ystäväsanoihin latautuu vähän turhan paljon. Ystävään sisältyy niin paljon tiettyä varmuutta, että en koe oikein olevani aina kykenevä käyttämään sitä ja olen aika tosissani kun sanon niin, ellen käytä sitä esimerkinomaisesti, ajattelemattomasti tai virallisessa yhteydessä. Minulle ihmiset ovat kavereita tai kameleita tai randomeja tai hyviä tyyppejä. Sinänsä aika surullista, koska se on ihan hauska sana ja ilahduttaa varmasti. Pitäisiköhän yllättää itseni ja laajentaa sanavarastoa? Tämä tuntuu sellaiselta asialta joka olisi ihan kiva muuttaa.
Toisaalta on ihan hienoa, että sanalla on arvoa.
Minulle (no niin, nyt ole rohkea ja käytä y-sanaa!) ystävyys on aina ollut jotenkin vaikeaa. Epäilen että vika saattaa olla minussa, koska otan sen aika vakavasti ja odotan varmaan turhan paljon. Etsin ehkä jotain ihan liian täydellistä; olisi pitänyt jättää ne tyttöjengikirjat lukematta, haavekuvailu täydellisesti toimivasta, ymmärtävästä ja ikuisesta (tsemppiä kat, sano taas y-sana!) ystävyydestä ei ole mitenkään kannattavaa. Vaadin mahdolliselta (ryhdistäydy!) ystävältä ihan valtavasti: jatkuvaa huomaavaisuutta, kuuntelua, kykyä olla hiljaa ilman kiusaantumista, ehdotonta luotettavuutta, viisautta, hienoa luonnetta, paljon asiaa, seikkailunhalua, uteliaisuutta, ihailtavuutta, läsnäoloa, rehellisyyttä, hyviä kiinnostuksenkohteita, tavoitettavuutta, oikeita kysymyksiä, rohkeutta, vastavuoroisuutta, antaumusta, asennetta, kiinnostuneisuutta, itsenäisyyttä, ystävällisyyttä, rentoutta, tietoa ja varmasti vielä aika montaa muutakin asiaa. Toisaalta taas tuosta kirjoittamastani listasta ei tule välittää, koska jos välittää siitä, saattaa koko jutusta tulla kamalan keinotekoista.
Päästäksemme viimein itse ystävänpäivätunnelmiin, kerron, että en varmaan aio itse mitenkään erityisesti muistaa ketään ensi sunnuntaina. Tai ehkä muistan, mutta älkää suotta odotelko korttia. Koko päivä tuntuu liian vaikealta ja työläältä, joten ajattelin jättää koko asian vähemmälle huomiolle. Ainakin nyt tuntuu tältä. Toisaalta pidän päivän välittämisen meiningistä ja tykkään halailla joitakin ihmisiä. Tuntuu vain, että kaikkien muistamisien keskittäminen yhdelle päivälle syö niiden arvoa - osaako yhtä arvostaa tarpeeksi paljon kahdenkymmenen muun joukosta?
Muistan kun eräänä ystävänpäivänä tein kaikille hienoille tyypeille kortit missä kerroin miksi he ovat niin hienoja. Voin kertoa että niitten korttien tekeminen oli aika hauskaa silloin ja niitten jakaminen koulussa vielä kivempaa. Toisella kertaa taas tein itselleni ystävänpäiväkorttia varmaan tunnin ja siitä tuli aivan uskomattoman hieno. Taidankin pitää ystävänpäivässä fiiliksen jälkeen toiseksi eniten korteista, tosin ainoastaan sellaisista oikeasti mietityistä. En oikein tiedä mitä ajatella jostain ihan randomista nallekortista missä lukee takana "hyvää ystävänpäivää t. random".
Tänä ystävänpäivänä lähetin ainoastaan yhden kortin.
Enkä edes tiedä kuka sen sai.
Tämä oli postin mainoksessa, tykkään!
Varoitus: saattaa sisältää vaikeita piiloviestejä nimeltä mainitsemattomille henkilöille.
On ehkä järkevää aloittaa tämä todella pitkäksi venyvä postaus pienellä kaverihistoriakertauksella, se saattaa selittää vähän taustoja. Koska olen kasvanut aika pienessä paikassa, ja olin luokkani ainut sekä ujonpuoleinen tyttö, en voi sanoa että olisin ikinä omistanut ihan oikeasti mitään "bestistä", mikä aika monella muulla on kuulunut varsinkin ala-asteaikoihin. Ei siinä, haaveilin kyllä moisesta ylellisyydestä aika paljonkin, mutta en vain oikein osannut eikä paikalla ollut ketään tarpeeksi samanhenkistä. Hengailin ja hengailen edelleen todella mielelläni ja aika paljon erään nimeltä mainitsemattoman tyypin kanssa, mutta en voi kyllä sanoa että se olisi ollut mitään bestismeininkiä jossa vannotaan suunnilleen verivaloja. Ainakaan vielä.
Yläasteella pääsin viimein liikkumaan ihan ikäisteni kanssa mikä oli aika shokeeraavaa. Olin aluksi vähän pihalla moisista sosiaalisen elämän mahdollisuuksista. Löysin yläasteelta oikein mukavia tyyppejä, joista moniin pidän totta kai yhteyttä. Jotkin taas ovat unohtuneet, jotkut olen poistanut elämästäni, jotkut löydän aina välillä uudelleen ja joillakin ei ole väliä. Opin yläasteen aikana aika paljon ihmisistä, tosin en sitten tiedä ovatko tietoni ihan totuudenmukaisia: epäilen että käsitykseni saattaa toisinaan olla vähän turhan epäilevä, kiitos vain eräälle toiselle nimeltä mainitsemattomalle taas kerran.
Nyt lukiossa olen sitten ollut aivan sairaan mielissäni. Täällä on aivan mahtavia tyyppejä ja on todella uskomatonta että ihan oikeasti hengailen juuri niiden ihmisten kanssa joiden kanssa haluan, enkä niiden ainoitten joitten kanssa voin olla. Kuten olen monesti hehkuttanut, oli todella hieno fiilis lukion alkuaikoina mennä ihan oudon ryhmän kanssa uudelle kurssille ja istua vain jonkun kiinnostavan henkilön viereen ja tutustua. Ja oikeastaan sitä fiilistä on edelleen - täällä on vielä paljon hienoja ihmisiä joita en tunne. Ongelmaksi taitaa kuitenkin muodostua se, että kyseessä on kuitenkin lukio, ja olisi varmaan ihan hyvä opiskellakin välillä. Näitä mahtavia tyyppejä on jo niin paljon että aika ei aina riitä.
Olen ehkä joskus maininnut, että käytän mieluummin sanaa 'kaveri' kuin 'ystävä'. Tätä on taas vähän hankala selittää, mutta ystäväsanoihin latautuu vähän turhan paljon. Ystävään sisältyy niin paljon tiettyä varmuutta, että en koe oikein olevani aina kykenevä käyttämään sitä ja olen aika tosissani kun sanon niin, ellen käytä sitä esimerkinomaisesti, ajattelemattomasti tai virallisessa yhteydessä. Minulle ihmiset ovat kavereita tai kameleita tai randomeja tai hyviä tyyppejä. Sinänsä aika surullista, koska se on ihan hauska sana ja ilahduttaa varmasti. Pitäisiköhän yllättää itseni ja laajentaa sanavarastoa? Tämä tuntuu sellaiselta asialta joka olisi ihan kiva muuttaa.
Toisaalta on ihan hienoa, että sanalla on arvoa.
Minulle (no niin, nyt ole rohkea ja käytä y-sanaa!) ystävyys on aina ollut jotenkin vaikeaa. Epäilen että vika saattaa olla minussa, koska otan sen aika vakavasti ja odotan varmaan turhan paljon. Etsin ehkä jotain ihan liian täydellistä; olisi pitänyt jättää ne tyttöjengikirjat lukematta, haavekuvailu täydellisesti toimivasta, ymmärtävästä ja ikuisesta (tsemppiä kat, sano taas y-sana!) ystävyydestä ei ole mitenkään kannattavaa. Vaadin mahdolliselta (ryhdistäydy!) ystävältä ihan valtavasti: jatkuvaa huomaavaisuutta, kuuntelua, kykyä olla hiljaa ilman kiusaantumista, ehdotonta luotettavuutta, viisautta, hienoa luonnetta, paljon asiaa, seikkailunhalua, uteliaisuutta, ihailtavuutta, läsnäoloa, rehellisyyttä, hyviä kiinnostuksenkohteita, tavoitettavuutta, oikeita kysymyksiä, rohkeutta, vastavuoroisuutta, antaumusta, asennetta, kiinnostuneisuutta, itsenäisyyttä, ystävällisyyttä, rentoutta, tietoa ja varmasti vielä aika montaa muutakin asiaa. Toisaalta taas tuosta kirjoittamastani listasta ei tule välittää, koska jos välittää siitä, saattaa koko jutusta tulla kamalan keinotekoista.
Päästäksemme viimein itse ystävänpäivätunnelmiin, kerron, että en varmaan aio itse mitenkään erityisesti muistaa ketään ensi sunnuntaina. Tai ehkä muistan, mutta älkää suotta odotelko korttia. Koko päivä tuntuu liian vaikealta ja työläältä, joten ajattelin jättää koko asian vähemmälle huomiolle. Ainakin nyt tuntuu tältä. Toisaalta pidän päivän välittämisen meiningistä ja tykkään halailla joitakin ihmisiä. Tuntuu vain, että kaikkien muistamisien keskittäminen yhdelle päivälle syö niiden arvoa - osaako yhtä arvostaa tarpeeksi paljon kahdenkymmenen muun joukosta?
Muistan kun eräänä ystävänpäivänä tein kaikille hienoille tyypeille kortit missä kerroin miksi he ovat niin hienoja. Voin kertoa että niitten korttien tekeminen oli aika hauskaa silloin ja niitten jakaminen koulussa vielä kivempaa. Toisella kertaa taas tein itselleni ystävänpäiväkorttia varmaan tunnin ja siitä tuli aivan uskomattoman hieno. Taidankin pitää ystävänpäivässä fiiliksen jälkeen toiseksi eniten korteista, tosin ainoastaan sellaisista oikeasti mietityistä. En oikein tiedä mitä ajatella jostain ihan randomista nallekortista missä lukee takana "hyvää ystävänpäivää t. random".
Tänä ystävänpäivänä lähetin ainoastaan yhden kortin.
Enkä edes tiedä kuka sen sai.
Tämä oli postin mainoksessa, tykkään!
torstai 11. helmikuuta 2010
En olisi aamulla uskonut
Juuri tällä hetkellä minulle olisi ehdottoman tärkeää olla jo tekemässä jotain aivan muuta kuin tätä, mutta asialle ei kyllä voi yhtään mitään, koska tänään oli hieno päivä.
Aamulla en arvannut kyllä yhtään mitä on tiedossa! Olin aika tylsistynyt, koska tiesin että ensimmäisenä koulussa olisi terveystiedon tunti. Jostain erittäin ilmeisestä syystä inhoan niitä tunteja. Kaikki meni ihan hienosti aamulla, mitä nyt vähän meinasin kaatuilla koulumatkalla. Itse oppituntikin lähti ihan hyvin sujumaan huolimatta siitä että minulla ei ollut mitään tietoa mahdollisista läksyistä. Mutta sitten: nenäni päätti tehdä lakon ja alkoi vuotaa verta. Voin kertoa että suorastaan hihkuin riemusta!
Onneksi tuo kidutus loppui pian kuten terveystiedon tuntikin. Sen jälkeen kaikki olikin aivan loistavaa. Matematiikan tunti sujui astetta paremmin: melkein tajusin mistä puhuttiin ja ulos oli kiva tuijotella. Ruoka oli taas aika hyvää ja seurassakaan ei ollut moittimista. Ruotsintunnilla olin tehokas ja tein ruotsin tehtävien lisäksi myös matematiikan läksyt. Viimeinen tunti, historia, oli ihan hassu. Opettaja jakoi kaikille tehtävämonisteen, käski tehdä sen parin kanssa ja itse lähti huitelemaan ties minne. Tunnin lopussa tarkistettiin moniste (jonka tekemiseen sivumennen sanoen oli kulunut vain 5 minuuttia ja loppuaika oli vain juteltu) ja sitten pääsimme pois vartin etuajassa.
(Mainitsinko jo että olen lähdössä ensi lokakuussa Italiaan, Roomaan? Olen aika innoissani, nimittäin seura tulee olemaan aivan loistavaa ja viikosta tulee ihan hillittömän hauska. Ei tästä vielä sen enempää.)
Koulun jälkeen kuvittelin olevani menossa taidemuseoon, mutta joku oli suunnitellut tai ollut suunnittelematta jotain vielä yllättävämpää! Päädyin hienossa seurassa ensin katsomaan kun muut söivät pitsaa, ja sen jälkeen yllätin itsenikin. Voitteko kuvitella, lähdin ihan randomilla kaverin mukaan kun se lähti kotiin! Ei yhtään minun tapaistani, olen varmaan tulossa vanhaksi.
Ei siinä, oli ihan hienoa! Tämä kynsilakan sävykin on oikein miellyttävä.
Koko ajan loppua kohden paranevan päivän kruunasi hieno jazzkonsertti lempikahvilassani. Taidan pitää sellaisesta musiikista, päätin sen juuri. Nyt väsyttää ja taidan mennä aika pian nukkumaan. Oli vain pakko kirjoittaa tänne taas kerran kuulumisia. Kun kävelin tänään tuolla keskustassa, muistin taas miten ihanaa on muistaa miten tavallisesta tehdään uskomattoman siistiä.
Aamulla en arvannut kyllä yhtään mitä on tiedossa! Olin aika tylsistynyt, koska tiesin että ensimmäisenä koulussa olisi terveystiedon tunti. Jostain erittäin ilmeisestä syystä inhoan niitä tunteja. Kaikki meni ihan hienosti aamulla, mitä nyt vähän meinasin kaatuilla koulumatkalla. Itse oppituntikin lähti ihan hyvin sujumaan huolimatta siitä että minulla ei ollut mitään tietoa mahdollisista läksyistä. Mutta sitten: nenäni päätti tehdä lakon ja alkoi vuotaa verta. Voin kertoa että suorastaan hihkuin riemusta!
Onneksi tuo kidutus loppui pian kuten terveystiedon tuntikin. Sen jälkeen kaikki olikin aivan loistavaa. Matematiikan tunti sujui astetta paremmin: melkein tajusin mistä puhuttiin ja ulos oli kiva tuijotella. Ruoka oli taas aika hyvää ja seurassakaan ei ollut moittimista. Ruotsintunnilla olin tehokas ja tein ruotsin tehtävien lisäksi myös matematiikan läksyt. Viimeinen tunti, historia, oli ihan hassu. Opettaja jakoi kaikille tehtävämonisteen, käski tehdä sen parin kanssa ja itse lähti huitelemaan ties minne. Tunnin lopussa tarkistettiin moniste (jonka tekemiseen sivumennen sanoen oli kulunut vain 5 minuuttia ja loppuaika oli vain juteltu) ja sitten pääsimme pois vartin etuajassa.
(Mainitsinko jo että olen lähdössä ensi lokakuussa Italiaan, Roomaan? Olen aika innoissani, nimittäin seura tulee olemaan aivan loistavaa ja viikosta tulee ihan hillittömän hauska. Ei tästä vielä sen enempää.)
Koulun jälkeen kuvittelin olevani menossa taidemuseoon, mutta joku oli suunnitellut tai ollut suunnittelematta jotain vielä yllättävämpää! Päädyin hienossa seurassa ensin katsomaan kun muut söivät pitsaa, ja sen jälkeen yllätin itsenikin. Voitteko kuvitella, lähdin ihan randomilla kaverin mukaan kun se lähti kotiin! Ei yhtään minun tapaistani, olen varmaan tulossa vanhaksi.
Ei siinä, oli ihan hienoa! Tämä kynsilakan sävykin on oikein miellyttävä.
Koko ajan loppua kohden paranevan päivän kruunasi hieno jazzkonsertti lempikahvilassani. Taidan pitää sellaisesta musiikista, päätin sen juuri. Nyt väsyttää ja taidan mennä aika pian nukkumaan. Oli vain pakko kirjoittaa tänne taas kerran kuulumisia. Kun kävelin tänään tuolla keskustassa, muistin taas miten ihanaa on muistaa miten tavallisesta tehdään uskomattoman siistiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
